30.9.2011

Suomen tšetšeenit pyytävät apua vähemmistövaltuutetulta


Uuden Suomen verkkolehti poisti syytä ilmoittamatta kaikki Puheenvuoro-palstalla julkaistut kirjoitukseni. Katson asian loukkaavan sananvapauttani ja julkaisen tässä blogissa uudelleen joitakin poistettuja kirjoituksia.
Suomen tšetšeenit pyytävät apua vähemmistövaltuutetulta
Julkaistu Uuden Suomen verkkolehdessä 29.9.2010 17:40

Pauli Saarinen Juha Molari, Kaukasia, Suomen tšetšeenit, vähemmistövaltuutettu, terrorismi, turvapaikka, Kotimaa 211 kommenttia
Pohjan kirkkoherra Juha Molari kirjoitti blogissaan: "Kaukasiasta ei ole tullut yhtään oikeaa pakolaista Suomeen, vaan jokainen Kaukasiasta pakeneva ja Suomeen saapunut on yhteydessä terrorismiin."

Suomessa asuvat tšetšeenit pyytävät apua vähemmistövaltuutetulta kirkkoherra Molarin heihin kohdistaman jatkuvan vainon vuoksi.

Aiemmin  kirkkoherra Molari on kirjoittanut blogiinsa mm. että ”Venäjän Kaukasia on turvallinen alue rehelliselle  ihmiselle, joka harjoittaa uskontoaan tavalliseen  tapaan, tekee työnsä eikä suunnittele terroritekoja. Terroriyhteyksiensä tähden tuolta  alueelta saapuu Suomeen turvapaikanhakijoita,  minkä tähden Suomi ei ole pian turvallinen maa rehelliselle ihmiselle, joka ei hyväksy terrorismia Venäjän valtiota vastaan.”

Suomessa asuvat  tšetšeenit eivät löydä keskuudestaan yhtäkään terroristia, ja pitävät Molarin lausuntoja kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Lisäksi Molari hyökkää maahanmuuttoviranomaisia vastaan, väittäen että nämä eivät hoida virkavelvollisuuksiaan.

Vakavia rikoksia ulkomailla tehneet eivät saa turvapaikkaa eli kansainvälistä suojelua,  poissulkemislausekkeesta johtuen.

Lue seuraavassa Suomen tšetšeenien vetoomus kokonaisuudessaan.

Dear Ombudsman for Minorities,

We, Chechen and Ingush refugees living in Finland, are making this appeal to you, given that one of your and your office's main tasks is to advance the legal protection of ethnic minorities and foreigners as well as good ethnic relations in Finland.

We are all refugees in Finland of Chechen and Ingushetian origin. We have received international protection due to the problems we face in our homeland. We are very grateful to the Finnish people and society for providing us and our children the possibility of conducting a decent life.

We try our best to follow the rules and standards of your society. We still hope that there will be a chance for us to move back to our homeland. The possibility to enjoy Finnish hospitality is something that we will never forget, and it will become part of our national heritage. It is a gift that will be remembered by generations.

However, we now feel threatened, even within Finnish society. There is a group of people in Finland who have targeted us with accusations of crimes that none of us has committed. We are referring to the long campaign directed against us by the group that calls itself the "Finnish Anti-Fascist Committee" (Suomen antifasistinen komitea, SAFKA).

The group's latest accusation comes from pastor Juha Molari in his blog
[http://juhamolari.blogspot.com/ ]:

"Kaukasiasta ei ole tullut yhtaan oikeaa pakolaista Suomeen, vaan jokainen
Kaukasiasta pakeneva ja Suomeen saapunut on yhteydessa terrorismiin."

He writes that we are all criminals simply based on our ethnic origin. This is a collective accusation directed against a group of people. We do not know of a single individual among the Caucasian refugees in Finland who would have been involved in terrorism.

Also, Molari's statement is an accusation directed against the Finnish immigration authorities: as we all know, persons involved in crimes abroad are not covered by the legislation which obliges Finnish authorities to grant asylum to people who are in need of international protection.

Dear Ombudsman, we request that you take all legal and other steps in order to protect us from the ethnic hatred that this priest has levelled against us. Please realise that given the situation in our homeland, these sorts of accusations are highly dangerous to ourselves and especially to our children. Please help us.

We request that the signatures of this letter be classified; we are afraid of what might happen to our relatives back home if our names become public. We would also like to draw your attention to the fact that Molari states in his blog that he intends to inform Russia's Federal Security Service (FSB) about the names of Chechens living in Finland. This causes severe anxiety among us and fear for the safety of our children and our relatives.

We sign this appeal with great respect for you and your office. The mere existence of your office is a sign of how seriously the Finnish authorities regard human rights. There are some 400-500 Chechens living in Finland; unfortunately, there is no time to collect the signatures of each member of the local diaspora, but you can be sure that we are taking this action on behalf of every single Caucasian living in Finland.

Helsinki, 27 September 2010
211 kommenttia
Kuvaus: http://adserver.adtech.de/adserv/3.0/883/1832981/0/0/ADTECH;loc=300;key=key1+key2+key3+key4;grp=%5bgroup%5d
29.9.2010 17:49 Antti-Pekka Mustonen
"Suomessa asuvat tšetšeenit pyytävät apua vähemmistövaltuutetulta kirkkoherra Molarin heihin kohdistaman jatkuvan vainon vuoksi."
Mielestäni on perusteltuja syitä tutkia myös Suomen Antifasistisen Komitean ja erityisesti Risto Abdullah Tammen osuus tässä kiihotustoiminnassa pientä, rajattua kansanryhmää kohtaan.

29.9.2010 18:13 Pauli Saarinen
Suomessa asuvia tšetšeenejä on noin 600. Kysymyksessä ei ole mikä tahansa toisarvoinen kansanryhmä.

Rekisteröimättömän yhdistyksen, Suomen antifasistisen komitean, jäseneksi ilmoittautunut Heidi Tuominen on nimittänyt "komiteaa" kansanryhmäksi. Nyt kysymyksessä on kuitenkin selvä etninen kansanryhmä, jota Pohjan kirkkoherra Juha Molari on vainonnut lukuisissa kirjoituksissaan jo monta kuukautta.

Abdullah (Risto) Tammi on tukenut voimakkaasti Molarin toimintaa videoissa, mielenosoituksissa ja manaajaisissa. Myös hänen toimensa on syytä tutkia.

Suomen antifasistisen komitean nimissä on esiintynyt Uuden Suomen verkkolehden bloginpitäjiä, jotka ovat kannustaneet kirkkoherra Molarin toimintaa.

29.9.2010 19:28 Vieras (ei kirjautunut)
Mitäpä kuuluu aseveli"sosialisti" Tynkä-Karjalan Antille?

29.9.2010 20:37 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Yhtä paksusti kuin ennenkin. - Tähän blogiin liittyen, niin käänsin sen ja saatoin kontakteilleni varmistukseksi, että tietävät ja tietävät seurata keskustelua.

29.9.2010 18:17 Vieras (ei kirjautunut)
Mielenkiintoista nähdä mitä tästä seuraa. Suomessa on typerimmistäkin asioista nostettu näitä kiihottamista kansanryhmää vastaan- juttuja.

Ajatelkaapa, jos esimerkiksi Jussi Halla-aho olisi sanonut samaa. Maahanhan olisi jo julistettu vähintäänkin poikkeustila. Ai mitkä kaksoisstandardit?

29.9.2010 18:55 Pauli Saarinen
En edes muista tarkkaan, mitä asioita Jussi Halla-ahoon liittyen oli esillä, mutta minusta maallikkona kirkkohera Juha Molarin toiminta on selvästi kiihottamista kansanryhmää vastaan.

29.9.2010 18:32 Aulis Kallio
Nuo Molarin syytökset ovat todellakin sellaisia, että ne vaativat viranomaistutkintaa. No, Espoon tuomiokapitulille kertyy jatkuvasti aineistoa jonka pohjalta he voivat panna Molarin viralta.

29.9.2010 18:48 Pauli Saarinen
Kirkkolain 23 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan kurinpitomenettelyyn ei saa ryhtyä, jos asia on senlaatuinen, että se on saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Espoon tuomiokapituli on siirtänyt edellä olevan kirkkolain pykälän mukaisesti Pohjan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molariin kohdistuvat kantelut Raaseporin poliisin tutkittavaksi.

Kirkkolain 6 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan viranhaltija voidaan tarvittaessa pidättää virantoimituksesta ja pappi lisäksi pappisviran toimittamisesta rikossyytteen ja kurinpitomenettelyn sekä niiden edellyttämien tutkimusten ajaksi.

Espoon tuomiokapitulin pitäisi välittömästi pidättää kirkkoherra Juha Molari virantoimituksesta ja pappisviran toimittamisesta rikossyytteen ja kurinpitomenettelyn sekä näiden edellyttämien tutkimusten ajaksi.

29.9.2010 18:54 Jukka Turunen
Tšetšeenit ovat sosiaaliperäisiä turvapaikanhakijoita. Takaisin vaan Venäjälle koko revohka.

29.9.2010 18:59 Pauli Saarinen
Tuskin ovat.

29.9.2010 19:05 Pauli Saarinen
Chechens, Ingush Threatened in Finland
http://finrosforum.fi/chechens-ingush-threatened-in-finland

29.9.2010 19:15 Juha Korhonen
Voi että nämä jaksaa....

29.9.2010 19:25 Pauli Saarinen
Katso kuinka monta blogia Pohjan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molari on kirjoittanut "Suomessa asuvista terroristeista". "Terroristeilla" on luonnollisesti oikeus puolustautua.

29.9.2010 20:10 Vilho Juntunen (ei kirjautunut)

2.10.2010 00:19 Antti-Pekka Mustonen

29.9.2010 19:46 Petri Krohn
Mielenkiintoista, 400-500 tsetseeniä Suomessa, mutta yksikään ei uskalla puhua omalla nimellään tai esiintyä julkisuudessa yhteisönsä edustajana.

Mikael Storsjöllä ja Finrosforumilla on siis suuri vastuu, kun he yksin joutuvat puhumaan koko tsetseeniyhteisön puolesta.

29.9.2010 20:13 Pauli Saarinen
He ovat saaneet pitkällisen käsittelyn seurauksena turvapaikan Suomesta.

On aivan luonnollista, että turvapaikan saaneet eivät halua esiintyä omalla nimellään. Ainakin Suomen antifasistisen komitean (Safka) vaino nimeltä mainittuja henkilöitä kohtaan alkaisi heti.

29.9.2010 20:27 Petri Krohn
Miksi muuten tämä avoin kirje julkaistaan sinun blogissasi? Finrosforum vain lainaa sinun sivuasi, vaikka heillä on paljon suoremmat yhteydet tšetšeeniyhteisöön. Kavkaz Center ei kirjoita asiasta mitään, vaikka he yleensä niin intensiivisesti keskittyvät Suomen asioihin.

Onko sinulla siis henkilökohtaiset suhteet kirjeen kirjoittajiin? Vai onko kirje vain jotain muuta kautta kulkeutunut käsiisi?

Asia on siinä mielessä merkittävä, että nimetön kirje herättää epäluuloja. Onko tämä todella Suomen tšetšeenien kirjoittama, vai onko sen kirjoittanut joku suomalainen, joka vain väittää edustavansa tšetšeenityhteisöä.

29.9.2010 20:50 Pauli Saarinen
Petri Krohn 29.9.2010 20:27
"Asia on siinä mielessä merkittävä, että nimetön kirje herättää epäluuloja. Onko tämä todella Suomen tšetšeenien kirjoittama, vai onko sen kirjoittanut joku suomalainen, joka vain väittää edustavansa tšetšeenityhteisöä."

Se mistä olen kirjeen saanut, kuuluu lähdesuojan piiriin. Jos epäilet, että kirjettä ei ole toimitettu vähemmistövaltuutetulle, sinun on paras kysyä suoraan häneltä.

Kysymyksessä ei ole nimetön kirje, mutta nimiä ei luonnollisesti ole julkistettu blogissa.

Kysymyksessä saattaisi olla julkisuuslain kieltämä henkilötietojen luovuttaminen EU-alueen ulkopuolelle.

30.9.2010 16:14 Petri Krohn
No, nyt näkyy jopa Kavkaz Center lainaavan sinun blogiasi.
Kavkaz Centeriä taas lainaavat kaikki maailmaan johtavat uutistoimistot.

30.9.2010 16:26 Pauli Saarinen
Kas kummaa. Internet on niin ihmeellinen. Tieto leviää maailmanlaajuisesti hetkessä.

29.9.2010 20:14 agendo2 (ei kirjautunut)
Kivaahan se varmaan olisi tai vähintään jännää joutua SAFKA:n tyyppien jahtaamaksi ja haukuttavaksi, jos nimellään esiintyisi. Ja FSB:lle kulkisi viesti sukkelaan. Tulisi varmaan muitakin retkiä syysretkien lisäksi.

29.9.2010 21:11 Pauli Saarinen
Jos olisin narsisti, niin varmaan pitäisin kivana Heidi Tuomisen blogin otsikkoa "Pauli Saarinen vainoaa Safkalaisia"
http://heidin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/44225-pauli-saarinen-vainoaa-safk...

Enhän minä Suomen antifasistista komiteaa (Safka) vainoa. Olen vain yrittänyt oikaista sitä viha- ja valhepropagandaa, jota he levittävät. Se on taistelua tuulimyllyjä vastaan tai tulleen huutamista. Otin Heidin blogin otsikon lähinnä oman blogini mainoksena.

Viiden lapsen äiti Heidi Tuominen liikkuu vaarallisilla vesillä. Kirkkoherra Juha Molarin tekemisiä voimakkaasti puolustaessaan hänkin voi tulla vedetyksi rikostutkintaan kirkkoherra Molarin lisäksi.

