30.9.2011

Entinen kirkkoherra pahoitti mielensä kommentistani


Uuden Suomen verkkolehti poisti syytä ilmoittamatta kaikki Puheenvuoro-palstalla julkaistut kirjoitukseni. Katson asian loukkaavan sananvapauttani ja julkaisen tässä blogissa uudelleen joitakin poistettuja kirjoituksia.
Entinen kirkkoherra pahoitti mielensä kommentistani
Hurskaaksi, vaatimattomaksi, syrjäänvetäytyväksi, isänmaalliseksi ja rukoilevaksi, pikkukylän poispotkituksi entiseksi kirkkoherraksi itseään sanova Juha Molari on pahoittanut mielensä blogissani olevasta kommentista ja omistanut minulle kokonaisen bloginsa Pauli Saarinen kirjoittaa roskaa Venäjän kansalaisuuden saamisesta.

Valitettavasti entinen kirkkoherra puhuu jälleen pötyä, puppua ja palturia eli perättömiä. Onkohan pappi unohtanut täysin se, että hedelmistään puu tunnetaan.

Vastasin, että talo elää tavallaan, vastaus tulee ajallaan. Tässä on vastaukseni entisen kirkkoherran kirjoitukseen.
Vihatoimintaa Venäjän valtiota ja kansalaisia vastaan

Hurskas entinen kirkkoherra jatkaa vihatoimintaa minua vastaan: ”Eläkeläinen Pauli Saarinen jatkaa vihatoimintaa Venäjän valtiota ja Venäjän kansalaisia Rimma ja Anton Salosta vastaan uudessa blogissaan ...”

En oikein ymmärrä, mitä vihatoiminta Venäjän valtiota vastaan olen jatkanut. Kirjoitin venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n Venäjän lain vastaisista päätöksistä ja Venäjän ylempien viranomaisten laittomista alempien viranomaisten päätösten mitätöinneistä.

Venäjän kansalaiseksi rekisteröinti

Rimma Salonen on Viron venäläinen. Hän ei ollut asunut koskaan Venäjällä, ennen kuin kaappasi lapsensa sinne. Anton Saloselle myönnettiin Venäjän kansalaisuus väärin perustein ja äidin ilmoittamin väärin tiedoin. Venäjän viranomaiset myönsivät ja kumosivat kansalaisuuden useita kertoja. Lopuksi kansalaisuus myönnettiin Rimma Salosen suullisesta pyynnöstä. Suomalaisen oikeuskäytännön näkökulmasta se on ennen kuulumatonta. Venäjällä kaikki on toisin.

Vaatimattoman entisen kirkkoherran mukaan venäjän kansalaiseksi rekisteröinti kestää alle 14 vuotta vanhalle lapselle, jolla toinen vanhemmista on Suomen kansalainen, noin kuukauden.

”Voit aloittaa rekisteröinnin täyttämällä vakiolomakkeen hakemukseksi. Lisäksi pitää esittää vanhempien passit, Suomen rekisteröintijärjestelmän ote lapsesta, vihkitodistus (tai asiakirja isyyden vahvistuksesta) ja kirjallinen suostumus vanhemmalta, joka on Suomen kansalainen ja jonka lapselle hankitaan Venäjän kansalaisuus.”

”Kaikki asiakirjat on käännettävä venäjäksi. Asiakirjojen kääntämisen voi tehdä venäjän kielelle myös itse, mikäli kääntäjä osaa riittävän hyvin suomen kielen eikä tarvitse turvautua virallisen suomenkielen kääntäjän apuun. Rekisteröintiviranomaisen ote ja vihkitodistus (tai isyyden vahvistamisen asiakirja) on pakollista todistaa apostillan avulla. Luettelo tarvittavista asiakirjoista voi vaihdella hiukan tapauksesta riippuen.”

Venäjän passin myöntäminen ilman huoltajan hakemusta

On outoa, että Rimma Salonen haki pojalleen Venäjän passia ja poika sai sen, vaikka huoltajuus oli jo määrätty yksin isälle. Minulla on se mielikuva, että vain huoltaja voi hakea passia alaikäiselle lapselleen. Venäjällä kaikki on toisin.

Julkisuudessa on esitetty arvioita, että passin hankkiminen tapahtui ainoastaan lapsikaappauksella pelottelemiseksi. Viranomaiset pitävät kaappausuhkaa todellisena.

Viranomaisten sananvalta väärin perustein myönnettyyn kansalaisuuteen

”Kun Suomessa syntynyt tyttö tai poika saa toisen maan kansalaisuuden, tällöin ei luonnollisesti Suomen viranomaisilla ole asiassa mitään sananvaltaa …” sanoo syrjäänvetäytyvä entinen kirkkoherra.

Jos kansalaisuus on myönnetty väärin perustein, uskoisin myös Suomen viranomaisilla olevan asiaan sananvaltaa. Venäjällä kaikki on toisin.

Venäjällä ei ole byrokraattista kierrettä

Vaatimaton entinen kirkkoherra sanoo tuntevansa hyvin Rimma Salosen kohtaaman byrokraattisen kierteen.

Venäjällä ei tällaista byrokraattista kierrettä kohtaa muu kuin suomalainen. Venäjällä äiti, joka ei ole lapsen laillinen huoltaja, saa pojalleen Venäjän kansalaisuuden suullisen pyynnön perusteella. Venäjällä kaikki on toisin.

Kaksoiskansalaisuus

Pikkukylän entinen pappi sanoo Pauli Saarisen sekoittavan tarkoitushakuisesti valheellisella väitteellä, ettei Venäjä tunnustaisi kaksoiskansalaisuuden olemassaoloa.

Olen yrittänyt sanoa, että Venäjä on vahvistanut kaksoiskansalaisuuden tunnustavan lain, mutta soveltaa sitä tarkoitushakuisesti omien mieltymystensä mukaisesti. Venäjällä kaikki on toisin.

Suomen viranomaiset soveltavat Suomen lakia

Isänmaallisen entisen kirkkoherran mukaan Suomessa viranomaiset ovat kiistäneet Venäjän kansalaisuuden vastoin Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön selkeää ilmaisua.

Suomen viranomaiset soveltavat Suomen lakia. Lain soveltamiseen eivät vaikuta Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön selkeät ilmaisut. Venäjällä kaikki on toisin.

Isänmaallinen entinen kirkkoherra arvelee, että mahdollisesti Suomen viranomaiset pahantahtoisuudessaan tai osaamattomuuttaan eivät tunne Venäjän lainsäädäntöä ja oikeusprosessien kulkua.

Suomen viranomaiset soveltavat Suomen lakia. Heidän ei tarvitse ”pahantahtoisuudessaan tai osaamattomuuttaan” tuntea Venäjän lainsäädäntöä ja oikeusprosessien kulkua. Venäjällä kaikki on toisin.

Venäjän lainsäädäntö ja oikeusprosessien kulku eivät kuulu tutkintovaatimuksiin suomalaisessa oikeustieteellisessä yliopistokoulutuksessa. Kansainvälinen oikeus kuuluu.

Rimma Salonen ei rekisteröinyt poikansa Venäjän kansalaisuutta

”Molemmat lapseni ovat saaneet jo pian syntymänsä jälkeen Suomessa Venäjän kansalaisuuden, kun veimme tietyt paperit Venäjän suurlähetystöön.” sanoo pikkukylän entinen pappi.

Rimma Salonen ei ollut ennen Venäjälle lähtöään toimittanut ”tiettyjä papereita” Venäjän suurlähetystöön tai Venäjän pääkonsulaattiin Turussa, joten lapsi oli pelkästään Suomen kansalainen. Venäjällä kaikki on toisin.

Miksi entinen kirkkoherra kiinnostuu harmittoman eläkeläisen teksteistä?

Isänmaallinen entinen kirkkoherra pitää hyvin vahingollisena, että Venäjän kansalaisuuden saamisesta välitetään toistuvasti erheellistä tietoa Suomessa. Hänen mukaansa Saarinen on eräs harmiton eläkeläinen, joka ei voi tietää asioiden oikeaa luonnetta, sillä ilmeisemmin hänellä ei ole edes venäläistä heilaa.

Ihmettelen syrjäänvetäytyvän entisen kirkkoherran tarmokasta puuttumista varsin usein harmittoman eläkeläisen kirjoituksiin.