Minun nimeni, osoitteeni, puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni ovat varmaan jo FSB:llä. Kengän numero, passin numero, pankkikortin numero ja valokuva vielä mahdollisesti puuttuvat.

29.9.2010 20:33 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Osoitteet ja IP-osoitteet nettiin, samoin valokuvia kotiosoitteista ja ihmettelyt mistä tämä terrorismi oikein sikiää. Pari miestä auton kanssa perään seuraamaan.

Tämän ovat nykyiset kiusatut blogikirjoitusten mukaan saaneet kokea. Pakolainen ei sitä ymmärrä eikä kestä.

Petri Krohn!
Pitäisikö mielestäsi SAFKA:n jäsenten kotiosoitteet julkaista kuvineen samalla tavalla ja sen jälkeen antaa jokaisen lukijan/katsojan itse päätellä, mitä sana "tuhota" tarkoittaa? Vai vain niitä erikseen kysyville? Vai miten?

29.9.2010 21:20 Pauli Saarinen
Unohdin edellisestä luettelosta IP-osoitteen. Onhan sekin safkalaisilla ja "Kiinasta" on tyrkyllä haittaohjelmia monta kertaa tunnissa. Hulabaloo alkoi niihin aikoihin, kun Nashi-komissaari Johan Bäckman kommentoi historianväärentämisblogejani.

29.9.2010 21:23 Kristillistä lähimmäisen rakkautta / ARK (ei kirjautunut)
Tai `kaikenlaista voi elämässä sattua kommentilla´ tähän tapaan:

30.9.2010 06:02 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Huom! Tuo rekisterinumero (UOI-880) ei ole pienen ja vaatimattoman kyläpapin auton, vaikka auton merkki ja malli ovatkin samat. - Jos siis siihen haluttiin viitata.

29.9.2010 21:43 Vieras (ei kirjautunut)
Missä vaiheessa SAFKA esittää valtakirjan, jolla se jatkuvasti esiintyy Venäjän ja venäläisten edustajina Suomessa?

29.9.2010 21:54 Pauli Saarinen
Safka ei ole esittänyt valtakirjaa, mutta se on ollut olemassa.

"Professori" Johan Bäckman Йохан Бекман esiintyi taannoin hyvin usein Venäjän tärkeimmän televisiokanavan pääuutislähetyksessä "Suomi-asiantuntijana" ja "ihmisoikeusaktivistina".

Pääuutislähetykseen ei pääse ilman Putinin klaanin valtakirjaa muutaman tunnin varoitusajalla.
Viime aikoina Bäckman on ollut varsin hiljaa. Olisiko valtakirja peruttu?

29.9.2010 21:47 Vieras (ei kirjautunut)
Petri Krohnille suosittelen Safkan blogisivua - siellä eräs kirkkoherra Molari videolla kertoo tsetseeneille että aikoo lähettää heidän kuvansa ja videokuvaukset heistä FSB:lle. Aika vakava asia kun Molari innostuu Stirlitz-filmiä katsoessaan. Löytyy useita esimerkkejä siitä, miten ulkomailla kansainvälistä suojelusta saaneiden tsetseenipakolaisten sukulaiset ovat joutuneet vainon kohteeksi.

Kohta parista tällaisesta tapauksesta voi lukea Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta.
Ja Petri Krohnlle suosittelisin tutustumista myös Johan Bäckmaniin ja Juha Molariin, molemmat ovat blogeissaan ja blogikommenteissa julkaisseet täällä olevien pakolaisten nimet. Joten aika läheltä, hyvä Krohn, löytyy sinulta ne syyt miksi tsetseenit eivät halua nimensä julkisiin papereihin.

Voin kuitenkin kertoa, että allekirjoittajat liittävät kaikki allekirjoituksensa vetoomukseen kunhan Vähemmistövaltuutettu huolehtii siitä että nimilistat julistetaan salaisiksi.

Siispä, on se aikamoista hurskastelua kun safkalainen haluaa nimet esille - julkaisemista varten, tietenkin. Häpeäisit kavereittesi puolesta, Krohn, äläkä käännä tsetseenien huoli turvallisuudestaan kritiikiksi Finrosforumia ja minua vastaan. Kerropa, onko Molarilla mielestäsi oikeus mustamaalata kokonaista kansanryhmää rikollisjoukoksi tällä tavoin! Hyväksytkö todellakin tämän teon?

Lisäksi tiedoksi että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikoslain rikosnimike, jossa rangaistus määritellään juridisin perustein, eikä teon tuomitsijoiden lukumäärän perusteella.

Mikael Storsjö

5.10.2010 23:58 ludmila paananen
sinun kannattaa käydä venäläisessa foorumissa, siellä jotkut checheneistä käyvät, mutta saavat sangon lokaa päälle

29.9.2010 19:47 de comments
Onkohan Putinin Suomessa ottamalla kannanotolla jotain vaikutusta tässä tsetseenien asiassa ?

29.9.2010 20:15 agendo2 (ei kirjautunut)
Vai tarkoitatko Medvedevin kannanottoa viime vierailullaan?

29.9.2010 20:28 de comments
Niinpä taisikin olla. Muisti pätki tässä kohdin.

30.9.2010 16:40 Pauli Saarinen
Sirpa Abdallah 29.9.2010 19:47
"Onkohan Putinin Suomessa ottamalla kannanotolla jotain vaikutusta tässä tsetseenien asiassa?"
Nyt en tiedä, mistä Putinin tai Medvedevin kannanotosta on kysymys.

Ei Venäjän pääministerin tai presidentin kannanotoilla saa olla vaikutusta Suomen oikeuslaitoksen toimintaan. Meillä on riippumaton oikeuslaitos eikä tasavallan presidentillä ole valtuuksia puuttua oikeuden päätöksiin.

Venäjällä asia on toisin Putinin klaani voi vaikuttaa ylempien oikeusasteiden päätöksiin. Alemman oikeusasteen päätös kumotaan ilman perusteita ja todisteita hävitetään. Venäläiset luulevat usein, että Suomessa voidaan toimia samoin.

29.9.2010 20:14 Vieras (ei kirjautunut)
Hauska ilta on tiedossa, jään mielenkiinnolla odottamaan Anu Palosaaren kannanottoa.

29.9.2010 20:24 Pauli Saarinen
Tarkoitatko vihreistä Tampereen kokoomuksen loikannutta Anu Palosaarta, jonka kirjoituksista kommunistiksi ja Suomen Antifasistisen Komitean (Safka) jäseneksi tunnustautunut Heidi Tuominen hakee jatkuvasti tukea omille teksteilleen?

Anu Palosaari taitaa olla Safkan bulvaani Tampereen kokoomuksessa.

29.9.2010 20:17 Jorma Tapio
Mieluummin ei tsetseenirikollisia Suomeen. Ovat tehneet pahaa jälkeä mm Norjassa, Itä-Karjalassa ja Baltian maissa.

29.9.2010 21:59 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Nojautumatta mihinkään tilastoon rohkenen väittää että enemmän rikoksia kuin tsetseenit ovat Suomessa tehneet ruotsalaiset, virolaiset ja venäläiset. Jorma Tapion mielestä näiltä kaikilta kansanryhmiltä pitäisi estää pääsy Suomeen? Ja ottaen huomioon että useimmat rikokset Suomessa tekevät suomalaiset - pitäisiköhän kaikki suomalaiset karkottaa Suomesta?

Kokonaisen kansanryhmän solvaaminen rikolliseksi kutsutaan rasismiksi.

30.9.2010 05:45 kirkon penkistä (ei kirjautunut)
Venäläinen ITÄMAFIA on määrällisesti ja maantieteellisesti merkittävä uhka Suomelle. - Venäläisiin kannattaa suhtautua epäluuloisesti ja hyvin varovaisesti. Ihan vaan oman turvallisuuden kannalta.

30.9.2010 10:47 Pauli Saarinen
kirkon penkistä 30.9.2010 05:45
"Venäläinen ITÄMAFIA on määrällisesti ja maantieteellisesti merkittävä uhka Suomelle."

Valtiotieteiden tohtori, nykyinen kohudosentti Johan Bäckman Йохан Бекман todisti viime vuosikymmenellä, ettei Venäjällä mitään mafiaa ole. Virossakin on paljon enemmän rikollisuutta kuin Venäjällä.

30.9.2010 12:14 kirkon penkistä (ei kirjautunut)
"Valtiotieteiden tohtori, nykyinen kohudosentti Johan Bäckman Йохан Бекман todisti viime vuosikymmenellä, ettei Venäjällä mitään mafiaa ole."
Syyskuista, venäläistä uutistarjontaa pelkästään Moskovasta:
"Moscow businesswoman shot dead in suspected contract killing"
http://en.rian.ru/crime/20100930/160773857.html
"Reputed Russian crime boss shot dead in Moscow"
http://en.rian.ru/crime/20100916/160616125.html
jne., jne.
FT Johan Bäckmanin tutkimus on vanhaa ja epäkvaliteettista. Venäläinen rikollisuus on erityisen raakaa.

29.9.2010 21:06 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Vaikuttaa, että Suomen Antifasistinen Komitea on saanut ilmeisesti samaa linjaa ajavan poliittisen puolueen:
Vai päinvastoin, tohtori Johan Bäckman?

30.9.2010 06:45 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Nii-in. Itse asiassa haastattelun lopussa toinen kirjailijoista, Jyri Hänninen, kertoo tohtori Bäckmanin toimineen aktiivisesti estääkseen tämän kirjan julkaisemisen:
Hänninen, Jera & Hänninen, Jyri: Tuhansien aatteiden maa: Ääriajattelu nyky-Suomessa. Helsinki: WSOY, ilmestyy 2010. ISBN 978-951-0-36072-9.

Sananvapaus, joka on yksi demokraattisen yhteiskunnan jäsenen ihmisoikeuksista, on myrkkyä totalitarismia kannattaville safkalaisille.

30.9.2010 11:07 Pauli Saarinen
Täytyy varmaan hankkia taas uusi kirja lukemattomien kirjojeni kirjastoon.

29.9.2010 21:33 AllanH (ei kirjautunut)
Ei ole kyse mistaan kansanryhmasta vaan Suomessa valiaikaisesti oleskelevista ulkomaalaisista, joista moni toimii islamilaista totalitarismia ajavan terroristijarjeston Kavkazcentrin palveluksessa. Ulos vaan ja Allahin haltuun!

29.9.2010 21:39 Pauli Saarinen
Ei terroristeille myönnetä turvapaikkaa. Turvapaikan myöntäminen on monivaiheinen prosessi, jossa hakijan taustat selvitetään tarkkaan.

29.9.2010 21:59 AllanH (ei kirjautunut)
Terroristeille nimenomaan myonnetaan turvapaikkoja poliittisista syista maailman sivu. Aika naivia kuvitella muuta.

29.9.2010 22:06 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Turvapaikka, eli kansainvälisen suojelun tarjoaminen vainotulle ihmisille, tarkoittaa tänä päivänä A-lupaa eli pysyväistä oleskelulupaa. Joten jäävät Suomeen yhtä pitkäksi ajaksi kuin AllanH, halutessaan.

Jos AllanH on uskaltautunut joskus ulkomaille (siis väliaikaisesti lähtenyt maahantulijaksi jonnekin) kielitaitoa on ehkä karttunut sen verran, että ymmärtää tsetseenien vetoomuksen sisältöä.
Mikael Storsjö

29.9.2010 22:38 AllanH (ei kirjautunut)
Toki poliittisin perustein annetun turvapaikkapaatoksen voi purkaa, kun politiikka muuttuu?
En ole viiteentoistavuoteen asunut Suomessa vaan maassa, joka on karsinyt terrorismista ja jossa ei terroristien ja heidan tukijoitaan hyvaksyta eika ymmarreta ja en minakaan. Opin maan tavalle.

Ainahan terroristeilla on mahdottoman hyvia syita tekoihinsa, kaameita vaaryyksia koettu ja jumalat puolellaan jne...ja aina loytyy moraalittomia ymmartajia eksoottisille raukoille, joilta ei voi odottaa mitaan vastuuta omista teoistaan, siis projisoitua rasismia.

29.9.2010 23:27 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
AllanH: "Toki poliittisin perustein annetun turvapaikkapaatoksen voi purkaa, kun politiikka muuttuu?"

Asia ei todellakaan toimi tuolla tavoin. Ensinnäkään turvapaikkaa ei myönnetä "poliittisin perustein", vaan kyseessä on kansainvälisiin sopimuksiin ja lainsäädäntöön perustuva päätöksentekomenettely. Virkamiehet, eli Migri, tekee päätöksen josta tyytymätön voi valittaa hallinto-oikeuteen, jossa päätökset aina välillä muuttuvat. Kyseessä siis on hallinnollinen ja lakiin perustuva päätöksenteko, jossa on tuomioistuimen kautta muutoksenhakumahdollisuus.

Poliitikot eivät vaikuta päätökseen, esim. Thorsin mielipidettä ei edes kysellä päätöksiä tehtäessä. Jos käytäntöön halutaan muutosta, se tapahtuu lainsäädäntöteitse.

Toki tarveharkinta muuttuu aikaa myöten. Eilen turvallinen maa vi tänään olla despootin ja sekasorron vallassa - ja päinvastoin. Jokainen turvapaikan myöntämispäätös rakentuu arviointiin hakijan henkilökohtaiseen turvatarpeeseen. Arviointeihin ja tiedonhankintaan panostetaan Migrissä hyvin paljon - siksi tänne tulevan turvapaikanhakijan päätös voi viipyä pitkälle toista vuotta.
Ennen myönnettiin aikasidonnaisia nk. B-lupia, mutta siitä on lähes kauttaaltaan luovuttu. Kansainväliseen suojelun tarpeeseen perustuva oleskelulupa on siis pysyvä, eikä sitä tarvitse uudistaa. 5-6 vuoden maassaolon jälkeen tulee pikemminkin kansalaisuuden anominen kyseeseen.
Syynä yllä olevaan on inhimillinen tekijä. Katsottiin ettei ole ihmisarvoista elämää jos ihminen joutuu vuosikausia olemaan epätietoinen huomispäivästä. Sellainen olotila hankaloitti kotouttamista ja oman elämän suunnittelua. Vieläpä lisäksi lapsia on usein kuviossa mukana.