Onko Venäjä oikeusvaltio?

Pikkukylän entisen papin mukaan olemme erityisesti oppineet Rimma Salosen tapauskertomuksesta, että Venäjän viranomaiset ovat koko ajan avustaneet Paavo Salosta asianmukaisesti, jotta Paavo löytää poikansa ja saa käydä tarvittaessa oikeutta. ”Niin toimii oikeusvaltio.”

Venäjä on oikeusvaltio siinä mielessä, että alemman tason viranomaiset saattavat auliisti avustaa ulkomaalaista. Venäjä ei ole oikeusvaltio siinä mielessä, että ylempi viranomainen voi täysin perustelematta kumota alemman viranomaisen päätöksen.

Näin kävi Paavo Saloselle, kun 15.05.2009 Venäjän federaation syyttäjänviraston tutkintakomitean Nizhni Novgorodin tutkintahallinnon johtajat päättivät, että tutkintaviranomaisten 27.4.2009 ja 13.5.2009 tekemät päätökset kumotaan. Venäjällä kaikki on toisin.
99 kommenttia

2.6.2011 17:56 Antti-Pekka Mustonen
Eläkeläinen Saarinen on taas naarmuttanut Kirkkoruhtinaan narsistista ekoa. Se vertautuu Lexsuksen kiiltävään peltiin tai kireisiin vatsalihaksiin. - Pitkät on tohtorin jorinat harmittomasta eläkeläisestä.

terv. Tynkä-Karjalan Antti
Karjalan Antifasistisen Komitean (Антифашистский комитет Карелия)
puheenjohtaja

PS. "disinformaatio" kirjoitetaan näin. Ihan tiedoksi tohtori Molarille.

2.6.2011 18:12 Pauli Saarinen
Helsingin Fasisminvastaisen Valiokunnan (Антифашистский комитет Хельсинки) ainoana, mutta parhaana edustajana yhdyn Karjalan Antifasistisen Komitean (Антифашистский комитет Карелия) mielenilmaisuun.

Pauli Saarinen
Helsingin Fasisminvastainen Valiokunta
Антифашистский комитет Хельсинки

2.6.2011 17:59 Antti-Pekka Mustonen
"Onkohan pappi unohtanut täysin se, että hedelmistään puu tunnetaan."

Ei ole unohtanut, mutta Kirkkoruhtinas vaihtaa vain mielipidettään varsin usein. - Eikä tuota vihanlietsontaa unohda tai jätä tunnistamatta kukaan mukaan. Tai ehkä ne yhdeksän (9), jotka häntä hänen itsensä lisäksi Helsingin vaalipiirissä äänestivät.

terv. Tynkä-Karjalan Antti
Karjalan Antifasistisen Komitean (Антифашистский комитет Карелия)
puheenjohtaja

2.6.2011 18:16 Pauli Saarinen
Helsingin Fasisminvastaisen Valiokunnan (Антифашистский комитет Хельсинки) ainoana, mutta parhaana edustajana yhdyn tähänkin Karjalan Antifasistisen Komitean (Антифашистский комитет Карелия) julkilausumaan.

Pauli Saarinen
Helsingin Fasisminvastainen Valiokunta
Антифашистский комитет Хельсинки

2.6.2011 18:53 Pauli Saarinen
Helsingin fasisminvastainen valiokunta (H-EVVK) toivottaa Karjalan Antifasistiselle Komitealle (KAFKA) onnea ja menestystä yleismaailmallisessa fasisminvastaisessa taistelussa.

2.6.2011 18:58 Pauli Saarinen
"Tai ehkä ne yhdeksän (9), jotka häntä hänen itsensä lisäksi Helsingin vaalipiirissä äänestivät."
Eihän eduskuntavaaliehdokas Molari voinut äänestää itseään, koska hän kertoi äänestävänsä Rimma Salosta. En tiedä, miten se tapahtui, kun Rimma Salonen oli ehdolla Uudenmaan vaalipiirissä. Venäjällä kaikki on mahdollista.

3.6.2011 20:50 Pauli Saarinen
Nyt sattui eläkeläisukolle paha moka.
Sanoin, että Rimma Salonen oli ehdolla Uudellamaalla.

Kirkkoherran virasta eronnut pappi ja Rimma olivat molemmat ehdolla Helsingissä.

Eläkeläisukko sekosi siinä, kun pappi kertoi kauan sitten muuttaneensa Vantaalle tuntemattomaan paikkaan terroristeja piiloon.

Kummastelin sitä, miten Vantaalainen voi äänestää Helsinkiläistä ehdokasta.

Venäjällä kaikki on toisin.

2.6.2011 19:30 Pauli Saarinen
Huom! Entinen Kirkkoruhtinas. Nykyisin vain Ruhtinas.

2.6.2011 18:01 Reija Hirn
Venäjällä järjestyy rahalla ihan mikä vain. Molari muuten voisi koota pesueensa ja muuttaa Venäjälle jos täällä kaikki on niin vaikeaa. Saisi elää todellisessa oikeusvaltiossa.

2.6.2011 19:12 Pauli Saarinen
Kirkkoherran virasta eronnut pappi on usein sanonut, että Suomessa ilmakin on ahdistavaa ja Vaalimaan jälkeen on helpompi hengittää (Latojan huomautus: jos ei ole metsäpaloja).

En tiedä, mikä jarruttaa oikeusvaltioon siirtymistä. Johtuisiko siitä, että hän tarvitsisi tulkkia? Vai miksi hänen haastattelunsa RT-televisiokanavalla olivat dupattuja ja tekstitettyjä.

4.6.2011 09:28 Elisabeth Loven
evgenia kirjoitti jossain sivuilla, en muista missä että venäjän metsäpalot olivat yhdysvaltain sabotaasia, ei venäläisten itse aiheuttamia. mutta venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 15:14 Pauli Saarinen
"evgenia kirjoitti jossain sivuilla, en muista missä että venäjän metsäpalot olivat yhdysvaltain sabotaasia, ei venäläisten itse aiheuttamia.."

Mistä tämä Porin demareiden edustaja oli saanut tietonsa? Oliko tekstissä lähdeviitettä vai oliko se vain Porin sosiaalidemokraattisen paikallisosaston mielipide ilman perusteluja?

Evgenian synnyinmaassa, Neuvostoliitossa kaikki oli toisin. Siellä ei tarvinnut perustella mitään. Noudatettiin vain viisivuotissuunnitelmaa.

2.6.2011 19:34 Pauli Saarinen
Venäjältä järjestyy rahalla ihan mitä vaan. Ei kuitenkaan ole järjestynyt kirkkoherran virasta eronneelle papille rahaa, koska ei ole muuttanut sinne rahan perässä.

2.6.2011 18:08 Harri Rautiainen
"Venäjällä kaikki on toisin."
I love it, ellei se olisi niin totta.

2.6.2011 18:38 Veikko Saksi
Isänmaallinen - varmastikin täytyy olla, kun niin aktiivinen on. Mutta se isänmaa jäi määrittelemättä. Ja sana isänmaa kai tarkoittaa, että isäkin olisi ko. maasta?

On teillä hienot valiokunnat ja komiteat, ihan kateeksi käy. Mutta - Venäjällä kaikki on toisin.

2.6.2011 18:47 Antti-Pekka Mustonen
"On teillä hienot valiokunnat ja komiteat, ihan kateeksi käy."

Ei tarvitse olla kateellinen, yhteiseen rintamaan fašismia vastaan liittyy joka päivä joukottain ihmisiä. Mukaan vaan!

Suunnitteilla ja valmistelun alla on asiasta Yleismaailmallinen Konferenssi. Pöytä Juttutuvasta on jo varattu. Ja videokamera. Laitetaan sitten yleismaailmalliseen (YouTube) levitykseen koko Konferenssi.

terv. T-KA
yleismaailmallinen antifašisti

2.6.2011 19:24 Pauli Saarinen
Hienot on valiokunnat ja komiteat. H-EVVK ja KAFKA ovat kasvavia järjestöjä. Toistaiseksi jäseniä on vain yksi kummassakin. Pienestä se aloitti SAFKAkin - Johan Bäckman - ja pieneksi jäi, paitsi Bäckman.

2.6.2011 19:26 Pauli Saarinen
Me suhtaudummme tähän vakvaan asiaan kieli keskellä suuta - tai poskessa. Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 14:06 Pauli Saarinen
”Isänmaallinen - varmastikin täytyy olla, kun niin aktiivinen on. Mutta se isänmaa jäi määrittelemättä. Ja sana isänmaa kai tarkoittaa, että isäkin olisi ko. maasta?”

Kirkkoherran virasta eronnut pappi on useissa teksteissään jatkuvasi vakuutellut isänmaallisuuttaan, joten pakko hänen on olla isänmaallinen.

Hän on kertonut isoisänsä olleen kotoisin Käpykaartista. Minä en tiedä missä päin sellainen maa kuin Käpykaarti on ja miten sen kansalaiseksi pääsee.

Mutta Venäjällä kaikki on toisin. Siellä kansalaisuuden saa suullisesti pyytämällä.

2.6.2011 19:38 Veikko Saksi
Suosittelen niitä Yleismaailmallisia Konferensseja ja mieluiten siten, että näytetään vain puhuja, ei missään vaiheessa yleisöä. Olisihan se harmillista, jos yleisön määrä olisi pienempi kuin puhujan.

Olen ymmärtänyt, että Suomeen on perustettu myös Punakaarti. Eikö teillä vielä ole omaa kaartia, joka verissä päin taistelisi fasismia vastaan? Venäjällä kaikki on tässäkin asiassa toisin.

2.6.2011 19:57 Antti-Pekka Mustonen
"Olen ymmärtänyt, että Suomeen on perustettu myös Punakaarti."

Punakaarti marssii presidentti, marsalkka, vapaaherra ja Pyhän Yrjänän kavaljeerin Carl Gustaf Emil Mannerheimin 144. syntymäpäivänä. Vielä ei ole ilmoitettu, onko kyseessä paririvi vai kahden miehen jono.

Ilmeisesti Mannerheimin juhlinta on aiheuttanut rakoilua SAFKA:n piirissä, sillä ainakaan eilen (1.6.) Tallinnan Suomen suurlähetystön järjestämään Lippujuhlan tilaisuuteen ei toimittaja Leena Hietanen saapunut. - Vastaavasti SAFKA:n porvarisiiven tohtorit eivät tule Raineiston lauantaimarssille.

terv. T-KA
Pyhän Yrjänän kavaljeerien ehdoton fani: http://www.eskoff.net/yrjo.htm

PS. meitä on Tallinnassakin paljon päätellen em. nauhojen määrästä vanhoissa Bemareissa ja Mersuissa.

2.6.2011 20:31 Pauli Saarinen
"Tallinnan Suomen suurlähetystön järjestämään Lippujuhlan tilaisuuteen ei toimittaja Leena Hietanen saapunut."

Eihän toimittaja Leena Hietanen voi toimittaa, kun hänen elämäntyönsä, US-verkkolehden blogi on heitetty historian roskatynnyriin.

Hirmuista sanoisi Paasikivi.

2.6.2011 20:13 Pauli Saarinen
"Suosittelen niitä Yleismaailmallisia Konferensseja ja mieluiten siten, että näytetään vain puhujia, ..."
Helsingin yliopiston dosentti Bäckman osaa tämän tekniikan.

Hän toi Porthaniaan Haagin lapsikaappaussopimuksen vastustamistilaisuuteen "Venäjän johtavan lapsen oikeuksien asiantuntijan", oikeustieteen tohtori Elena M. TIMOSHINAn. Myöhemmin tämä Timoshina esiintyi televisiossa nimikkeellä miliisin majuri.

Ammattitaitoisesti Bäckman näytti bolgissa vain itseään ja asiantuntijaa sekä palan Porthanian pöytää ja tuoleja. Kaupungilla hän kertoi tilaisuudessa olleen 40 osanottajaa. Bäckmanille on tosin ennenkin sattunut desimaalivirheitä suuntaan ja toiseen.

Olen melko varma, että jos Bäckmanin pippaloissa olisi ollut 40 henkeä, myös yleisökuva olisi ollut blogissa.

2.6.2011 20:25 Pauli Saarinen
”Olen ymmärtänyt, että Suomeen on perustettu myös Punakaarti. Eikö teillä vielä ole omaa kaartia, joka verissä päin taistelisi fasismia vastaan? Venäjällä kaikki on tässäkin asiassa toisin.”

Venäjällä kaikki on toisin. Suomessa asia etenee. Puolustusvoimain lippujuhlaa kunnioitetaan Helsingissä Paasikiven patsaalla 4. kesäkuuta kello 9:00.

Tilaisuuteen osallistuu henkilöitä mm. Punakaarti-järjestöstä, Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta, Suomen antifasistisesta komiteasta, Suomi ilman natsismia –järjestöstä ja Suomen työväenpuolueesta. Eli ainakin yksi henkilö, joka kuuluu näihin kaikkiin järjestöihin.

Silloin on varmaan oivallinen tilaisuus liittyä Punakaartiin.

2.6.2011 20:40 Vilho Juntunen
Kylläpä te eläkeukot olette lapsellisia ja sen lisäksi vielä typeriä.

2.6.2011 20:48 Antti-Pekka Mustonen
 
2.6.2011 20:54 Pauli Saarinen
Insinööri Juntuselle 100 pistettä.

2.6.2011 20:57 Vilho Juntunen
Kiitos pisteistä.

2.6.2011 20:53 Pauli Saarinen
Insinööri Juntunen on luonnollisesti meitä paljon viisaampi, mutta eläkeukoilla on hauskempaa.

3.6.2011 00:01 Veikko Saksi
Vilho, liity vain joukkoon. Ei sitä niin totisena aina kannata olla. Elää pitempään ja onnellisempana, kun ei yritä olla liian aikuinen.

Ja sehän meidän molempien on myönnettävä, että fasismin vastustaminen ja erilaiset komiteat, komediat ja kongressit ovat oikein hienoja tilaisuuksia.

Bäckmankin lupasi tulla ensi maanantaina 06.06 Balder-saliin tutustumaan Kari Silvennoisen uuteen kirjaan The Soviet Guilt ja tapaamaan Edvins Snorea. Muistathan, sen The Soviet Story -dokumenttifilmin tekijän? Hän varmasti osaa arvostaa tällaisia fasismin fastaisia festareita.

2.6.2011 21:20 Vilho Juntunen
Olkaapa sitten vaikka huru-ukkoja.

Maija Länsimäki:
"Huru-ukolle ei ole virossa täsmällistä yksisanaista vastinetta, ja tuskin on missään muussakaan kielessä. Sillä ymmärretään tavallisesti vanhaa höperöä miestä. Seniilin vanhuksen yleisnimitys se ei silti ole. Sivumerkitykset ja sävyn ymmärtää paremmin, kun tietää sanan taustan.
Unohtumattoman hahmon huru-ukoille antoivat Eero Roine ja Ossi Kostia. He esittivät kunnanhoidokkeja Ottoa ja Alperttia Kyllikki Mäntylän näytelmään Opri perustuvassa elokuvassa.
Parivaljakko laskettelee Tynkä-Tanelilta lainaamallaan pyörätuolilla vauhdikkaasti rinnettä alas eli ottaa hurukyytiä. Sanonta on ollut tuttu Sortavalassa syntyneen Mäntylän kotiseudulla. Huru-ukosta sen sijaan ei ole tietoja ennen Opri-näytelmää (1953), joten sen on hurukyyti-sanan pohjalta kirjailija varmaankin itse muodostanut."

Sovitaanko nyt tästä lähtien, että te Karjalan palauttajat olette "huru-ukkoja."

3.6.2011 00:06 Veikko Saksi
Sie haluaisit, että Karjalan palautusta kannattavat olisivat huru-ukkoja. Eikös se ole rasistinen ilmaus? Ja syrjivä. Arveletko, ettei olisi yhtään naista, joka haluaa palauttaa meille kuuluvan Karjalan?

Mie voin kertoa, että on niitä naisia siinä yli 40 % kansasta olevassa joukossa. Ja joukko vain kasvaa joka päivä.

Tuossa edellä esittämässäsi tekstissä ei kyllä millään lailla ollut Karjalan palautukseen kantaa ottavia "huru-ukkoja". Ei hurkyyti-sanakaan mitenkään viittaa Karjalaan. Vai tarkoittaako se, että kun se puna-armeija hönki väkisin Karjalaan, niin hurukyydillä sieltä lähdettiin pakoon, ettei Siperiaan jouduttaisi?