Tieto on kevyt taakka ... ihan vaan neuvoksi hommafoorumilaisille ja safkalaisille.

Ei terroristeja voi maahan tulla, jos viranomaiset ja tuomioistuimet noudattavat lakia. Kirkkoherra Molari väittää blogikirjoituksissaan että tsetseenien turvapaikkahakemusten osalta on aina rikottu lakia. Aika jykevä väite toisia viranomaisia vastaan - tässähän pitäisi silloin asettaa kaikki Migrin virkamiehet vastaamaan virkarikossyytteeseen! Kun väite vielä rakentuu tyylipuhtaaseen rasistiseen näkemykseen, silloin voidaan (taas kerran) aprikoida käyttäytyykö Molari "pappisviran haltijan asemaan sopimattomalla tavalla". Joten joutuuhan tämäkin asia vähemmistövaltuutetun lisäksi myös tuomiokapitulin käsiteltäväksi.

Mikael Storsjö

29.9.2010 21:39 Vieras (ei kirjautunut)
Toivoisin Pauli Saarisen poistavan Kalevi Wahrmanin mainokset. Jos hänellä ei ole asiaan mitään sanottavaa, on törkeätä syöttää mainoksia asiallisen keskustelun sekaan.

29.9.2010 22:07 Pauli Saarinen
Kiinnitin huomiota Kalevi Wahrmanin mainokseen, mutta en ole katsonut, olisiko lehdessä jotakin tähän asiaan liittyvää. Jos ei ole, niin ilmeisesti poistan sen Uuden Suomen "älä mainosta" ohjeen perusteella.

29.9.2010 22:13 Kalevi Kantele (ei kirjautunut)
Kansan äänessä 4/2010 on iso juttu, jonka mukaan kirkkoherra Molarin toimittama eksorismi oli "dialektisen vallankumouksen symboli kirkon portailla". Ei siis vanha kristillinen traditio. Lainaus löytyy kirkkoherran sivuilta ilman kommenttia ollen siis myös hänen mielipiteensä. "Vallankumouksen symboli"? Mitähän tuomiokapituli sanoisi?

29.9.2010 22:51 Pauli Saarinen
Selasin Kansan äänen ja löysin sieltä vain Molarin manauksen ja Tankki-Leena Hietasen apartheid-mielenosoituksen.

Kalevi Wahrmanin linkit Kansan ääneen eivät liittyneet mitenkään tämän blogin aiheeseen, ŧšetšeenipakolaisiin, joten olen poistanut hänen kommenttinsa asiattomina mainoksina.

30.9.2010 01:16 agendo2 (ei kirjautunut)
Pappi-Molari söi taas sanansa. Hän vakuutti äsken, ettei enää puutu tsetseeni-jahtiin sanoen "SE ON NYT LOPPU"

Kuinka ollakkaan, uusin blogi alkaa näin:
Molari: "Venäjään vihamielisesti, jopa väkivaltaisesti suhtautuvat Suomessa asuvat suomalaiset, ja Venäjältä Suomeen paenneet Kaukasian ihmiset mainittujen suomalaisten suojeluksessa, tekevät parhaansa, että Suomen antifasistien pitää kohta hakea poliittista turvapaikkaa Venäjältä. Luulen kuitenkin yhä optimistisesti, että nämä moninaiset kantelut ja rikosilmoitukset tuomiokapituliin, poliisille ja jopa vähemmistövaltuutetulle ovat yritystä herättää häiritsevää hälyä. Tuon hälyn synnyttämiseen on omat monet syynsä. Olen saanut kuulla asiasta tänään. Turha luulla, että antaudun kirjoittaa tämän jälkeen taas teemasta: tämän kommentin annan, mutta muut toimet jätän viranomaisille ja poliittiselle johdolle Suomessa ja Venäjällä. Blogini ei muodostu terrorismiblogiksi!"

Sitten MOlari jatkaa:
"Suomen pitäisi noudattaa Euroopan Neuvoston yleissopimusta ja luovuttaa Tshetsheniasta tullut väki takaisin Venäjälle, jos Venäjän viranomaiset vaativat"

Vai tuntuu papista nyt siltä, että joutuu itse pian hakemaan turvapaikkaa Venäjältä. MIksi?
Molari selostaa surutta, että Tsetseniassa ei ole ongelmaa, kun tekee työtä ja noudattaa viranomaisten määräyksiä. Eikö Suomessa olekaan yhtä helppoa?
Luuleeko hän, että Venäjä myöntäisi turvapaikan hänelle?
Entä jos Suomi kuitenkin haluaa papin vastuuseen teoistaan, onko pappi sitä mieltä, että:
Venäjän pitäisi noudattaa Euroopan Neuvoston yleissopimusta ja luovuttaa Suomesta tullut väki takaisin, jos Suomen viranomaiset vaativat?

30.9.2010 05:53 kirkon penkistä (ei kirjautunut)
"...tämän kommentin annan, mutta muut toimet jätän viranomaisille ja poliittiselle johdolle Suomessa ja Venäjällä."

Tämän jatkuvan uhkailun suhteen, "Venäjä puuttuu Suomen ja suomalaisten asioihin, jos emme itse toteuta sen tahtoa", tulee Venäjään ja venäläisiin suhtautua äärimmäisen epäluuloisesti ja varautua kaikkiin sieltä tuleviin ehdotuksiin ja uhkiin.

Kannatan Suomen NATO-jäsenyyttä ja lisää määrärahoja Rajavartiostolle että Poliisille tämän takia.

30.9.2010 10:54 Pauli Saarinen
Venäjällä uhkailu kuuluu Suomen antifasistinen komitean (SAFKA) - Антифашистский комитет Финляндии (АКФ) jokapäiväisiin menettelytapoihin.
Tankki-Leena Hietanen uhkailee tankeilla. Kirkkoherra Juha Molari Юха Молaри on uhannut Helsinkiä ydinohjuksilla.

30.9.2010 03:22 Vieras (ei kirjautunut)
On varsin mielenkiintoista, kuinka pappi taas kerran yrittää kääntää asiat päälaelleen. Hyvin harva suomalaisista tiesi muutama viikko sitten mitään Kavkaz Centeristä. Sitten eräs troikka "perusti" Suomeen n.s. ystävyysseuran, jonka tehtäviksi tuli KC:n vastainen taistelu sekä yhteydenpito Kaukasian viranomaisiin. Ja sitten alkoi taas mielipuolinen riehuminen.

Ensin troikka käynnisti hyökkäilyt KC:hen tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä vastaan paljastaen heidän yksityistietojaan. Aloitettiin suoranainen vaino joka jatkui tunkeutumisyrityksenä laillisen yrityksen tiloihin sekä yksityisen kotiin. Poliisitutkimuksen perusteella oikeus tulee päättämään, katsooko se hyökkäyksen olleen väkivaltainen.

Ja nyt pappi ressukka onkin joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Papin hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden pitäisi tietenkin olla hiljaa niin kuin oli papin ihannoimassa Neuvostoliitossa,. Siellä troikka sai pistää toisinajattelijat mielisairaalaan, jossa heidän äänensä ei tietenkään pehmustettujen seinien läpi kuulunut. Onhan tämä tietenkin hirveä maa, kun blogin keskustelupalstan sulkeminen ei vaienna puolustautuvien ääntä.

30.9.2010 10:38 Pauli Saarinen
Kirkkoherra Juha Molarin viimeinen kirjoitus oli niin yksisilmäinen, että ajattelin suositella hänelle silmälääkäriä. Valehtelijana kirkkoherra kuitenkin uskoo omaan totuuteensa eikä edes ymmärrä valehtelevansa.

Ei kirkkoherra Molari silmälääkäriä tarvitse, vaan muuta apua. Idoli Johan Bäckman on jättänyt, rukous tai manaus ei auta, eikä FSB ole tullut räjäyttämään palvelimia ja tappamaan Kavkaz Centerin henkilökuntaa.

30.9.2010 13:45 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Hyvin harva suomalaisista tiesi muutama viikko sitten mitään Kavkaz Centeristä. Sitten eräs troikka "perusti" Suomeen n.s. ystävyysseuran, jonka tehtäviksi tuli KC:n vastainen taistelu sekä yhteydenpito Kaukasian viranomaisiin. Ja sitten alkoi taas mielipuolinen riehuminen."

On syytä muistaa, että Suomen Antifasistinen Komitea aloitti virallisesti kiihotuksen tsetsenejä vastaan 2.12.2009 Suomen Islamilaisen puolueen puoluetoimistolla Helsingissä. Samaan aikaan aloitettiin tekemään pesäeroa Suomen Islamilaiseen puolueeseen julkaisemalla tätä vanhaa kirjettä:
DAGESTAN AND CHECHNYA
Hello Dear Moslem,
I am Finnish muslim Sauli Ingman. I prayed even today five prayers to
Allah!
I want to help Chechnya and Dagestani rebelling Shura. What are their
homepages?
How to help them? How to join a war against Russia in Chechnya? Where to
get a proper military equipment and who pays cost of my campaign?
How to send a money to Chechnya?
Why islamic countries do not help officially Chechnya, which is now in a
desperate situation? Something militarily has to happen and soon!
Let´s drive Russians out of Chechnya and Dagestan!!!!!!!
How many islamic voluntaries are fighting in Caucasia???
Please inform me about homepages and helping facilities and possibilities
to drive indifidels out of Caucasia.
Yours sincerely
Sauli Ingman
The Finnish muslim (indeed!!)
EMAIL:
ING...@KRUUNA.HELSINKI.FI
- - -
Sauli Ingman oli vielä tuolloin Risto Abdullah Tammen 'puolueen' puoluesihteeri. - Sittemmin sianlihaa syövän imaami Risto Tammen ja islamilaisen puolueen tiet ovat eronneet.
Mikä on näytöstä, mikä muuta peliä, voidaan vain arvioida.

PS. Tuota islamistien puoluekokouksessa pidettyä kiihotustilaisuutta valvoivat niin Venäjän Helsingin suurlähetystön virkailija kuin Suomen Antifasistisen Komitean johtaja tohtori Bäckman.

30.9.2010 13:56 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Korjaan, tiedotustilaisuus oli kaksi päivää aiemmin maanantaina:
Tiedotustilaisuus:
maanantai 30.11.2009, klo 13.
”Miten tšetšeeni-terroristit saavat apua Suomessa: rekrytointi, rahoitus, koulutus… ”
Islamilaisen puolueen toimisto
Eerikinkatu 35,
Helsinki
Lisätietoja:
Islamilaisen puolueen puheenjohtaja, Abdullah Tammi,
GSM +358 44 577 8266, +358 44 577 8266
Kirkkoherra Juha Molari, GSM +358 44 322 2661, +358 44 322 2661

30.9.2010 14:00 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Jos kiinnostusta riittää, niin "maanisen valheen" tilaisuudesta voi lukea kirkkoherran blogista:

Kaikki vuodatus tietysti safkalaiseen tapaan kuvattiin, nyt en vaan niitä löytänyt. Liekö poistettu tilaa vievinä vai muuten vaan sensuroitu. Väliäkö sillä.

30.9.2010 14:13 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Mitä tästä tsetsenejä ja KavKaz Centeriä vastaan aloitetusta viha- ja kiihotuskampanjasta on syytä huomata?

Se on hyvin samanlainen kuin suomalaista kansalaisjärjestöä Pro Kareliaa vastaan aloitettu kampanjointi. Esimerkki:
"ProKarelia-lahkolla on sadistinen perverssi tendenssi"
Kaikki oli laillista ja rauhallista, kunnes vihajärjestö SAFKA ilmestyy paikalle ja aloittaa "mellastuksensa".

PS. Huomautan, että Antti ei ole kirkkoherra Molarin blogissaan kertoma "persettään peittelevä ja häpeilevä" blogin lukija tai sähköpostin lähettäjä "roskamatti - jotain" Tallinnasta.
Kaikki IP- ja asunto-osoitteeni ovat "SAFKA-T:llä" (avointa naurua koko rivistön laajuudessa sekopäisille aikuisille ihmisille) tiedossa ja tallessa.

Kirkkoherra Molari on tietotekniikkaa opiskelleena perehtynyt hyvin kahteen asiaan, hakkerointiin ja tiedustelutietojen keruuseen.

Itse en viitsi vaivautua, koska minulla on oikeakin elämä.

30.9.2010 08:47 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Kuten Venäjän Federaatioon kuuluvan Pohjois-Ossetian presidentti Taimuraz Dzambekovitš Mamsurov (osseetiksi Мамсыраты Таймураз, ven. Таймураз Мамсуров) totesi Kommersant-lehden haastattelussa, on Venäjä sodassa Kaukasuksella:

"Fourteen militants killed in Russia's Dagestan" / 14:20 29/09/2010
http://en.rian.ru/russia/20100929/160764130.html
"Blast on highway injures 17 policemen in Russia's Dagestan" / 07:37 30/09/2010
http://en.rian.ru/crime/20100930/160773400.html

Tämä kertoo myös sen, mitä tarkoittaa Venäjällä verbi "tuhota".
Ei myöskään tarvitse ihmetellä, jos alueelta tulee pakolaisia.

PS. On ihmeellistä, että sotaa käyvälle maalle on myönnetty olympialaiset ja juuri samalle suunnalle.

30.9.2010 11:19 Pauli Saarinen
Odota vähän aikaa, niin kirkkoherra Juha Molari Юха Молaри kumoaa vääristelynä tiedon Venäjän sodassa olosta Kaukasuksella. Tynkä-Karjalan Antti on kääntänyt tekstin väärin tai tahallaan tulkinnut sitä virheellisesti.