Tosin tässä blogikirjoituksessa vähän ihmettelen tuota Karjalan palauttaja -käsitteen esille ottamista. Eikös tässä ollut enemmänkin kyse upeasta fasismin fastustamisesta ja jostain entisestä pappisviran hoitajasta?

2.6.2011 21:59 Se avarakatseinen
Hei!

Sinä kun vaikutat niin kovin asiantuntevalta näissä sekopäisiä, rähmälläänolevia, Ryssiä ihanoiva suomalais?ukkoja koskevissa asiossa...

niin valaisepa meille, pimeydessä harhaileville, mikä Pastoria ja seurakuntaansa (ehkä Sinuakin) näissä länteen tunkevissa venäläisissä kiinnostaa?

Tavallinen ja varsinkin perussuomalainen kääntää Ryssille selkänsä. Ne eivät ole toivottuja täällä. Menköön Tukholmaan, Ruotsalaiset niitä ymmärtävät. (meille kyllä rahat kelpaavat, kun hinnoista sovitaan)

Ja sitten Karjalan palautus erikseen...

Mutta parasta tietysti olisi venäläisten mielenkiinnon suuntautuminen itään, siis ikäänkuin omaan maahansa. Jos esim. Siperiassa olisi / löytyisi PARATIISI, missä kaikki venäläiset viihtyisivät ihan vaan keskenänsä, niin meillä täällä Suomessa olisi paljon kivempaa....

No ... ?

2.6.2011 22:59 Pauli Saarinen
Voi voi avarakatseinen. Ethän sinä kovin avarakatseinen näytä olevan.

Kymmenen Uutisissa sanottiin juuri hetki sitten, että Lappeenrannassa on tax free kauppa laajempaa kuin Helsingissä. Ruplia virtaa vuolaasti maahan.

Ryssä-sana meni muodista pois jo lähes seitsemänkymmnentä vuotta sitten ja neekeri-sanakin on poistunut käytöstä viime vuosina. Isävainaani käytti varmaan ryssä-sanaa talvi- ja jatkosodassa, mutta ei se kuulu nykyaikaan.

Älä yleistä "ryssävihaasi" kaikkia venäläisiä koskevaksi. Nyky-Venäjän johto ja virkamiehistö on läpeensä korruptoitunut ja mätä näin länsimaisessa katsannossa, mutta ei se ole tavallisen venäläisen vika.

Miljoonat tavalliset venäläiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja erittäin vieraanvaraisia. Monet heistä tosin joutuvat elämään jopa toimeentulorajan alapuolella, kun federaatiolle on tärkeämpää laittaa rahat esimerkiksi uusien ohjusten ja sota-alusten hankintaan kuin sosiaaliturvaan.

Tämän kirjoituksen aihe, venäläismielinen entinen kirkkoherra on venäläismielinen vain siinä mielessä, että hän mielistelee nyky-Venäjän johtoa.

Hän liikkuu vain rikkaiden Pietarilaisen keskuudessa ja pyrkii olemaan heidän kaltaisensa. Ei hän tunne sitä ystävällistä, vieraanvaraista ja köyhää venäläistä. Eikä haluakaan tuntea. Voisi Bossin puku likaantua.

Toinen juttu on sitten nämä venäläisten oudot maakaupat sotilaallisesti tärkeiden suomalaisten kohteiden läheisyydestä. Sotilaslentokentät, asevarikot, tutka-asemat jne. Siihen pitäisi Suomen viranomaisten ehdottomasti puuttua ja rajoittaa ulkomaalaisten maanhankintaa tällaisista paikoista.

2.6.2011 22:17 Pauli Saarinen
Voi voi insinööri Juntunen. En minä ole Karjalan palauttamisesta koskaan puhunut tai kirjoittanut mitään. Taisi tulla insinöörille mittausvirhe. Olisi jo aika vaihtaa laskutikkua.

Ei Huru-ukko oikeastaan hassumpi nimitys ole, sehän on melkein kuin Havukka-ahon ajattelija. Asevelisosialisti Mustonenkin saattaisi pitää siitä.

Eivät huoli minua kunnanhoidokiksi. Kävin taannoin terveydenhoitajan vuositarkastuksessa ja hän sanoi, että vartaan omalääkärille aika sitten vuoden päästä, jos on tarvetta.

Vanhuuden höperyydestä en itse oikein osaa sanoa, mutta lukijat voivat varmaan arvioida sitä näiden kirjoitusten perusteella.

2.6.2011 22:56 Antti-Pekka Mustonen
"Asevelisosialisti Mustonenkin saattaisi pitää siitä."

Periaatteessa määritän itse mitä olen. Toisaalta on melko se ja sama, miten jotkut minua nimittelevät. - Vaan ei "huru-ukko" hullummalta kuullosta, mutta "hurtti-ukko" saattaa vanhalla sotaratsulle sattua paremmin:

80. Hurtti ukko (Gamle Hurtig, sotamies Hurtti)
[K. Collan. J.L. Runeberg. Suom. Otto Manninen, 1872-1950.
Kainuun Prikaatin ja Kainuun Jääkäripataljoonan perinnemarssi.]
1. Nuotiolla puuttunut ei juttu,
Missä Hurtti vanhus istui vaan;
Usein kertoi sodan, rauhan tuttu
Yöhön myöhään muistojaan,
:,: Yhä tulta piippuun peukaloi,
Sammuksiin jo taas sen tarinoi. :,:
2. Kolmas Kustaa, hänest' oli miesi:
Venäjänkin rouvaa ylpeää
Vastustaa hän vankkumatta tiesi;
Aika toinen, toinen tää;
:,: Kuninkaan ol' liekkiin tuttu tie,
Marskikin nyt liian kallis lie. :,:
10. Ukon ei tee enää mieli juosta,
Hänpä keinon keksi vanhoillaan:
Selvin pääsy pälkähästä tuosta
Seistä paikallansa vaan;
:,: Ken sen tempun oikein oivaltaa,
Jättää juoksemiset kaikki saa. :,:

Siinä insinööri Juntunen on oikeassa, että kyllä tässä ollaan siirrytty jo aikoja sitten tuon 10. säkeen linjoille.

terv. T-KA
asevelisosialisti ja antifašisti

2.6.2011 22:39 Elisabeth Loven
täällä yksi huruakka ja hauskaa on. tämä on parasta mitä saarinen on kirjoitellut. vilholle toiset 100 pistettä.

2.6.2011 23:15 Pauli Saarinen
Voi Elisabeth, kirjoittaminen on aina hauskaa. Venäjällä kaikki on toisin. Safkistit osaavat soittaa vain Totuuden Torvea. Meillä näyttää sentään olevan tukena muusikko Harri Rautiainen.

Ai niin. Unohdin, että safkisteillakin on tukena muusikko Tommi Lievemaa. Mutta Tommi on loppujen lopuksi aika kiltti antifasisti. Hän sanoo olevansa aito kommunisti. Tommi on luultavasti parempi muusikkona kuin antifasistina.

2.6.2011 22:44 Reija Hirn
Kyllä somput sentään ovat vielä pahempia kuin venäläiset. Venäläisillä on kuitenkin joitakin länsimaisia arvoja, ainakin joillakin niistä.

3.6.2011 00:29 Pauli Saarinen
Somali-pakolaisten kohdalla kulttuurierot ovat suurimmat. Jos kotouttaminen ei onnistu, syntyy ongelmia.

Venäläisten maahanmuuttajien osalta kulttuurierot ovat pienemmät. Minäkään en tiedä, ovatko esivanhempani mahdollisesti muuttaneet Suomeen jostakin Volgan mutkasta vuosisatoja sitten.
Eduskuntavaalien aikaan puhuttiin paljon elintasopakolaisista. Kysyin silloin, keitä he ovat.

Mielestäni maahanmuuttoviranomaisten tehtävänä on katsoa, ettei maahan tule elintasopakolaisia.
Hurskas kirkkoherran virasta eronnut pappi sanoo, ettei Suomeen ole tullut ainoatakaan tšetšeeniä, jolla ei ole terroristitaustaa.