Kirkkoherra Molarin käsitteistössä tuhoaminen tarkoittaa "tekemistä pysyvästi toimintakyvyttömäksi", mitä se sitten tarkoittaneekin. Ehkä kirkkoherra tekee Molarin antifasistisen katekismuksen, jossa asiat selitetään.

30.9.2010 16:04 Pauli Saarinen
"Äärimmäisen vaatimattoman ja syrjään vetäytyvän pikkukylän papin" Pohjan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molarin Юха Молaри maine kasvaa maailmalla:

"Chechens, Ingush Threatened in Finland

The Chechen and Ingush diaspora in Finland has turned to the Finnish Ombudsman for Minorities, Eva Biaudet, for protection against threats by Lutheran pastor Juha Molari, member of the “Finnish Anti-Fascist Committee“. The pastor claims that refugees from North Caucasus residing in Finland are linked to terrorism.

On 24 September 2010, Molari wrote in his blog that there were no genuine refugees from the Caucasus in Finland. “Everyone who has fled Caucasus and arrived in Finland is linked to terrorism,” the pastor claimed. Earlier, he wrote that asylum applicants were “brought into Finland because of their terrorist links.”

Chechens and Ingushetians living in Finland regard Molari’s allegations as incitement to racial hatred. Moreover, Molari’s statements are an affront to the Finnish immigration authorities, given that people guilty of crimes are not eligible for asylum."

30.9.2010 16:15 Pauli Saarinen
Kirkkoherra Juha Molarin Юха Молaри tarmokas "terroristijahti" on ilmeisesti havaittu Venäjälläkin:

30.9.2010 17:14 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Ja siellähän se killottaa vihajärjestö SAFKA:n "pääideologin" Petri Krohnin kooste `Juha Molari´ -kirjoituksista KavKaz Centerin sivulla - ja oikein venäjäksi käännettynä.

Vähän huolestuneena kyselen, että mitenköhän on nuo tekijänoikeuskysymykset tällä kertaa?

30.9.2010 16:19 Rane (ei kirjautunut)
Nashi-komissaari Johan Bäckmanilla on ollut viime aikoina turpa niin tiukasti rullalla ja rulla taskussa, että piti ihan tarkistaa miehen tekemisiä. Mies on näköjään ruvennut etsimään ihan oikeita töitä ja hakenut Venäjän energiapolitiikan professuuria.

Turun Sanomat 4.6.2010:
”Kohudosentti hakee Venäjä-professuuria Helsingistä
Lausunnoillaan useita kohuja herättänyt dosentti Johan Bäckman (s.1971) hakee Venäjän energiapolitiikan professuuria Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. Bäckman on noussut otsikoihin muun muassa Viron ja Suomen valtioita rajusti arvostelevilla ja Neuvostoliiton historiaa epätieteellisesti tulkitsevilla kannanotoillaan.”

30.9.2010 17:09 Pauli Saarinen
Aleksanteri-instituutti on valtakunnallinen, Helsingin yliopiston alainen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus. Instituutin johtaja, professori Markku Kivinen hyväksyi aikoinaan Johan Bäckmanin Йохан Бекман väitöskirjan itämafiasta, joten tällä perusteella en ihmettele lainkaan, että Bäckman on hakenut virkaa.

Ihmettelen kuitenkin sitä, miten itämafian asiantuntemus tekee Bäckmanista energiapolitiikan asiantuntijan. Hartwallin johtajan poikana ja yhtiön osakkeenomistajana luulisin Bäckmanin olevan enemmänkin alkoholipolitiikan asiantuntija.

30.9.2010 17:40 Pauli Saarinen
Olisikohan Nashi-komissaari ja kolminkertainen dosentti Johan Bäckman Йохан Бекман vetänyt johtopäätöksen, että Venäjän energiapolitiikka ja itämafia kulkevat käsi kädessä ja hakenut professuuria sen vuoksi?

30.9.2010 17:09 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"...dosentti Johan Bäckman (s.1971) hakee Venäjän energiapolitiikan professuuria Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista."

Kun on lukenut FT Johan Bäckmanin väitöskirjan "ITÄMAFIA", niin hänen pätevyyttään energiapolitiikan professuuriin ei voi asettaa kyseenalaiseksi - - - tosin vain Aleksanteri-instituutissa.
Ilmeisesti kolmen yliopiston dosentuurit ja oma instituutti Pietarissa eivät tarjoa riittävästi haasteita tarmokkaalle miehelle.

Ans´ kattoo, kuinka äijän käy. Hanen apulaisensa teologian tohtori Juha Molarille ei kuukausien julkinen työnhaku ole tuottanut tulosta.

30.9.2010 17:23 Pauli Saarinen
Pohjan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molari Юха Молaри on varmaankin parhaillaan virantoimituksessa Helsingin asematunnelissa. Eikös jossakin liikkunut kutsuja tunneliin torstaina klo 16 - 18.

Ilmoitusta ei näkynyt kuitenkaan Pohjan seurakunnan kirkollisissa ilmoituksissa.

30.9.2010 17:35 Pauli Saarinen
Nashi-komissaari ja kolminkertainen dosentti Johan Bäckman Йохан Бекман saattaa olla heikoilla professuurin haussa senkin takia, että hänellä ei ole mitään tieteellisiä näyttöjä vuonna 2006 hyväksytyn väitöskirjan jälkeen.

30.9.2010 16:21 Kunnas (ei kirjautunut)
Antifasistinen komitea on juutalainen luomus.

30.9.2010 16:37 Kalevi Kantele (ei kirjautunut)
Kävin aamulla vilkaisemassa Molarin blogia ja siellä näytti olevan uusi kirjoitus. Ajattelin lukea sen myöhemmin, mutta kun menin äsken sivuille se oli poistettu. Jos joku on lukenut, kertoisiko, mitä se piti sisällään?

30.9.2010 17:03 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Kävin aamulla vilkaisemassa Molarin blogia ja..."
Ja netti pelaa vielä njormaalisti?

30.9.2010 18:46 ex-Eksorkisti (ei kirjautunut)
Sivun voi lukea googlen välimuistipalvelusta:

30.9.2010 18:42 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Täältä ehkä löytyy haluamasi linkki. Molarilla tulee yhtä varmasti kuin krapula juopolle tuo sisäinen fiilis jota Hamletiakin vaivasi
Mieluummin tuskat, jotka meillä ovat,
kuin pako toisiin, tuntemattomiin.
Tuon miettiminen tekee meistä pelkureita;
päättäväisyyden raikas iho vaihtuu
sairaaksi jälkiviisauden kalpeudeksi.

.mht-pääte on Internet Explorerin käyttämä tiedostomuoto jolla saa yhteen tiedostoon tallennettua kokonaisen www-sivuston. Firefox ja muut selaimet pystyvät tämän tiedostomuodon lukemaan kun lataa add-on UNMHT:
http://www.unmht.org/unmht/en_index.html

Mikael Storsjö

30.9.2010 19:24 Vieras (ei kirjautunut)
En yhtään ihmettele, että kirkkoherra on poistanut blogin. On tainnut herra nauttia hiukan liikaa "yskäntroppia". Niin sekavaa on taas teksti. Mielenkiintoisia psykologisia väittämiä, jotka viimekädessä hän syyllistää tovereitaan.

JM: "Oletko koskaan ajatellut loppuun saakka, miksi terroristipomot esiintyvät pelkän äänen kanssa videoilla, joissa taustalla on usein heidän vanhat valokuvat: pitkäpartainen maastopukuinen terroristi."

"Jos jollakin ei ole hämärähommia, hänen ei tarvitse pelätä kasvojaan ja omaa nimeään sen enempää Suomen kuin Venäjän viranomaisten tiedostoissa."

Kalle J. Miettinen, toverisi paljastaa, että sinulla on hämärähommia. Muutenhan siinä yhdellä videolla olisit esiintynyt kasvokuvallasi. Vai onko asia ymmärrettävä niin, että videolla esiintyi Kalle J. Miettinen omilla kasvoillaan, mutta toisessa roolissa.

JM: "Monet vastaavat partasuukuvien syyksi sen, että pitkä parta kuuluisi tuohon uskontoon. En ole täysin vakuuttunut selityksestä. Miksi näiden kannattajat ovat kovin usein parrattomia Euroopassa, jopa Suomessa?"

Loiko aateveljesi Tammi parrallaan uskottavuutta soluttautuessaan islamilaisten joukkoon. Kun tehtävä on ohi, saattoi taas ajaa parran pois ja julistaa irtautumisensa islamilaisuudesta myös ulkoisella habituksellaan.

30.9.2010 20:39 tupakkahuoneen puolelta (ei kirjautunut)
"Vai onko asia ymmärrettävä niin, että videolla esiintyi Kalle J. Miettinen omilla kasvoillaan, mutta toisessa roolissa."

Juuri näin. Teologisessa on papeillekin opetettu, että täällä me näemme kuin kuvastimessa...
"Kun tehtävä on ohi, saattoi taas ajaa parran pois ja julistaa irtautumisensa islamilaisuudesta myös ulkoisella habituksellaan."

Sianlihaa syövä imaami pilkkaa näin koko islamilaista maailmaa.

30.9.2010 19:50 Hans (ei kirjautunut)
FSB KGB Putinin ja Medvedevin ovat terroristeja

30.9.2010 21:24 Pauli Saarinen
Turvsllisuuspalvelu FSB tappaa Kaukasuksella ja pamputtaa Moskovassa Putinin hallinnon käskystä.
Ei Stalininkaan tarvinnut antaa tai allekirjoittaa käskyjä "pysyvästi toimintakyvyttömäksi tekemisestä". Riitti, että alainen ymmärsi hänen tahtovan jotakin. Jos ei ymmärtänyt "tehtiin pysyvästi toimintakyvyttömäksi".

30.9.2010 22:30 agendo2 (ei kirjautunut)
Antaakohan SAFKA:n imago pisteitä Bäckmanille työn haussa?
Kelpaakohan SAFKA:n ideologina ja sen härskin propagandan suoltajana toimiminen suositukseksi Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Venäjän energiapolitiikan professuuriin?
Mitä veikkaatte?

30.9.2010 23:01 agendo2 (ei kirjautunut)
Iltalehdessä oli juttua, kuinka Bäckman yritti estää Hännisen veljeksiä julkaisemasta uutta kirjaansa, jossa käsitellään nykyisiä kiihkeitä ääriliikkeitä. Haastateltuaan kohudosenttia veljet kirjoittivat kirjaan myös SAFKA:n toiminnasta. Yhtäkkiä sananvapautta kiihkeästi puolustava kohudosentti olisi halunnut estää WSOY:n julkaisun.
Miksi?

Bäckman on jostain kumman syystä tehnyt "irtioton" pappi-Molarin ja Abdullah Tammen tsetseeni-jahtiin.
Miksi?

30.9.2010 23:03 Pauli Saarinen
Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen hyväksyi aikoinaan Johan Bäckmanin Йохан Бекман väitöskirjan itämafiasta.

Jos mafia ja energiapolitiikka käyvät Venäjällä käsi kädessä, Bäckman voisi olla pätevä energiapolitiikan professoriksi.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa on varmasti monenlaista ilmaa. Ei Kivinen yksin professoria valitse. Aikoinaan esimerkiksi professori J.P. Roos vastusti Bäckmanin väitöskirjan hyväksymistä.
 
30.9.2010 23:22 Pauli Saarinen
agendo2 30.9.2010 23:01
"Iltalehdessä oli juttua, kuinka Bäckman yritti estää Hännisen veljeksiä julkaisemasta uutta kirjaansa, jossa käsitellään nykyisiä kiihkeitä ääriliikkeitä."

Hännisen veljesten haastattelu oli TV1:n aamuohjelmassa ja AntDis sekä Tynkä-Karjalan Antti ovat kommentoineet haastattelua edellisen blogini kommenteissa. Ohjelma löytyy YLE Arenasta.
AntiDis 28.9.2010 19:18

"Tänään TV 1:n aamuohjelmassa ääriliikkeistä kirjan kirjoittaneet veljekset väittivät dosentti Johan Bäckmanin yrittäneen estää heidän kirjansa julkaisun. Toinen heistä kertoi, että Bäckmanin on vaikea hyväksyä itseensä kohdistuva kritiikkiä vaikka hän itse esiintyykin sananvapauden puolustajana. Sananvapauden ja tasapuolisuuden nimissä on tarpeen kuula myös Bäckmanin versio asiasta ja syyn siihen, miksi hän yritti estää ao. kirjan julkaisun?"

Tynkä-Karjalan Antti 30.9.2010 06:14
"Maininta FT Johan Bäckmanin yrityksestä estää Jare ja Jyri Hännisen kirjauutuuden julkaisu on aivan haastattelun (11´36´´) lopussa."

1.10.2010 09:37 Vieras (ei kirjautunut)
pidar ti gnoini vot ti kto

1.10.2010 11:15 Pauli Saarinen
Vapaa käännös:
pidar ti gnoini vot ti kto
Sä oot limainen homo, et muuta

1.10.2010 11:23 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Kohdistuuko tokaisu Pauli Saariseen vai Juha Molariin? Linguistic forensic analysis, eli kielenkäyttö, viittaisi siihen että liikkeellä on joku uhoava safkalainen, joka kaltaistensa lailla korvaa puuttuvat asia-argumentit henkilöön kohdistuvilla parjauksilla.

1.10.2010 09:39 muslim (ei kirjautunut)
y vashu vsq porodu ebal cherti gondoni fini ebanie

1.10.2010 11:16 Pauli Saarinen
Vapaa käännös:
y vashu vsq porodu ebal cherti gondoni fini ebanie
nussin teidän koko sukua, vitun tsuhnat

1.10.2010 12:46 tupakkahuoneen puolelta (ei kirjautunut)
"nussin teidän koko sukua, vitun tsuhnat"
Ei suomalaisnaiset ryssälle anna. Suomalaismiehet joskus hairahtuvat ryssän naisiin. Fiksut maksavat siitä heti käteisellä ja tyhmät itkevät, mutta maksavat myöhemmin paljon enemmän.

1.10.2010 09:40 muslim (ei kirjautunut)
da pomojet nam allah do sudnogo dny

1.10.2010 11:17 Pauli Saarinen
Vapaa käännös:
da pomojet nam allah do sudnogo dny
auttakoon allah meitä tuomiopäivään asti

1.10.2010 12:41 kirkon penkistä (ei kirjautunut)
Kansainväliseksi menee.

Kiitos kirkkoherra Juha Molarin ja "imaami" Risto Abdullah Tammen, jotka ovat onnistuneet herättämään kielimiehet.

Oliko tämä FSB:n ja Venäjän Helsingin suurlähetystön vai jommankumman yksittäisen (-ten) virkamiesten tilaustyö?

1.10.2010 13:07 Pauli Saarinen
Sain joitakin kommentteja sähköpostissa:

"Tuntuvat tyypillisiltä yleensä venäjäksi kirjoittavan nettikommenteilta. noin kirjoittaa ihminen, joka ei oikein hallitse latinalaista kirjaimistoa."

"Musta tuntuu, että nimimerkki "muslim" on eri ihminen kuin tuo kiroileva delfin debiili.

Translitterointikin on hieman erilainen. Vaikka vaikeahan näin lyhyistä näytteistä on mitään sanoa.."
"Kielenkäyttö viittaisi siihen että liikkeellä on joku uhoava safkalainen, joka kaltaistensa lailla korvaa puuttuvat asia-argumentit henkilöön kohdistuvilla parjauksilla."

"Noiden viestien kirjoittaja käyttää pseudonyymiä "muslim", mutta viestin sisältö ei oikein viittaa Koraanin kovinkaan syvään tuntemukseen. Joku fundamentalisti saisi hepulin tuollaisesta sukupuolisiveettömyyteen viittavasta uhkailusta .... Jos kirjoittaja on muslimi, lienee kyse R"A"T:n kaltaisesta possunmössöttäjästä."

1.10.2010 17:02 AntiDis (ei kirjautunut)
Tuhansien aatteiden maa: Ääriajattelu nyky-Suomessa (Hänninen, Jera & Hänninen, Jyri)-kirja olisi mennyt ihan huomaamattomasti suuren yleisön ohi ellei kohudosentti olisi kirjan "sensurointi" -yrityksellä aikaansaanut kirjalle ilmaista mainosta.

Sofi Oksasen kohudosentti auttoi yhdessä kohutoimittaja Hietasen kanssa jo maailman maineeseen. Oksanen sai heidän avullaan mediajulkisuudessa lentävän lähdön Puhdistus-teokselleen.
Hännisen toimittajaveljeksissä ei ole Oksasen veroista mediaseksikkyyttä eikä kirja ainakaan antifasistien osalta paljasta suuria uusia salaisuuksia. Kovin suurta tutkimuksellista vaivannäköä kirjan aikaansaaminen tuskin on ammattitoimittajilta vaatinut.

Siinä veljekset ovat kyllä oikeassa, että internet on tarjonnut ihmisille uuden keinon samalla tapaa ajattelevien kanssaihmisten löytämiseen puhuttaessa marginaaliryhmistä. Näinhän on meidän antifasistien vastustajien kanssakin käynyt. Uusantifasistit ja me heidän vastustajansa olemme eräällä tavalla saman kolikon kaksi puolta.

Ilman kohudosentin johtamia uusantifasisteja ei olisi monia meitä eli heidän vastustajiaankaan näissä blogipuuhissa.

Sekä kohudosentin väki että me heidän vastustajansa olemme Suomessa varsin marginaalisia ryhmiä. Onneksi suuri yleisö on kuitenkin meidän puolellamme ja edustanee lähinnä meidän vastustajien ajattelua. Niin hullulta kohudosentin ja kyläpapin touhut näyttäytyvät tavalliselle Matti Meikäläiselle.

2.10.2010 13:07 Pauli Saarinen
Kysymyksessä oli siis kirja Hänninen, Jera - Hänninen, Jyri, Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelu nyky-Suomessa.

Kävin eilen kirjakaupassa vajavaisin tiedoin.

Minulla ei ollut muuta tietoa kuin, että kysymyksessä on kirja, josta puhuttiin TV1:n aamutelevisiossa, jonka kirjoittajat ovat veljeksiä, joiden sukunimi alkaa H:lla ja, että kohudosentti Johan Bäckman oli yrittänyt estää julkaisemisen.

Avuliaat ja ystävälliset Suomalaisen kirjakaupan myyjät tiesivät TV-ohjelmasta ja yrittivät etsiä kirjaa tietokoneelta, mutta eivät löytäneet näillä tiedoilla. Kiitokset heille. He uhrasivat paljon aikaa asiakkaan auttamiseen.

1.10.2010 19:56 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Sofi Oksasen kohudosentti auttoi yhdessä kohutoimittaja Hietasen kanssa jo maailman maineeseen."
Tässä nimimerkki "AntiDis" antaa tohtori Bäckmanille TODELLA aivan suuren arvon. Mielestäni kirjailija Sofi Oksasen Puhdistus-romaanillaan voittama Finlandia-palkinto oli lähtölaukaus kansainväliseen tunnustukseen.

Kirjailija Oksanen itse ja hänen taideteoksensa ovat ansainneet korkeatasoisuudellaan ja siihen liittyvällä kaikella muulla / muiden osaamisella kaiken tämän ja tulevan tunnustuksen.
Kyseisen tohtorin räksytys on kokonaisuuteen nähden pelkkää keskinkertaisuuden safkaa (lue: p*****).

Jera ja Jyri Hännisen kirjalle tohtori Bäckmanin safkalainen sananvapauden rajoittamisintoilu on antanut kyllä pontta. Miehet ovat puuttuneet ajankohtaiseen asiaan ja vihajärjestö SAFKA on kyllä siellä paikkansa ansainnut.

2.10.2010 01:18 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Kirjailija Oksanen itse ja hänen taideteoksensa ovat ansainneet korkeatasoisuudellaan..."
Romaani, so. taideteos ei ole historiallinen fakta. Voidakseen olla klassinen mestariteos - kuten `Puhastus´ on, sen on kuvattava ajattomia arvoja, mutta ainutkertaisesti.

Kirjailija Sofi Oksanen kuvaa väkivaltaa, valtioväkivaltaa, seksuaalisista väkivaltaa, totalitarismia, ihmisenä olemista, rakastamista, välittämistä, ihmisenä olemista jne., jne. aivan uskomattoman upealla tavalla. - Ja tämä kaikki veljeskansamme virolaisten lähihistoriaan sitoen.

Ei ihme, jos se koskettaa suomalaisia .... ja nyt jo kymmeniä muita kansoja.
- - - -
Toki upea taideteos voi olla myös suuri valhe:
, jossa kaikkien suomalaisten rakastama Georg Ots laulaa ylistystä Siperialle, jonne murhattiin, tapettiin ja kuoli kymmeniätuhansia virolaisia.

Georg Otsin laulanta ja artikulointi saa sanattomaksi. Niin viroksi kuin suomeksi. Fantastinen esitys.
Toisaalta musiikki voi olla kansallistunteen osoitus:

Hevi-suomalaisten on Lordin ja Teräsbetonin jälkeen helppo samaistua tuohon virolaisten "jääkärimarssiin" tämän takia:

2.10.2010 01:45 kuoropoika, musiikin ystävä (ei kirjautunut)
Huomautan, että:
"Toki upea taideteos voi olla myös suuri valhe:
, jossa kaikkien suomalaisten rakastama Georg Ots laulaa ylistystä Siperialle, jonne murhattiin, tapettiin ja kuoli kymmeniätuhansia virolaisia.

Georg Otsin laulanta ja artikulointi saa sanattomaksi. Niin viroksi kuin suomeksi. Fantastinen esitys."
Stalinin totalitarismi pani tämänkin herkän taiteilijan laulamaan juuri niitä, mitä diktaattori ja diktatuuri vaativat:
eli niitä laulat, jonka leipää söit. Näin siis ainakin Venäjällä (Neuvostoliittossa).

2.10.2010 02:13 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Toki upea taideteos voi olla myös suuri valhe:
, jossa kaikkien suomalaisten rakastama Georg Ots laulaa ylistystä Siperialle, jonne murhattiin, tapettiin ja kuoli kymmeniätuhansia virolaisia.

Georg Otsin laulanta ja artikulointi saa sanattomaksi".
`Suur Siberimaa, tume põline laas.
Vaid metsloom samm,
ainult hundi jälg maas.
Vaid laaned ja tundra ja hääletut veed,
siin leida ei või keegi võõras...´
`..ei leia sa maad, mis kauniib võib olla kui Siberimaa".

Hyvä ystäväni, Saaremaan toinen suuri poika - suurempi ja vanhempi on presidentti Arnold Rüütel- museonjohtaja Johannes Tõrs (, jonka isän saksalaiset tappoivat v. 1941) on tenori ja laulaa aina sanan `Siberimaa´ `Saaremaa´ksi.

Siinäpä taas tiedustelutietoja sairaalle papille.

2.10.2010 17:33 Pauli Saarinen
Tämä näyttää olevan suositumpi:
262 766 näyttökertaa

1.10.2010 20:51 Vieras (ei kirjautunut)
Liene siis selvää kaikille lukijoille, että ylläolevat vieraskieliset solvaukset eivät ole kirjoittajien äidinkieltä. Asiantuntija, jolle näytin niitä sanoi, että "aika selvästi viittaa suomalaiseen pohjaan kuinka lauseet ovat rakennettu".

2.10.2010 13:22 Pauli Saarinen
Minulle ehdotettiin vieraskielisten solvausten poistamista. En missään tapauksessa halunnut poistaa niitä, koska nekin ovat osa keskustelua.

Kävi ilmeiseksi, että ne eivät tulleet Venäjältä, vaan ovat osa Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) - Антифашистский комитет Финляндии (АКФ) kampanjaa.

2.10.2010 17:38 agendo2 (ei kirjautunut)
SAFKA:n tavoite Venäjän puolesta on paksu propaganda. Bäckman tunnustaa tänään Iltalehden toimittajalle :"Minä harrastan provosointia. Se on sallittua. Provosoituminen on sitten toinen juttu."
Miksi kohudosentti itse provosoitui Hännisen veljesten kirjasta?

2.10.2010 18:37 Vieras (ei kirjautunut)
Eikös kohudesantti ole provosoitunut ainakin toistasataa kertaa. Ainakin niin monta kertaa hän on rasittanut poliisia rikosilmoituksillaan.

2.10.2010 18:55 Pauli Saarinen
Vihadosentti Johan Bäckman Йохан Бекман provosoituu erittäin helposti, jos häntä tai johtamaansa rekisteröimätöntä yhdistystä Suomen antifasistinen komitea (SAFKA) - Антифашистский комитет Финляндии (АКФ) arvostellaan.

2.10.2010 17:46 agendo2 (ei kirjautunut)
Bäckmanin seuraavan kirjan nimi on "Venäläisten kansanmurha Suomessa".
Toimittaja: "Eivätkö tällaiset väitteet käänny omaa asiaasi vastaan?"
Bäckman: "Ei ollenkaan. Kansanmurha-käsitettä käytti Inga Rantala ( jonka pojan lastensuojeluviranomaiset huostaanottivat) ja hänellä on oikeus esittää se mielipide."
Toimittaja: "Mutta eihän se ole mikään kansanmurha."
Bäckman: "On se kulttuurinen kansanmurha."

2.10.2010 17:54 agendo2 (ei kirjautunut)
Toimittaja: "Suomen lehdistössä on esitetty vihjauksia jopa siihen, että olet maanpetturi. Mitä sanot tällaisiin väitteisiin?"

Bäckman: "Väitteitä esittänyt toimittaja on tällä hetkellä poliisitutkinnassa epäiltynä törkeästä kunnianloukkauksesta."
Mitä, provosoituiko kohudosentti?

2.10.2010 21:52 Pauli Saarinen
Vihadosentti Johan Bäckman Йохан Бекман yleensä oikoo asioita. Jos hän on jättänyt poliisille tutkintapyynnön, hänellä on tapana sanoa, että asia on poliisitutkinnassa. Tutkintapyynnön jättämisestä on kuitenkin vielä pitkä matka esitutkinnan aloittamiseen.

Vihadosentti ei ole koskaan kertonut, miten niille hänen sadalle muulle tutkintapyynnölleen on käynyt.

2.10.2010 18:01 agendo2 (ei kirjautunut)
Toimittaja: "Oletko joutunut suojelupoliisin kanssa tekemisiin?"
Bäckman: "En vastaa tähän mitään."
Toimittaja: "Eli olet?"
Bäckman: "En vastaa tähän mitään."

No jopas oli haluton vastaamaan asialliseen kysymykseen, kun taas on erittäin halukas itse laukomaan toistuvasti asiattomuuksia, jotka on vain tarkoitettukin asiattomuuksiksi, provosoinniksi, siis propagandaksi.

2.10.2010 18:27 Pauli Saarinen
Juttu löytyy painetusta lehdestä (Iltalehti 2.-3.10.2010) sivuilta Uutiset 22-23.
Sivuilta iltasanomat.fi en juttua löytänyt.

2.10.2010 18:48 Vieras (ei kirjautunut)
Iltasanomat noudattaa suomettumisen perinteitä, sillä ikävät asiat saattavat häiritä konsernin Venäjän bisneksiä.

Hyvä esimerkki tiedon salaamisesta on IS:n uutisointi itä-eurooppalaisesta miehestä, joka yritti lahjoa poliisia perustellen, että niin hänen kotimaassaankin tehdään. Iltalehti sentään uskalsi kertoi miehen olleen venäläisen.