Monenlaisia ennakkoluuloja on. Meitä autettiin silloin, kun Suomi oli sodassa. Meidänkin on tunnettava vastuumme. Jonakin päivänä kuohuvasta Pohjois-Afrikasta voi olla meille tuossa paljon hädänalaisia pakolaisia.

3.6.2011 06:34 Antti-Pekka Mustonen
"Hurskas kirkkoherran virasta eronnut pappi sanoo, ettei Suomeen ole tullut ainoatakaan tšetšeeniä, jolla ei ole terroristitaustaa."

Ylioppilas Biaudet sanoi toisin. - Mitä sanonee syyttäjä ja RO (+ jne.)?

3.6.2011 09:18 Pauli Saarinen
Niinhän se ylioppilas Biaudet sanoi, että käräjille pitää viedä hurskaan jumaluusopin tohtorin sanomiset.

Aikoinaan asia käsitellään käräjäoikeudessa, hovioikeudessa, korkeimmassa oikeudessa ja hurskaan jumaluusopin tohtorin tuntien myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Tuleehan siinä tarkoin punnittua jumaluusopin tohtorin sekä tšetšeenipakolaisten ihmisoikeudet.
Ihmisoikeuksien punnitseminen kestääkin sitten varmaan seuraavat kymmenen vuotta. Riittää bloginpitäjillä kirjoittamista.

Tätä asiaa ei kuitenkaan käsitellä Venäjällä, vaikka Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 00:33 Pauli Saarinen
Olen useammankin kerran siteerannut piispa Wille Riekkisen saarna Pyhäinpäivän messussa Kuopion tuomiokirkossa lauantaina 6.11.2010:

”Pyhyytemme, se mahdollinen pyhyytemme on siis Jumalan pyhyyttä ja lahjaa ei kotikutoista eikä minkään puoluekoneiston jyräämää tai sanelemaa. Siksi emme raakkaa pelkiksi vainajiksi ja syrjittäväksi niitäkään, jotka eivät meistä välitä tai meitä ymmärrä tai jotka yksinkertaisesti ovat erilaisia kuin muut, vaan me rukoilemme heidän puolestaan ja toivotamme heille jumalan siunausta.”
”Siksi emme sulje maahanmuuttoportteja vierasuskoiseltakaan hädänalaiselta, siksi emme myöskään tyydy nyt viettämään vain vainajien päivää. Me vietämme Pyhäinpäivää. Se merkitsee yhteyttä edesmenneisiin pyhiin, mutta se samalla merkitsee keskinäistä yhteyttä, myötäelämistä ja jokaisen ihmisen rinnalle asettumista tässä tuhon, vainon ja kärsimysten maailmassa. Siihen meitä rohkaisee Pyhä Henki. Autuaita ovat ne, jotka tämän ymmärtävät ja hoksaavat sitä toteuttaa.”

3.6.2011 09:06 Reija Hirn
Hyväksyn melkein kaikki uskonnot, paitsi islamia, koska se ei ole puhdas uskonto vaan valloitusideologia. Meikäläisten pappien ei pidä olla islamia kohtaan ymmärtäväisiä ja avarakatseisia, koska islam ei koskaan ole sitä meitä kohtaan. Islamilla on tarkoitus ja päämäärä alistaa koko maailma islamille. Siksi Suomeen ei pitäisi ottaa muslimeja ja entisetkin pitäisi poistaa maasta.

Mitä venäläisiin tulee, katson olevani jonkunlainen asiantuntija. Olin naimisissa venäläisen mamun kanssa kuutisen vuotta, kunnes totesin kulttuurierot liian suuriksi ja otin eron. Siinä oli perheväkivaltaa, kaikenlaista kyykyttämistä ja alistamista. Kavereita tuotiin kylään minulle passattavaksi ja minulta kysymättä. Pistin ukon vastaamaan teoistaan ja kielsin ryssätulvan kotiini.

Nyt olemme asuneet avoliitossa kohta pari vuotta ja tilanne on täysin rauhoittunut. Ryssä tarvitsee yhtä täsmällisen kurin ja komennon kuin koira.

3.6.2011 09:24 Vilho Juntunen
Pirttihirmu?

3.6.2011 09:30 Pauli Saarinen
Ville, nyt joukossa on jo Huru Ukko, Hurtti Ukko, Huru Akka ja Pirtti Hirmu. Mihin vielä pääsemme, kun keskustelu etenee.

2.6.2011 23:03 Antti-Pekka Mustonen
"...Saarinen on eräs harmiton eläkeläinen, joka ei voi tietää asioiden oikeaa luonnetta, sillä ilmeisemmin hänellä ei ole edes venäläistä heilaa."

No, miten on tuo eläkeläinen Saarisen asiantuntijan tarve? - Kyllä siellä Helsinskissä luulisi löytyvän jonkun lutkan, jakorevan tai muun tatjaanan. - Tulisi selväksi nuo lapsenteko- ja kansalaisuusasiat.
Antti voi tulla ilmaiseksi tulkiksi tarvittaessa, mutta isoisäihmiselle ei paljon kokeneet asiantuntijat suurta innoitusta tuo. Ovat enemmän vissiin korkeammin koulutettujen herkkua, arvelee Tynkä-Karjalan antifašisti.

3.6.2011 00:51 Pauli Saarinen
Eiköhän luonto vedä tikanpojan puuhun. Ei siinä tavallinen kansalainen asiantuntija-apua tarvitse.
Tosin vajaa kymmenen vuotta sitten pahat kielet väittivät, että Malmin seurakunnan hurskas pappi olisi hoitanut avustajan tehtäviä.

Polisi tutki asiaa ja raastuvanoikeuskin tuomitsi papin, mutta sitten hovioikeus havaitsi, ettei siinä avustajaa tarvittu.

Kun oikeuden asiakirjat aikoinaan tulevat julkisiksi, silloin varmaan selviää, millaisesta avunannosta oli kysymys.

3.6.2011 13:50 Pauli Saarinen
Kirkollisissa piireissä reva-asiat ovat kautta aikojen herättäneet suurta mielenkiintoa.

Kristillisdemokraatit tekivät aiheesta eduskuntavaaleissa jopa tärkeimmän vaalivalttinsa.

Kirkkoherran virasta eronnut pappikin kävi aikoinaan vanhalla Leksuksellaan noutamassa satamasta Viron Yövartio -liikkeen kantaviin voimiin kuuluneen Maksim Revan Sanomatalolle Sofi Oksasta vastaan suunnattuun mielenosoitukseen.

Mutta Venäjällä kaikki on toisin.

2.6.2011 23:41 Elisabeth Loven
huumorin kukka on parasta mitä tiedän, sulla ja harrilla se kyllä on osuvaa.osui ja upposi. juntunen sun kuuluu sanoa myös huruakat olette typeriä, tää on syrjintään. älä juntunen ole noin tosikko. kyllä tässä siedetty jumaluusopin tohtorin ja dosentin aikaan saannoksia vuosi tolkulla ja heidän herjojaan viattomia ihmisiä kohtaan.

3.6.2011 01:05 Pauli Saarinen
Selvää sukupuolisyrjintäähän se on, kun insinööri Juntunen jättää kokonaan mainitsematta huruakat.

Nyt vaan äkkiä rikosilmoitusta tekemään. Eikös ne antivaskistitkin niitä tee ihan solkenaan.
Villehän on huumormiehiä, mutta jumaluusopin tohtori ja se toinen tohtori taitavat olla hieman tosikkoja.

Tohtorit taitavat enimmäkseen työskennellä tuolla rikosilmoitustehtaan lainopillisella puolella. Siinä jumaluusoppi jää vähemmälle. Mutta Venäjällä on kaikki toisin.

3.6.2011 00:04 Elisabeth Loven
sori tynkä-karjalan antifasisti mun piti laittaa tohon yleenpään kommentiin sulle kans maininan, sulla kans toi huumorin kukka kukkii.olet monet naurut antanut huruakalle.

3.6.2011 06:49 Antti-Pekka Mustonen
Kiitoksia vaan kiittämisestä. Joskus tosin syyllistyn patologiseen alatyyliin, mutta kyllä se on aivan tarkoituksellista sekin.

Ja tervetuloa meidän antifašistien Yleismaailmalliseen Konferenssiin! Maailman laajuisen Julkilausuman sorvaaminen se ei ole ihan helppoa puuhaa.