Vastaavasti IS erään toisen jutun yhteydessä kertoi jo otsikossaan rikokseen syyllistyneen olleen virolainen. Lyhyessä artikkelissa kansalaisuus toistettiin vielä useaan kertaan.

2.10.2010 19:04 Pauli Saarinen
Vieras 2.10.2010 18:48
"Iltasanomat noudattaa suomettumisen perinteitä, sillä ikävät asiat saattavat häiritä konsernin Venäjän bisneksiä."

Siitä huolimatta safkalaiset nimittelevät Sanoma-konsernia fasistiseksi.

Kuinka syvästi pitäisi olla rähmällään, jotta he olisivat tyytyväisiä?

2.10.2010 21:47 Pauli Saarinen
Vihadosentti Johan Bäckman Йохан Бекман ei uskaltanut valehdella, koska valheella on lyhyet jäljet.

2.10.2010 20:13 Antti-Pekka Mustonen
Tervehdys "Klubilta" kaikille tutuille suomalaisille, mutta erityisesti luonamme vuosia vierailleille "ERNA-miehille ja -naisille"!

Vuosikokous, pistooliammuntaa ja sauna. Kansainvälinen maanpuolustuskerho Virossa voi paremmin kuin hyvin.

Mie piipahdin myös metsässä karttaharjoituksen puitteissa. Sieniä on vähän - jokunen kanttarelli ja suppilovahvero + haapasieni. Metsäsikoja on jäljistä päätellen paljon.

Liettuan Vilnassa kokoontuu antifasistisia mp-ihmisiä Baltiasta, Ukrainasta ja Georgiasta tämän kuun lopulla. Hienoa, kun saan Suomesta osallistujia Mecen täyteen.

Toivotan mitä parhainta menestystä kaikille niille, joille demokratia, ihmisoikeudet ja erityisesti sanavapaus ovat kalliita!

2.10.2010 20:26 agendo2 (ei kirjautunut)
Tuoreessa Iltalehdessä Bäckman myös haukkuu Alexander Stubbia "sammakkoautomaatiksi".
Toivooko kohudosentti, että ulkoministeriömme provosoituu?
Lisäksi hän väittää, että suomalaiset lastensuojeluviranomaiset nauttivat venäläislasten kiusaamisesta.
Toivooko Bäckman, että lastensuojelusta vastaavat tahot provosoituvat?
Riidankylväjän elkeet eivät ole kadonneet.

2.10.2010 20:37 agendo2 (ei kirjautunut)
Iltalehden toimittaja: "Suomen ulkoasiainhallinnossa sanotaan, että olette todellinen maanvaiva, joka vain pilaa pitkään ja huolellisesti rakennettua, myönteistä Suomi-kuvaa Venäjällä. Miksi haluat pilata Suomen maineen Venäjällä?"

Bäckman: "Jos Suomessa on joku maanvaiva, se on Alexander Stubb. Hän jos joku on Suomessa pilannut suhteita Venäjään. Häneltä tulee sammakoita jatkuvasti suusta."
Mitähän kohudosentilta tulee jatkuvasti suusta?

2.10.2010 21:42 Pauli Saarinen
Ulkoministeri Alexander Stubb on Suomen "Nato-mannekiini".
Stubb on sen vuoksi Nyky-Venäjän johdon ja sen juoksupoikien, kuten Johan Bäckmanin Йохан Бекман ja Bäckmanin perustaman Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) - Антифашистский комитет Финляндии (АКФ) hampaissa.
Toinen tärkeä kohde Nato-vastaisessa "taistelussa" on puolustusministeri Jyri Häkämies.

2.10.2010 20:39 agendo2 (ei kirjautunut)
Luuleeko Bäckman tosiaan saavansa pisteitä moisista lausunnoista hakemaansa professuuria varten Aleksanteri-instituuttiin?

3.10.2010 13:49 Antti-Pekka Mustonen
"Kaupunginvaltuutettu Mäenpää sai sakot kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" / Turun Sanomat 5.4.2001
Turkulainen kaupunginvaltuutettu oli syyllistyi Turun käräjäoikeuden mukaan vuoden 2000 lokakuun ja tammikuun välisenä aikana kiihotukseen kansanryhmää vastaan julkaistessaan internet-sivuilla islamin vastaisen kirjoituksen ja pilapiirroksen. Käräjäoikeus tuomitsi valtuutetulle 80 päiväsakkoa.
"YK:n yleissopimuksen 20.artikla kieltää kaikkinaisen syrjinnän ja tämä todetaan myös Euroopan ihmisoikeusjulistuksessa. Suomen rikoslain 11.-pykälä koskee kiihottamisrikosta, joka kohdistuu kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai ennenkaikkea uskonnolliseen ryhmään tai niihin rinnastettavaan kansanryhmään. Rangaistukseksi siitä voidaan langettaa sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta."

3.10.2010 22:52 Pena (ei kirjautunut)
"Se loppu nyt!
Se loppu nyt - nimittäin blogiini kirjoittelu terrorismin tukitoiminnoista. Mielestäni asian kotimainen valvonta tulee tapahtua viranomaisjohtoisesti. Yksityinen ihminen on liian turvaton, mikäli joutuu silmätikuksi mainitussa hirvittävässä teemassa. Se loppu siis nyt!"

Näin kirjoitti Terminaattori-Molari vajaa viikko sitten. Sen jälkeen hän ei ole juuri muusta kirjoittanutkaan kuin siitä, mistä lupasi olla kirjoittamatta ... No, niinhän Pietarikin kielsi Herransa kolmasti ennen kuin kukko ehti laulaa...

4.10.2010 00:34 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Juha Molarin tutkivan journalismin työnäyte - blogi
"Kaukasian emiirikunnalla ja Doku Umarovilla on vahvat kummisedät ja kummitädit"
http://juhamolari.blogspot.com/2010/10/kaukasian-emiirikunnalla-ja-doku.... ei sisällä lähteen mainintaa.
No kyse on Kavkaz-Centerin juttu kesäkuusta 2007:
http://www.kavkazcenter.com/russ/content/2007/07/06/51752.shtml
Googlekäännöksenä ylläoleva kirjoitus:
http://tinyurl.com/3y32w62

Kyse on eräs hanke kansainvälisen tribunaalin käynnistämisestä Pohjois-Kaukasian sotarikollisia vastaan. Tämä asia jäi Molarilta kertomatta.

Muilta osin blogikirjoitus on Kavkaz-Centerin toimituksella aika mairitteleva; vielä reippaan neljän vuoden jälkeen uutistoimiston jutuilla on julkaisukynnyksen ylittävä uutisarvo! :)

3.10.2010 23:40 agendo2 (ei kirjautunut)
Kummisedät ja kummitädit kuuluvat safkalaiseen retoriikkaan, jota pappi-Molari hyvin mielellään viljelee.

Tietävätköhän terroristit Kaukasuksella, että heillä on Nobel-palkittu kummisetä Martti Ahtisaari ja kummitäti Heidi Hautala EU:sta?

4.10.2010 00:44 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Kansan Uutisten nettisivustolla on hyvä arvostelu kirjasta, joka ilmeisesti on saanut Johan Bäckmanin taas tekemään tutkintapyynnön poliisille:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2349850/mustavalkoinen-maail...
"Kaikkia suomalaisia ääriliikkeitä antifasisteista muslimeihin yhdistää kuitenkin homofobia ja viha Helsingin Sanomia kohtaan."
"Ääriajattelijoiden maailmankuvassa tietty ehdottomuus ja mustavalkoisuus on aina sama.
– Jos ihmisellä on vankkumaton usko siihen, että hän on oikeassa niin silloin muut ovat väärässä, Jera Hänninen toteaa.
Tämä johtaa siihen, että hedelmällinen ja järkevä dialogi ei onnistui.
Äänensä kuuluviin saavat ovat pieni joukko, mutta heidän mesoamisensa peittää alleen paljon tosiasioita."
Tuo kirja pitänee ostaa ja lukea.

Mikael Storsjö

4.10.2010 10:15 agendo2 (ei kirjautunut)
Jera Hänninen: "Äänensä kuuluviin saavat ovat pieni joukko, mutta heidän mesoamisensa peittää alleen paljon tosiasioita."

Osuva tiivistys SAFKA:sta. Sen takana on pöyristyttävä ideologia, jonka juuret ovat julmuuksissa ja verkostot niiden seurauksissa. Esillä pidetään "täkyinä" muutaman venäläisen ihmisoikeuksia, joilla peitetään suuremmat ihmisoikeusrikokset ja vainot sekä historian vääryydet.

4.10.2010 04:49 Vieras (ei kirjautunut)
Voisiko joku kertoa, missä nyt mennään. Juurihan profeetta Molari julisti;
"Doku Umarov on vihdoin kukistettu!
Tänään oli helppo lausua kiitos rukousvastauksesta: Doku Umarov (Доку Абу Усман) on joutunut jättämään ”emiirin” tehtävänsä kansainvälisestä terrorijärjestöstä ”Kaukasian emiirikunta”!!!
Doku Umarov on kukistettu, hänen terveytensä petti. Kiitos Jumalan!
Terroristijohtaja ei ole vielä kuitenkaan kuollut, mutta hän ei kykene enää terroristijärjestönsä johtoon. Myös suomalaisten toimittama ja avustama Kavkaz Center on menettänyt suuren Johtajansa." (lainaus JM:n blogista 2.8.2010)

Onko taas ollut väärä profeetta asialla. Jos kerran profeetta Molarin kirjoittama teksti oli suuren näkijän ja tietäjän, miksi kirkkoherra Molari kantaa nyt niin suurta huolta ja tuskaa koko maailman (siis Venäjän ja venäläisten) puolesta.

4.10.2010 10:31 agendo2 (ei kirjautunut)
Pappi-Molaria viedään kohudosentin johdolla yhä vieraammille "laitumille" eksyksiin niin lujaa, että liperit miehineen ovat pian hukassa.

Kaukasian terroristijahti ei ole tavanomaista pikkukylän epäpoliittisen papin toimintaa enempää kuin paholaisen huutaminen megafooniin Tuomiokirkon portailla, saatikka vuolas ylistys Jumalalle tsetseenin terveyden pettämisestä.

Kaikkein pahinta papille on myydä sielunsa palvomaan pyhänä vierasta maata ja sen maallista johtajaa. Viittaan mm. peseytymiseen Putinille pyhitetyssä lähteessä, jossa hän koki puhdistuvansa - niin mistä?

4.10.2010 10:35 agendo2 (ei kirjautunut)
Mistä löytyisi sellainen auktoriteetti, joka vielä pystyisi avaamaan pappi-Molarin silmät näkemään oma tilansa? Kuka saisi papin huomaamaan, että hänen epäjumalansa Putin ja putinismi tuovat hänelle vain onnettomuutta?

4.10.2010 10:51 Kalevi Kantele (ei kirjautunut)
Luin Iltalehden Bäckman-jutun uudestaan ja huomasin, että kirjoittaja oli Antero Eerola. Sama mies, jonka työsopimus irtisanottiin YLE:ssä Kataiskohun jälkeen. Eerola oli ilmeisesti syöttänyt Bäckmanin avustuksella puuta heinää venäläisille poliitikoille. Kaiken takana ei välttämättä aina ole nainen, siellä voi olla myös Johan Bäckman.

4.10.2010 12:33 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Luin Iltalehden Bäckman-jutun uudestaan ja huomasin, että kirjoittaja oli Antero Eerola."

Antero Eerola kuuluu ilmeisesti vihajärjestö SAFKA:n "luottotoimittajiin".
Mielestäni kyseinen luottotoimittajien lista tulee julkistaa.
Arvioni on, että avustaminen tapahtuu toisinpäin.

4.10.2010 13:35 vieras (ei kirjautunut)
"Urapolulta putoavat huolettavat tieteentekijöitä"
"Urapolulla eteneminen edellyttää jatkuvaa tieteellistä tuottavuutta", muistuttaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm.
- - - -
Tuli vaan mieleen, kun duunia tieteen maailmasta ei tohtoreillemme löydy, vaan on pantava tarmo vihan lietsontaan ja riidankylväntään.
Finnish Anti-Teamwork.

4.10.2010 16:59 Pauli Saarinen
Kummastelin jo aikaisemmin, miten väitöskirjan jälkeen päivääkään tieteentekoa harjoittamaton henkilö voi hakea professuuria.

4.10.2010 14:35 AntiDis (ei kirjautunut)
Antifasistit saavat viestinsä hyvin kuuluviin tiedotusvälineissä, vaikka he ovatkin täysin yhteiskunnan marginaalissa. Sen sijaan antifasistien vastustajat saavat näkyvyyttä lähinnä vain internetin kautta, koska safkalaisen antifasismin aktiivista vastustamista ei ilmeisesti pidetä niin kovin mediaseksikkäänä.

Akateemisesti pätevöityneiden henkilöiden eriskummallinen käytös kiinnostaa ainakin Iltalehteä, koska se on tarjonnut suurta näkyvyyttä kirkkoherra Juha Molarin ja dosentti Johan Bäckmanin näkemyksille. Laajasta näkyvyydestä huolimatta vain harvat kansalaiset tietävät kysyttäessä sen kuka on dosentti Johan Bäckman tai pastori Juha Molari.

Milloinka me saamme Iltalehdestä lukea esim. Pauli Saarisen tai Antti-Pekka Mustosen ajatuksia Safkasta tai sen näkyvien jäsenten toiminnasta? Tietysti myös Storsjön perhettä pitäisi haastatella siitä, miltä tuntuu olla suomalaisen vihajärjestön pelottelukampanjan kohteena. Vasta silloin tasapuolinen journalismi toteutuisi.

P.S.
1.10.2010 19:56 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut). "Sofi Oksasen kohudosentti auttoi yhdessä kohutoimittaja Hietasen kanssa jo maailman maineeseen."