Ja jos ei Konferenssiin, niin:
"TERVETULOA SELVITTÄMÄÄN NEUVOSTOPERINTÖÄ!
Maanantaina 06.06.2011
Balder-sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki
Senaatintorin kulmalla ja Tuomiokirkon lähellä
Tilaisuuden ohjeellinen aikataulu:
16:30 Ilmainen kahvi, tee ja pulla
17:00 Veikko Saksi: Tilaisuuden avaus
17:10 Kari Silvennoinen: The Soviet Guilt -kirja, keskustelu
18:00 Edvins Snore: The Soviet Storyn tausta, keskustelu
19:00 The Soviet Story –dokumenttifilmi, K-18
21:30 Tilaisuuden päättäminen"

3.6.2011 13:11 Pauli Saarinen
Mielenkiintoinen tilaisuus.

Kuulin, että maailmankuulu tiedemies, sosiologian tohtori ja kolminkertainen dosentti Johan Bäckman aikoo myös kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan.

Ties vaikka tilaisuutta kunnioittaisi läsnäolollaan myös jumaluusopin tohtori ja kirkkoherran virasta eronnut entinen pappi.

Tieteellistä pätevyyttä varmasti riittää.

Hauskaa olla pittää, mutta Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 15:17 Harri Rautiainen
"16:30 Ilmainen kahvi, tee ja pulla
17:00 Veikko Saksi: Tilaisuuden avaus"

Ehdin vain, ikävä kyllä, kahvi- ja pullaosuuteen ja hätäisesti avaukseen.
Sitten pitää kiirehtiä saksofonikvartetin harjoituksiin.
Seur. päivänä, ti 7.5. klo 16:30 on soitto Espan lavalla.
Avoin Antifasistien Helsingin piirille, kuin myös safkalaisillekin:
https://www.facebook.com/pages/Sax-4-Fun-saxophone-quartet/110713898944898

3.6.2011 17:24 Pauli Saarinen
Harri Rautiainen 3.6.2011 14:17
"16:30 Ilmainen kahvi, tee ja pulla
17:00 Veikko Saksi: Tilaisuuden avaus"

Enhän minäkään muuten, muuta kun on kahvi ja pulla.
Monille eläkeläisille ruokajonot ovat tuttuja.

Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 17:38 Pauli Saarinen
Kovasti näyttää nyt eläkeläisukolla menemistä olevan, kun on se saksofonitaiteilija Harri Rautiaisen konserttikin siellä Espan laiturilla tiistaina kello puoli viisi.

3.6.2011 10:09 Antti-Pekka Mustonen
"Suomen viranomaiset soveltavat Suomen lakia. Lain soveltamiseen eivät vaikuta Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön selkeät ilmaisut. Venäjällä kaikki on toisin."

Suomen viranomaisilla on tukenaan Haagin lapsisopimuksen 31. artikla:

"In relation to a State which in matters of custody of children has two or more systems of law applicable in different territorial units -
a) any reference to habitual residence in that State shall be construed as referring to habitual residence in a territorial unit of that State;
b) any reference to the law of the State of habitual residence shall be construed as referring to the law of the territorial unit in that State where the child habitually resides."

Nyt kun Venäjä on ratifioinut Haagin sopimuksen, voisi olettaa, että käytäntö sielläkin muuttuisi. - "Mutta Venäjällä on kaikki toisin", kuten eläkeläinen Saarinen toteaa.

3.6.2011 13:13 Pauli Saarinen
Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 12:10 Elisabeth Loven
mutta venäjällä kaikki on toisin, kyllä niin on siellä on torakatkin koulutettu, ollessani nykyisessä pietarissa 80-luvulla hotellin ammeen reunalla marssi 6-torakkaa rivissä, eikä yksikään poikennut rivistä. ei me suomalaiset kyllä tähän pystytä. mutta venäjällä kaikki on toisin. helsingin fasismin vastainen työvaliokunta on perustettu 3.6.2011. vain naisille. meidän säännöissä on työvelvoite määrätty. tervetuloa jakorevat, irinat, tatjaanat, rimmat ja muut työtä vailla olevat. toiminnanjohtaja huruakka.

3.6.2011 18:01 Pauli Saarinen
Minä vähän mietin noita Pietarilaisia torakoita. Kuusi torakkaa, eikä yksikään poikennut rivistä.

Kun Punakaarti juhlii Mannerheimin syntymäpäivää huomenna kello 9 siellä Allin ja Juho-Kustin patsaalla, niin pitäisikö heidän ottaa oppia pietarilaisista torakoista ja pyrkiä esiintymään ryhdikkäästi rivissä.

Venäjällä tosin kaikki on toisin.

3.6.2011 20:23 Veikko Saksi
Ja taas tuli uusi uljas fasismin fastainen firma. Onnittelen, sillä epäilen sinun olevan itse puheenjohtaja tai presidentti tai puhenainen tahi mikä se uljas titteli sitten onkin - ai niin se oli toiminnanjohtaja huruakka. Onko se kokonaisuus uusi titteli?
On tärkeää olla fasismia fastaan. Etenkin, kun Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 22:16 Elisabeth Loven
fasismin fastainen firma on uusi ja uljas. tietenkin olisin voinnut laittaa titteliksi puheenjohtaja, puhenainen tai jopa presidentti, mutta olen vaatimaton maalaistyttö, enkä oikein ole tittelinkipeä niin toiminnanjohtaja sopii mielestäni oikein hyvin, varsinkin jos rakoverat, tatjaanat, irinat ja rimmat liittyvät työvaliokuntaan kuten toivon...toimintaa tulee siitä johtuen toiminnanjohtaja titteli on paikallaan. lyhennös HFVTVK-HELSINGIN FASISMIN VASTAINEN TYÖVALIOKUNTA. tämä on tälläistä lähialuetukea. etenkin, kun venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 18:29 Elisabeth Loven
niin mutta löytyykö sieltä huomenna kuutta henkilöä? vai oliko mahdollista että ne torakat oli kauko-ohjattu? niin kuin jumaluusopin tohtori, yksinkertainen tohtori, kolminkertainen dosentti tai huimaava hoitsumme rimma joka taitaa ammatin, kuin ammatin, aina tilanteen mukaan. mutta venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 20:33 Pauli Saarinen
Ilmoituksen mukaan Paasikiven patsaalla osallistuu henkilöitä mm. Punakaarti-järjestöstä, Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta, Suomen antifasistisesta komiteasta, Suomi ilman natsismia –järjestöstä ja Suomen työväenpuolueesta.

Olen minä vähän tuota pohtinut. Jos sinne tuleekin vain yksi henkilö, kun kirkkoherran virasta eronnut pappi kuuluu noihin kaikkiin järjestöihin.

Mutta Venäjällä kaikki on toisin.

3.6.2011 23:33 Reija Hirn
Voi hyvät hyssykät teidän kanssanne! :D

3.6.2011 23:37 Pauli Saarinen
Niin, mutta meillä kaikilla on niin mukavaa.
Venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 00:07 Karel Gott
Viimeisimmässään ex-kirkkoherra, ja ehkä yksi maailmanhistorian säälittävimmistä hahmoista, Juha Molari jo anoo rahaa.

Vanhan autonkaan myynti ei ole onnistunut. Ex-kirkkoherra on tehnyt ns. kapitalistiset kaupat, eli ostanut kalliiseen hintaan arvoauton (voi tietysti kysyä onko vaimo painostanut) ja nyt kun velka lankeaa maksettavaksi, niin alkaa itku.

Nyyhky, surkeus ja epätoivo. Toivon, että ex-kirkkoherra oikeasti joutuu kaikkinensa henkilökohtaiseen vararikkoon, menettää luottokelpoisuutensa ja ennen kaikkea muuttaa onnelaansa.

Kaiken kaikkiaan surullinen tarina, josta kaikkea ei ole kerrottu, sillä ex-kirkkoherran aikaisempi paritusoikeudenkäynti ja siihen liittyvät asiakirjat ovat julistettu salaisiksi hamaan tulevaisuuteen.

Ex-kirkkoherrahan on tuomittu käräjäoikeudessa aikoinaan parituksesta, josta hovioikeus sitten vapautti. En nyt jaksa jauhaa ex-kirkkoherran vaimosta, sillä onhan heillä (kaiketi) yhteinen lapsikin.