Tässä nimimerkki "AntiDis" antaa tohtori Bäckmanille TODELLA aivan suuren arvon. Mielestäni kirjailija Sofi Oksasen Puhdistus-romaanillaan voittama Finlandia-palkinto oli lähtölaukaus kansainväliseen tunnustukseen.

Kommentti:
Kaippa AntiDis:llekin pieni piruili joskus sallitaan. En kuulu Sofi Oksas -faneihin enkä ole lukenut hänen fiktiivistä Puhdistus-kirjaansa. Yritin kyllä kerran, mutta se ei vaan jostakin syystä maistunut. Siksi en ota itse kirjaan kantaa puoleen enkä toiseen. Sofi Oksasen on kirjailijana ja tuotteena pärjännyt erinomaisesti.

Tunnen suurta vahingoniloa siitä, että antifasistien propagandaiskut Sofi Oksasta kohtaan ovat kääntyneet itseään vastaan. Tästä syystä haluan aina aiheen ilmaantuessa muistuttaa antifasisteja Bäckman ja Hietanen siitä, mitä he ovat typeryydessään Sofi Oksasen menestyksen hyväksi tehneet. Ehkä tässä kohdin pieni liioittelu annettakoon anteeksi keskustelun herättämiseksi.

Enpä yhtään ihmettelisi, vaikka Sofi Oksanen saisi vielä kirjallisuuden Nobelin. Varoittaakohan Johan Bäckman Nobel-komiteaa hirmuisista seurauksista siinä tapauksessa, että kirjallisuuden Nobel-palkinto myönnetään Sofi Oksaselle? Sillähän pääsisi itsekin julkisuuteen Sofin siivellä.

4.10.2010 15:24 Antti-Pekka Mustonen (ei kirjautunut)
"Milloinka me saamme Iltalehdestä lukea esim. Pauli Saarisen tai Antti-Pekka Mustosen ajatuksia Safkasta tai sen näkyvien jäsenten toiminnasta?"

En kaipaa millään tavoin mahdollisuutta ilmaista Iltalehden kautta mielipidettäni vihajärjestö "Safkasta". - Elämäni, toimintani tavoitteet ovat aivan muualla. Pauli Saarinen taas vastaa asiaan omasta puolestaan.

Olen lukenut Sofi Oksasen `Puhastus´-romaanin. - Myös Virossa on ihmisiä, jotka eivät pidä sen historiallista totuudesta:

"Kogu tõde Sofi O-st" / Piret Tali / 4.10.2010
http://www.epl.ee/artikkel/584640
Se varmaan johtuu siitä, ettei kyseessä ole historiakirjoitus.
(Vrt. Suomalaiset tietävät hyvin kohun, joka oli Väinö Linnan erityisesti Tuntemattoman sotilaan, mutta myös Täällä Pohjantähden alla teosten jälkeen).

4.10.2010 16:49 Kalevi Kantele (ei kirjautunut)
Väinö Linna piti itse Pohjantähteään oikeana historiana. Tämä huipentui siihen, että hänelle tarjottiin kirjallisuuden akateemikon arvoa. Linna kieltäytyi ja vaati tieteen (historian) akateemikon statusta. On häpeäksi nimittäjälle UKK:lle, että hän suostui Linnan vaatimukseen.

4.10.2010 17:31 Pauli Saarinen
Minulle riittää se, että voin sensuroimatta kommentoida Safkan jäsenten toimintaa Uuden Suomen verkkolehden palstoilla. En kaipaa henkilökohtaista julkisuutta.

Olen kummastellut sitä, että Iltalehti julkaisi Juha Molarin haastattelun, mutta ei ole kertonut Kavkaz Centerin palvelimien ylläpitäjän Mikael Storsjön ajatuksia asiasta.

Iltalehti julkaisi Johan Bäckmanin haastattelun, mutta ei ole kertonut mitään Rimma Salosen oikeudenkäynnistä Turun hovioikeudessa viime viikolla. Bäckman näytti hääräävän siellä tiiviisti mukana.

Sofi Oksasen Puhdistus on romaani. Kyseessä ei ole historiankirjoitus. Sen sijaan Imbi Bajun ja Sofi Oksasen kokoomateos, Kaiken takana oli pelko, on aika lähellä historiankirjoitusta.

Viime aikoina on puhuttu paljon Puhdistuksesta sen saaman maailmanmaineen vuosi, muuta ei pidä unohtaa kirjaa Kaiken takana oli pelko.

4.10.2010 17:51 Pauli Saarinen
Kalevi Kantele 4.10.2010 16:49
"Linna kieltäytyi ja vaati tieteen (historian) akateemikon statusta. On häpeäksi nimittäjälle UKK:lle, että hän suostui Linnan vaatimukseen."

Linna olisi ansainnut kirjallisuuden akateemikon arvon. UKK oli näissä asioissa varsin omapäinen.

4.10.2010 18:18 Kalevi Kantele (ei kirjautunut)
Pauli,
olen kanssasi samaa mieltä, Linna olisi ansainnut kirjallisuuden, muttei historian akateemikon arvon. Linna ei suostunut ottamaan kirjallisuudesta ja vaati historian akateemikon arvon. Luulen, että
Kekkosella oli ketunhäntä kainalossaan päättäessään nimityksestä.

Muistini mukaan Seikko Eskola kirjoitti asiasta perusteellisen artikkelin viitisen vuotta sitten Kanava-lehteen.

5.10.2010 07:18 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Mukavaa, että toimittaja Leena Hietanen seuraa Pauli Saarisen blogikirjoittelua:

Kun niitä ovat kommentoineet myös - pienestä boikottikiukuttelusta huolimatta - Juha Molari, Petri Krohn, Heidi Tuominen ja Johan Bäckman jne., niin Pauli Saarisen voidaan todeta olevan todellinen mielipidevaikuttaja. Onnittelut!

4.10.2010 17:11 Pauli Saarinen
Kiitokset vihadosentti Johan Bäckmanille myös kirjan Tuhansien aatteiden maa, ääriajattelu Suomessa mainostamisesta. Yrittäessään kieltää kirjan julkaisemisen, Bäckman teki kirjalle suuren mainoksen.

Tänään Suomalaisen kirjakaupan myyjä löysi kirjan heti.

Kirjassa ovat hyvien edustettuina Johan Bäckman, Juha Molari, Leena Hietanen, Petri Krohn ja Janne Nummela eli nimimerkki Sven Laakso. Bäckmanin apulaiset Evgenia Hilden-Järvenperä ja Heidi Tuominen eivät ole päässeet kirjaan.

4.10.2010 18:16 agendo2 (ei kirjautunut)
Johan Bäckmanin yritys estää Hännisen veljesten kirjan julkaisu edistää sen myyntiä samoin kuin myös the Soviet Story:n myyntiä taannoin. Kohudosentti järjesti myynninedistämis-mielenosoituksia venäläisten Nashi-nuorten avustuksella ja dokumentin kauppa kävi vilkkaana.

4.10.2010 18:33 Pauli Saarinen
Aika hyvää mainontaa Bäckman, Molari ja Nashi-nuoret tekivät viime vuonna mainostaessaan Sanomatalolla Imbi Pajun ja Sofi Oksasen kirjaa Kaiken takana oli pelko. Bäckman oikein videolla esitteli kyseistä kirjaa.

5.10.2010 11:21 Pauli Saarinen
Tynkä-Karjalan Antti 5.10.2010 07:18
"Mukavaa, että toimittaja Leena Hietanen seuraa Pauli Saarisen blogikirjoittelua."

Enpä huomannutkaan. Aikaisemmin Tankki-Leena Hietanen on kommentoinnut minua vain pari kertaa. Aikoinaan maininnalla "Mene pois blogistani fasisti" ja joku aika takaperin maininnalla "Saarinen on täysin vaaraton".

Vastasin hänelle silloin olevani täysin vaaraton, koska en ole milloinkaan uhannut ketään Venäjän tankeilla tai ydinaseilla enkä Naton ohjuksilla.

Täytyypä katsoa, mitä tunnettu stalinisti, Leena Hietanen on tällä kertaa keksinyt.

5.10.2010 12:29 Pauli Saarinen
Leena Hietanen on lukenut tarkkaan blogini kommenteissa viime aikoina käydyn keskustelun ja viittaa näihin asioihin omassa blogissaan.
http://leenahietanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48137-sohvi-nyppii-jo-enem...

"Sofi Oksasen menestyksestä on Virossa häiriintynyt kirjailija Jaan Kaplinskin lisäksi jo toinenkin henkilö, Eesti Päevalehden toimittaja Piret Tali."

Hietanen on löytänyt jo kaksi henkilöä, jotka ovat häiriintyneet Sofi Oksasen menestyksestä. Vähään pitää olla tyytyväinen.

Onhan se hirveä määrä. Kuinka moni mahtoi aikoinaan häiriintyä Väinö Linnan menestyksestä? Ja häiriintyipä eräs tunnettu kirjallisuusarvostelija Aleksis Kivenkin menestyksestä.

"Kun kirjailijat Imbi Paju ja Sohvi Oksanen kirjoittivat kirjansa ”Kaiken takana on pelko”, kirjan tekemiseen osallistui Viron suojelupoliisin poliisi-historioitsija Martin Arpo."

On muistettava, että kirjailija Urho Kekkonen oli aikoinaan Suomen suojelupoliisin palveluksessa.
"Että sellaista se on suomalainen kirjallisuus: Viron suojelupoliisin sanelemaa."

Oksasen ja Bajun tapauksessa kysymys ei ole ensisijaisesta suomalaisesta kirjallisuudesta, vaan Viron historiaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Suojelupoliisilla saattaa olla paljon sellaista historian asiantuntemusta, jota ei ole saatavissa muualta.

Noam Chomsky on Leena Hietasen vanha auktoriteetti, johon hän aina viittaa. Hän ei ole ilmeisesti löytänyt muita omaa maailmankuvaansa tukevia länsimaisia tutkijoita.

5.10.2010 13:02 Pauli Saarinen
Leena Hietanen mainitsee blogissaan myös Jyri Hännisen vanhan kirjan, jota en tunne. Hän ei sano sanaakaan Hännisen veljesten uutuuskirjasta Tuhansien aatteiden maa, Ääriajattelua nyky-Suomessa.
Miksi Leena Hietanen unohti mainita tämän kirjan, vaikka on saanut kirjassa tärkeän sivuroolin?

4.10.2010 16:13 AntiDis (ei kirjautunut)
Sunnuntain 3.10.2010 HS:ssa oli mielenkiintoinen Rauli Virtasen uuteen kirjaan Hiljaiset auttajat - suomalaista katastrofityöstä Turkin sodasta Haitiin perustuva artikkeli "Punaisen Ristin ruumisauto". Artikkeli kertoo Tsetsenian Novye Atagin kylässä olleessa Kansainvälisen Punaisen Ristin kenttäsairaalassa 17.12.1996 aamuyöstä tapahtuneista länsimaisten työntekijöiden murhista, joiden tekijöinä oli tuntemattomat ja naamioituneet ammattitappajat. Paikalla olleet suomalaiset työntekijät välttivät teloituksen turvallisuusmääräyksiä noudattamalla ja ilmeisesti hyvällä onnella.

ICRC oli tuolloin kenttäsairaalansa kanssa harvoja länsimaisia toimijoita ensimmäisen Tsetsenian sodan voittaneessa maassa. ICRC keskeytti tapahtuman johdosta kaiken toimintansa Tsetseniassa.
Virtanen on onnistunut haastattelemaan kirjaansa kahta kenttäsairaalassa tuolloin työskennellyttä suomalaista työntekijää. Murhatyön kohteena olivat vain kansainväliset työntekijät. Heidän arvoesineensä oli jätetty koskemattomiksi, joten ryöstöstä ei ollut kysymys.

Lehtiartikkelissa toimittaja Pekka Hakala toteaa, että Punaisen Ristin työntekijöiden murhista alkoi terrorin kausi, jossa Tsetsenia vajosi sieppausten ja verikostojen täyttämään anarkiaan. Kausi päättyi Venäjän uuteen hyökkäykseen ja toisen Tsetsenian sodan alkamiseen lokakuussa 1999. Lisäksi Hakala toteaa, että Novyje Atagin hyökkäyksen tekijöitä sen paremmin kuin motiivejakaan ei tiedetä.
En muista antifasistien koskaan ottaneen jostakin syystä tätä terrori-iskua mitenkään käsittelyyn. Muutama kysymys lienee nyt paikallaan. Mitkä tahot mahtoivat kaiken eniten haluta länsimaiset silminnäkijät pois Tsetseniasta? Mitkä tahot halusivat saada sodasta voittajana selvinneen Tsetsenian epästabiiliksi? Ketkä joukkomurhasta hyötyivät?

Selvä lienee se, että murhatyöstä teloitettujen lisäksi eniten kärsivät Tsetsenian itsenäisyysliike ja paikalliset avun tarvitsijat. Suomen tulleilla tsetseni-pakolaisilla voisi olla mielenkiintoisia näkemyksiä tapahtuneesta.

4.10.2010 17:38 Pauli Saarinen
Antifasistien muisti on kovin valikoiva. On paljon asioita, joista "unohdetaan" kertoa.
Toinen Tšetšenian sotakin on unohdettu kokonaan. Siellä jahdataan vain "terroristeja". Mistä mahtaa johtua se, että maassa on niin paljon terroristeja?

4.10.2010 20:31 vieras (ei kirjautunut)
"The ICRC(International Committee of the Red Cross) hospital of Novye Atagi"
- - -
"Muutama kysymys lienee nyt paikallaan.
1) Mitkä tahot mahtoivat kaiken eniten haluta länsimaiset silminnäkijät pois Tsetseniasta?
2) Mitkä tahot halusivat saada sodasta voittajana selvinneen Tsetsenian epästabiiliksi?
3) Ketkä joukkomurhasta hyötyivät?"