Prahan Yleismaailmallisen Fasisminvastaisen Rintaman Alivaliokunnan psta:
Karel Gott

4.6.2011 09:54 Elisabeth Loven
mukavaa kun aate leviää, tätä vauhtia olemme syksyllä euroopassa johtavassa asemassa, fasisminvastaisessa toiminnassa. terveisin helsingin fasisminvastainen työvaliokanta psta: elisabeth loven toiminjohtaja

4.6.2011 13:12 Pauli Saarinen
Yleismaailmallinen fasissminvastainen rintama näyttää leviävän kulovalkean lailla halki Euroopan. Nyt se on jo Prahassa asti.
Venäjällä kaikki on toisin. Siellä on suuri määrä uusnatsien järjestöjä, jotka tappavat, murhaavat ja saavat aikaan sekasortoa koko Venäjän federaation alueella.

Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) olisi pitänyt jo kauan sitten pyytää tukea eri puolille Eurooppaa syntyneiltä fasiminvastaisilta järjestöiltä. Fasismin nousu Euroopassa ja Venäjällä olisi torjuttu jo kauan sitten.

Kirkkoherran virasta eronnen papin hyvälle ystävälle, Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautalalle pitääkin nyt esittää, että Euroopan unioni ryhtyy vastustamaan voimakkaasti uusnatsismin leviämistä Venäjällä.

4.6.2011 11:38 Veikko Saksi
Onnittelun paikka näemmä jälleen, taas uusi mahtava fasismin fastainen rintama! Hyvä on fasismia fastustaa, sillä Venäjällä kaikki on toisin.

Unohdit vain laittaa tittelin. Oletko sie presidentti, ylipormestari, pääsilinteri, toiminnanhoitaja vai mikä muu korkea satraappi?

Se Prahan julistus oli aikoinaan ihan hyvä ja asiallinen, on asiallista, että sille julistukselle on saatu rintamallinen alivaliokunta. http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1635&author=10

Venäjällä kaikki on toisin -joukko kertoi minun olleen ainoa suomalainen Prahan julistuksen allekirjoittaja.

Pitäisiköhän minunkin siten perustaa Yleiskansainvälinen organisaatio jatkumon vuoksi? Suurin ongelma on se, että miten keksisi riittävän komealta kalskahtavan kokonaisnimen, mutta onneksi se asia on korkea-arvoisessa yleismaailmallisessa konferenssi-kongressissa parhaillaan neuvoteltavana.

4.6.2011 16:08 Pauli Saarinen
Ei mitään huolta. Prahan Yleismaailmallisen Fasisminvastaisen Rintaman Alivaliokunta valvoo tarkasti, että Prahan julistuksen periaatteet tulevat yleismaailmallisesti tunnetuiksi, paitsi Venäjällä, jossa kaikki on toisin.

4.6.2011 12:08 Reija Hirn
Kai se lapsikin on SAFKAn yhteisesti tekemä.

4.6.2011 13:14 Elisabeth Loven
jos tarkoitat antonia, kuten luulen, totta kai he ovat kaikki osallistuneet. koska venäjällä kaikki on toisin. niin tarmokkaasti ajavat antonin asiaa, että itsekkin olen ajoittain ihmetellyt on yksi äitee, mutta isä ehdokkaita on enemmän kuin yhdessä kädessä sormia, mutta venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 16:17 Pauli Saarinen
Anton syntyi 02.10.2003 ja Paavo vahvistettiin Antonin isäksi 11.11.2003. Tuskin tuota olisi voinut nopeammin vahvistaa.

4.6.2011 12:37 Pauli Saarinen
Maailmankirjallisuuden klassikoissa esiintyy toinenkin surullisen hahmon ritari. Kirkkoherran virasta eronnut pappi ei ole siinä mielessä ainutlaatuinen.

Entisen kirkkoherran on pakko kulkea kalliilla autolla ja pukeutua kalliisti, jotta hän voi esiintyä edukseen Pietarin varakkaiden ystäviensä seurassa. Voivat muuten hylätä hänet.

Yli varojensa eläminen saattaa olla kohtalokasta. Jos luottokelpoisuus menee, miten sitten ostetaan niitä Bossin pukuja tai Guggin kenkiä, Leksuksista tai Jaguaareista puhumattakaan. Tosin Venäjällä kaikki on toisin.

Helsingin Fasisminvastainen Valiokunta (H-EVVK) (Антифашистский комитет Хельсинки) toivottaa onnea ja menestystä Prahan Yleismaailmallisen Fasissminvastaisen Rintaman Alivaliokunnalle (PRAVDA).

Gott ist barmherzig.

4.6.2011 17:14 Reija Hirn
Tarkoitan sitä Molarin lasta, että ehkä se on yhteisvastuullisesti tehty. Voihan Antonkin olla jos ajattelee, miten innokkaita osallistujia asiassa on.

4.6.2011 21:01 Pauli Saarinen
Kirkkoherran virasta eronneella papilla on peräti neljä lasta.

Tyttö ja poika entisen suomalaisen (?) vaimon kanssa, joten heistä hän ei ole puhunut mitään.

Lisäksi on kaksi poikaa entisen venäläisen vaimon kanssa. Heistä kelpaa puhua, koska kummallakin pojalla on sekä Venäjän että Suomen kansalaisuus.

Venäjän kansalaisuus on tärkeä, koska Venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 12:50 Tuomas Hako
Valitettavasti Venäjällä kaikki ei ole toisin:

4.6.2011 13:17 Elisabeth Loven
tuomas hako - 1000 pistettä. koska venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 16:23 Pauli Saarinen
Tuomas Hako viittaa YLE Teemalla alkavaan sarjaan “natsien metsästäjistä”. Minusta se ei oikein istu tähän keskusteluun.

4.6.2011 18:09 Tuomas Hako
Natsien metsästys tuntuu aika bolshevistiselta touhulta. Samoin näytösoikeudenkäynnit, niin menneet kuin viime vuosikymmenten vastaavat syyttömiä vanhuksia vastaan. Ja miten koko yhetiskunta on mukana siinä paskassa median täysimittaista aivopesua ja 100 % valehtelua myöten.

4.6.2011 20:40 Pauli Saarinen
Eihän media voi valehdella. Sehän edustaa absoluuttista totuutta.

Venäjälläkin kaikki uskovat, kun kirkkoherran virasta eronnut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi väittää, että häntä vainotaan Suomessa hänen venäjämielisyytensä vuoksi.

Tosin Venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 17:16 Elisabeth Loven
totta kai tiedämme kuka on antonin isä. mutta safkalaisten kiinnostus poikaan on niin sairaaloista, että vähintään luulisi heidän olevan asianomaisia. anton nimi tulee kaukaa salosten suvussa, anton armas syntyi 2.10.2003. isä paavo johannes 1.3.1944. paavon isä armas anton salonen syntyi 30.11.1904. kuoli 17.8.1974. armas antonin isä juho anton salonen syntyi 1872. kuoli tammisaaren vankileirillä 2.9.1918.

4.6.2011 17:17 Reija Hirn
Meillä on Safkan ansiosta paljon enemmän naurun aiheita, mitä tässä maassa muuten olisi. Siitä sille kiitokset. Vetäydyin tässä kerran kyllä kauhusta taaksepäin tuolillani kun Naamakirja tyrkytti desantti Bäckmannia kaveriksi.

4.6.2011 20:26 Pauli Saarinen
Ei Safkalle saa nauraa. Safka on haudanvakava asia.

Kirkkoherran virasta eronnut pappikin on monta kertaa pahoittanut mielensä, koska kokee Saarisen pilkkaavan häntä.

Enhän minä sellaista. Siitähän seuraisi tutkintapyyntö jumalanpilkasta ja uskonrauhan tai Pariisin rauhansopimuksen rikkomisesta.

Aina hauskaa olla pittää, vaikka Neuvostoliitossa olikin kaikki toisin.

4.6.2011 20:47 Elisabeth Loven
reija hei. minä kyllä luulin että tarkoitit anton poikaa, mutta nyt vasta tajusin anton täyttää kohta 8-vuotta, koska tämä safka on perustettu? olen vasta silloin kuullut bäckmannista ja safkasta kun antonin kaappaus tuli tietoon. minä en kyllä kiitä safkaa vaikka ovat antaneetkin naurun aihetta. minusta heidän puuhastelunsa on aika vaarallista puuhaa, tästä heidän touhustaan ei hyvää seuraa, on kummallista ettei supon sedät lopeta tätä ilveilyä. pidän heitä maanpettureina. mitä jumaluusopin tohtorin lapseen tulee ei kai tohtori nyt silleen....mutta venäjällä kaikki on toisin.

4.6.2011 21:49 Pauli Saarinen
Ei Suomen Antifasistista komiteaa perustettu. Se nousi tuhkasta kuin feenikslintu 13.12.2008.

SAFKAn ensimmäiseen kokouksen keskustelun aiheena olivat erityisesti Perussuomalaisten vaalivoitto ja Halla-aho. Ympyrä on sulkeutunut.

4.6.2011 23:18 Elisabeth Loven
no voi pyhä pietari, pienessä ajassa ovat saaneet paljon pahaa aikaan. minullekin vaatimattomalle maalaistytölle on selvää, yksinkertainen tohtori, kolminkertainen dosentti käyttää ihmisiä hyväkseen egonsa pönkittämiseen, sen on kummaa kun suuri on kooltaan, ei pärjää egonsa kanssa yksin. suuri,pieni napoleon...mutta venäjällä kaikki on toisin..

5.6.2011 00:36 Pauli Saarinen
Yksinkertainen tohtori ja kolminkertainen dosentti taisi tosin aikoinaan aloittaa opintonsa Pyhässä Leningradissa.

Yksinkertaisen tohtorin ja kolminkertaisen dosentin on pakko pönkittää Suomessa itse narsistista egoaan, koska kukaan muu ei sitä tee. Narsistisen egon pönkittämiselle on luonteenomaista, että muita on pakko käyttää häikäilemättömästi hyväksi.

Venäjällä kaikki on toisin. Siellä professori ja ihmisoikeusaktivisti voi vähän väliä ruskettaa narsistista egoaan televisiolamppujen loisteessa. Hänen on syytä varoa, ettei saa auringonpistosta niistä televisiolampuista.

5.6.2011 20:26 Reija Hirn
Maanpettureina ja vaarallisina puuhastelijoina minäkin Safkalaisia pidän ja olen kovasti kummastellut, miksei Supo ole aikaa sitten sulkenut niitä häkkiin. Ehkä ne ovatkin toistaiseksi vain tarkkailussa. Periaatteessa venäläisten geenien hallittu sekoittaminen suomalaisten kanssa lienee eduksi, onhan siellä aika komeita miehiä ;D Kunhan vain lapsen kasvattaja on suomalainen.

4.6.2011 22:39 Pauli Saarinen
Kirkkoherran virasta eronnut köyhä pappi näyttää pahoittaneen mielensä, koska hän kertoo päiväkirjassaan Mustosen, Saarisen, Saksin ja heidän hengenheimolaistensa voitosta.

”Täten perversioita suosivat kiihkoilivat ovat voineet saada tyydytyksen kesähelteellä, kun antifasisti on pelkästään ex-kirkkoherra (siis työtön), eikä hänellä ole rahaa riittämiin. Antti-Pekka Mustonen, Pauli Saarinen, Veikko Saksi ja hengenheimolaiset ovat luonnollisen tyytyväisiä tilanteessa, jossa heidän voittonsa on ilmeisen väistämätön. Sellainen on totaalinen järjestelmä.”

En oikein ymmärrä, mistä ihmeen voitosta kirkkoherran virasta eronnut pappi puhuu. Hän on tosin puhunut paljon cybersodasta. Hän on tutustunut siihen jo Q-evankeliumista väitöskirjaa tehdessään ja kirjoittanut aiheesta useita kertoja päiväkirjassaan.

Oiksikohan niin, että kirkkoherran virasta eronnut pappi kokee jotenkin kärsineensä tappion informaatiosotatantereella ja on pahoittanut siitä mielensä?

Ei syytä huoleen. Venäjällä kaikki on toisin. Ei siellä informaatiosotaa käydä. Siellä lämmitetään vain vanhaa neuvostoaikaista propagandaa.

Olen minä sitäkin miettinyt, ettei rauhantahtoinen itäinen naapurivaltio voi informaatiosotaa käydä. Sehän olisi Pariisin rauhansopimuksen vastaista.

4.6.2011 23:41 Elisabeth Loven
jumaluusopin tohtori tarkoittaa kun suomi voitti venäjän, viikon aikana jääkiekko ottelussa kaksi kertaa, se kyrsii...ja viellä että suomesta tuli maailmanmestari jep..jep mutta venäjällä kaikki on toisin.

5.6.2011 12:09 Antti-Pekka Mustonen
Tynkä-Karjalan Antti nöyränä rivisotilaana ja -rakuunana ei kaipaa henkilökohtaisia voittoja tai glooriaa. Ja sitä paitsi ex-Kirkkoruhtinaallahan on evlut-pappisoikeudet tallella - vielä.

Vanha rakuuna ei lepää vasta kuin haudassa. Tälläiset "voitot" vaatimattomasta ja syrjäänvetäytyvästä Kirkkoruhtinaasta eivät paina mitään. Lopullinen voitto vertautuu Kylmän Sodan lopputapahtumiin.

Ikuinen Kunnia Kylmän Sodan voittajille!

terv. T-KA
russofiili ja antifašisti

5.6.2011 20:39 Reija Hirn
Kas kummaa kun Molari ei lähde lähetystyöhön Venäjälle. Pappisoikeudet, kielitaito ja kaikki. Siellähän niitä pakanoita ja syntisiä piisaisi.

5.6.2011 21:15 Elisabeth Loven
epäilen jumaluusopin tohtorin venäjän kielentaitoa, itse olen sitä mieltä molari ei tule ikinä muuttamaan venäjälle. täällä on sen verran korkea sosiaali turva, ettei lähde. minä kyllä toivoisin että lähtisi eikä koskaan palaisi. ja muuten onko venäjällä luterilaisen kirkon pastorille töitä? ja todennäköisesti tohtorilla on monet oikeuden käynnit meneillään ettei jouda lähtemään.

5.6.2011 22:32 Pauli Saarinen
Huomasin, että tänne on tullut useita kommentteja, mutta Ville odottaa Huru Akkaa ja Pirtti Hirmua keskustelemaan kanssaan uudessa blogissani.

Vastaan tämän blogin kommentteihin myöhemmin.

5.6.2011 23:55 Reija Hirn uusi
Harvoin yksin nauran, mutta tälle ketjulle olen naureskellut yksin ja hartaasti.

6.6.2011 00:18 Elisabeth Loven uusi
sama täällä. mutta hauskaa olla pitää...venäjällä kaikki on toisin..

2 kommenttia:

  1. Pauli Saarinen, mitä mahtanee kuulua tänään
    8.1.2012 Karjalan antifasistiselle komitealle,
    KAFKAlle? Joko se on rekisteröitynyt? Voiko
    siihen liittyä? Mieluummin liittyisin Suomen
    vastaavaan jos teillä on suunnitelmia sellaisesta. Toivon yhteydenottoanne.

    yst.tv. Vilho Juntunen

    email: vilho.juntunen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Karjalan antifasistinen komitea (KAFKA) näyttää voivan hyvin ainakin A-P Mustosen Facebook-päivityksistä päätellen.

    Entinen pappi, nykyinen kontulalainen Lexus-kuski näyttää seuraavan tarkkaavaisesti näitä Facebook-keskusteluja, joten kuulumisia kannattaa kysyä häneltä.

    Helsingin fasisminvastainen valiokunta (HEVVK) ei ole toiminut aktiivisesti sen jälkeen, kun Uuden Suomen verkkolehden päätoimittaja Huusko poisti lain ja hyvien tapojen vastaisesti lehdestään kaikki kirjoitukset.

    Toveri Viho Järvistä uhkasi sama kohtalo. Huusko poisti kaikki hänen kirjoituksensa. Kun protestoin päätoimittajalle, ettei yhdessä kirjoituksessa olevan virheen vuoksi saa hävittää kaikkia kirjoituksia, hän palautti muut kirjoitukset.

    Ehkä nuo fasisminvastaiset valikunnatkin heräävät vielä henkiin. Kuka tietää.

    VastaaPoista