Uskon, että puolustusministeri Jyri Häkämies osaa antaa vastauksen suoralta kädeltä kaikkiin kolmeen kysymykseen.

4.10.2010 18:11 agendo2 (ei kirjautunut)
Pauli Saarinen: " Mistä mahtaa johtua se, että maassa on niin paljon terroristeja?" Niinpä - miksikähän "terroristeja" tulee Tsetseniasta, vaikka Venäjän armeijan sotilaat tappavat ja murhaavat siellä ihmisiä kaiken aikaa?

4.10.2010 20:50 vieras (ei kirjautunut)
Agendo2: "Niinpä - miksikähän "terroristeja" tulee Tsetseniasta, vaikka Venäjän armeijan sotilaat tappavat ja murhaavat siellä ihmisiä kaiken aikaa?"
Ehkä tuolta linkistä löytyy ajattelemisen aihetta:
"Kirjasta Valtiot ja terrorismi pois jätettyä materiaalia. Teatterikaappausta ja Beslanin koulukaappausta käsittelevät luvut on julkaistu Suomen Sotilaassa v. 2005. Alla olevat luvut on joiltain osin päivitetty v. 2007."
Kiitos sianlihaa syövän imaamin ja pienen, aran sekä syrjäänvetäytyvän kyläpapin, tuli tuokin artikkeli palautettua mieleen / -iin.

4.10.2010 22:33 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Venäjän propagandasodan keskeinen teema oli jo ensimmäisen sodan loppumisesta lähtien ollut tšetšeenien demonisointi ja leimaaminen terroristeiksi."
Venäjällä on tapana toistaa toimintatapaa, jonka se itse arvelee hyväksi.
Ja turhasta itsekritiikistä sitä ei voi syyttää. Eikä Molaria.

5.10.2010 11:04 Pauli Saarinen
Beslanin kolulukaappaus

Perusteellisimman analyysin rynnäköstä on tehnyt venäläinen riippumaton sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer. Hänen mukaansa rynnäkkö oli etukäteen valmisteltu ja siihen ryhdyttiin sopivalla hetkellä. Kaappauksen toisena päivänä 2.9. koulun ympärillä ollutta eristettyä aluetta laajennettiin ja paikalle saapui erikoisjoukkoja sekä panssarivaunuja ja miehistönkuljetusajoneuvoja. Sairaalat alkoivat valmistautua haavoittuneitten vastaanottamiseen.

Rynnäkön suorittivat Alfa- ja Vympel-erikoisjoukot ja se alkoi 3.9. klo 13.00. Aluksi viereisen rakennuksen katolta ammuttiin kouluun termobarisia Šmel-raketteja[, jotka saivat aikaan katon syttymisen tuleen ja romahtamisen aiheuttaen monien lasten kuoleman ja vaikeat palovammat. Tulitukena käytettiin kolmea panssarivaunua, jotka ampuivat suorasuuntauksella koulurakennukseen. Pelastuneet panttivangit ovat kertoneet tulituksen olleen niin ankaraa, että "koulu tärisi kuin maanjäristyksen kourissa".

Felgenhauerin mukaan venäläisten suorittamassa koulun valtauksessa ei ollut mitään piirteitä panttivankien pelastusoperaatiosta, päinvastoin tarkoitus näyttää olleen tuhota kaappaajat keinoja kaihtamatta ja panttivankien kohtalosta välittämättä. Felgenhauerin mukaan vain 10% panttivangeista säästyi vahingoittumattomina, loput joko haavoittuivat tai menettivät henkensä. Ei ole todisteita siitä, että kaappaajat olisivat ampuneet pakenevia panttivankejaan. Päinvastoin, elossa selvinneet ovat kertoneet kaappaajien kehoittaneen panttivankejaan suojautumaan sotilaiden tulitukselta.

Helmikuussa 2005 Beslanin lähellä sijaitsevalta kaatopaikalta löydettiin lasten ruumiinosia. Paljastui, että osa koulun raivauksen yhteydessä löydetyistä ruumiista oli viety rakennusjätteen mukana kaatopaikalle. Autonkuljettaja Murat Katsanov kertoi tienneensä ruumiista kaatopaikalla jo pari kuukautta aikaisemmin. ”Siellä oli ruumiinosia ja hiustukkoja, koirat ja ketut söivät suurimman osan”, hän kertoi.

Venäjä sai myös suljettua väliaikaisesti Liettuassa sijainneet Kavkaz-Center internetsivut (
www.kavkazcenter.com) , jotka sittemmin avattiin pariksi päiväksi Suomessa. Tällä hetkellä sivut toimivat jälleen normaalisti suomalaisen IT-yrittäjän Mikael Storsjön toiminnan johdosta.
Sisäpolitiikassa Putin lähti myös hyökkäykseen ja vaati uuden vaalilain laatimista, joka mm rajoittaisi puolueitten lukumäärää. Myös aluejohtajien ja kuvernöörien nimittämisen Putin päätti ottaa itselleen. Muutos ei tosin tuo suurta muutosta nykykäytäntöön, sillä vaalituloksen väärentäminen ja ehdokasasettelun manipuloiminen ovat tähänkin asti taanneet presidentille mieleisen lopputuloksen.

Suomessa asuvien tšetšeenien keskuudessa Beslanin tapahtumat aiheuttivat syvää masennusta ja epätoivoa. Pelko tšetšeenien leimautumisesta terroristien kansakunnaksi oli monien mielessä. Tapaus on verhottu sankkaan valheitten ja disinformaation sumuun. Päällimmäiseksi jää jäljelle kysymys: kuka tästä kaikesta hyötyy?

5.10.2010 13:33 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
1) "Tulitukena käytettiin kolmea panssarivaunua, jotka ampuivat suorasuuntauksella koulurakennukseen."

On tehokasta, jos taistelutilanteessa ammutaan panssarivaunun kanuunoilla iskuportaalle aukko(ja), mutta panttivankien vapauttamisoperaatiossa erikoista ja ainutlaatuista.
2) Moskovan elokuvateatterin vapautuksessa käytettiin myrkyllistä kaasua.
"Jo uhreja hoitaneen sairaalan eristäminen ulkomaailmasta antoi viitteen siitä, että kuolonuhrien lukumäärää salaillaan."

Erittäin erikoista oli, ettei sairaalalle kerrottu, mitä kaasua tullaan käyttämään. Näin myrkytyksen saaneita ei voitu hoitaa oikeilla vasta-aineilla.

4.10.2010 19:48 Vieras (ei kirjautunut)
Molarin uusimmassa (päivätty 4.10.2010) on aika surkuhupaisaa itkemistä ja valittamista:
"Toinen asia joka minua ihmetyttää on tietenkin se, että minusta on liki noin 30 artikkelia tuolla sivustolla. Minä en kuulu sinne. Olen aivan väärässä maailmassa: siellä puhutaan poliittisista, väkivaltaisista salapoliisitarinoista, mutta minä olen kyläpappi, jumaluusoppinut – minun paikkani ei ole tuolla!"

Kohta-ex-kirkkoherra ei vaan millään "jaksa" muistaa niitä lukuisia hyökkäyksiään esimerkiksi suoraan Kavkaz-Center-sivustoa vastaan, ennen kuin sivustolla oli edes mitään mainintaa Molarista. Nyt kun sitten saa mitä on tilannut, niin on alkanut itku. Ymmärrän kyllä, että voi ahdistaa kun perhe on otettu mukaan, mutta tässäkin tapauksessa Molari vaan katselee peiliin kuka sen pelin on aloittanut.

"Minä olen joutunut hankkimaan myös uuden auton sen tähden että vanhaa autoa on kuvailtu ja se on leimautunut minun nimeeni. Olen joutunut muuttamaan paikkaan, jota en kerro Vantaalla, mutta ei enää vanha koti."

Luuleeko Molari, että asuinpaikka ei ole jo selvillä? Työpaikkakin on vielä toistaiseksi, jossa Molari silloin tällöin piipahtaa. Vaikka autokin on jo vaihtunut, niin ei kai tuo liene vaikea ole käydä bongaamassa työpaikan pihasta. Molarin tuntien, niin hän ei joukkoliikennettä harrasta.

4.10.2010 20:18 kirkon penkistä (ei kirjautunut)
"Työpaikkakin on vielä toistaiseksi, jossa Molari silloin tällöin piipahtaa. Vaikka autokin on jo vaihtunut, niin ei kai tuo liene vaikea ole käydä bongaamassa työpaikan pihasta."
Juu, se on Raaseporin ainut Porsche.

5.10.2010 09:40 Pauli Saarinen
Lada olisi paljon huomaamattomampi. 
5.10.2010 00:47 Orkdalintie 6 (ei kirjautunut)
No jos Orkdalintie 6:ssa Raaseporissa kirkkoherranviraston parkkipaikan liepeillä sijaitsee vaatimattoman kyläpapin Porsche, niin herättäköön se huomiota. Myöskin paikkakunnalla olevien tšetseenien joukossa.

4.10.2010 20:12 Praha (ei kirjautunut)
Tämä on hyvä myös:
"Kiitos Suomen ja Ruotsin sairaan sananvapauden tässä asiassa!"
Papille ei tule mieleen, että jos sananvapaus ei toimisi Suomessa, niin hän ja hänen kaltaisensa olisivat niitä ensimmäisiä, joilta se vapaus olisi jo viety aikaa sitten.

5.10.2010 09:38 Pauli Saarinen
Sellaisessa maassa, missä ei ole sananvapautta eikä ihmisoikeuksia, olisi viety myös vapaus.

5.10.2010 10:29 agendo2 (ei kirjautunut)
Tuntuuko teistäkin, että Suomi on ykkönen maailmassa myös poliittista propagandaa suoltavien pappien sananvapaudessa?

5.10.2010 11:38 Pauli Saarinen

5.10.2010 17:44 Veleho (ei kirjautunut)
Vihapastori julistaa rakkautta, joka jälleen kerran kohdistuu, yllätys, yllätys, vain Venäjään. teologisen koulutuksen saaneen luulis muistavan, että Raamattu käskee rakastamaan vihollisiaankin. Onkin hyvä palauttaa mieleen papin rakkaudenjulistusta joulukuulta 2009; " Nämä terroriteot ovat tehneet selväksi, etteivät terroristit ole vapaustaistelijoita tai ihmisoikeusihmisiä, vaan ammattimaisia hirviöitä, joiden osaksi on oikein Venäjän lainsäädännön perusteella langettaa myös kuolemantuomiot."

On muuten ainut suomalainen pappi, jonka olen kuullut ajavan julkisesti kuolemantuomion käyttöönottoa! Luulisihan, että Venäjän tuntemuksellaan elvistelevä kylän pikkupappi olisi tiennyt, että Venäjällä ei heidän korkeimman oikeutensa päätöksen mukaan ole enää paluuta kuolemantuomioihin
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1773923
Vai ajattelikohan pappi, että kuolemantuomiot toteutettaisiin periaatteella "Elämässähän voi sattua kaikenlaista".

5.10.2010 12:46 Saarisen fani (ei kirjautunut)
Hengeltään silminnähden heikentynyt pastorimme on taas oksentanut blogistaan verivaahtoista sepustustaan Saarisesta. Ei tässä mitään ihmeellistä, kunhan nyt avaan kerran sanaisen arkkuni ja osoitan suurimmat sympatiani ja kannustavat terveiseni sekä Saariselle että Storsjölle. Teette pientä, mutta arvokasta työtä pitäessänne Internetin saastaiset nilviäiset valokeilassa. Jatkakaa entiseen malliinne!

IT-ammattilaisena saan kiistatta pieniä kicksejä Molarin artikkelista. Hänen suursalapoliisin työstään kyllä huomaa, että kaveri liikkuu asiantuntemuksensa äärirajoilla. Hänen IT-taitonsa vastaavat valistunutta 12-vuotiasta. :D No, hänen teknoläppä ei olekaan suunnattu IT:stä jotain ymmärtäville vaan on aika alkeellista pelotteluyritystä niille, jotka eivät ehkä ymmärrä mitä jälkiä nettiselailusta jää. Älkää huoliko, Molari siellä vähän pörhöttelee sulkiaan.

5.10.2010 13:53 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Kiitos kommentista.

Pitää kuitenkin huomauttaa, että Molarin IT-osaamisessa on tapahtunut aimo harppaus eteenpäin. Vielä keväällä hän esitti eräässä oman bloginsa kommentissa että oli paikantanut kotitaloni tarkan sijainnin sen perusteella että oli saanut selvitettyä minun IP-osoitteeni! Nyt hänelle näkyy jo selvinneen, että IP-osoite ei ole ihan se sama osoite jonka avulla posti saa kirjeet kuljetettua kotiini.
Nämä Molarin "tutkimukset" sivustonsa käyttäjistä ja heidän surffailusta perustuu StatCounterin invisible scriptiin, http://statcounter.com/features/ Ei mitään sen kummempaa. Ihan oikeasti lausuttu - kyseessä on vain alkeellisesta pelotteluyrityksestä, josta ei kannata välittää sen kummemmin.

6.10.2010 06:28 kirkon penkistä (ei kirjautunut)
"Ihan oikeasti lausuttu - kyseessä on vain alkeellisesta pelotteluyrityksestä, josta ei kannata välittää sen kummemmin.

Pelottelu, häirintä, haitanteko, vahingonteko - - - TUHOAMINEN.

Siinä keski-ikäisen evankelisluterilaisen kirkon kirkkoherran, osa-aika SAFKA-T:n vakoojan, suhde lähimmäiseen.

PS. Taisi mennä tuo "osa-aikaisuus" ajankäytön kannalta tarkasteltuna väärin päin.

5.10.2010 12:49 Jukka Remes (ei kirjautunut)
Palaan vielä Sofi Oksaseen: luulin, että takana ovat ne ajat, joina kaunokirjallisen teoksen piti edustaa koko totuutta. Jos joitain virolaisia 'nyppii' Oksasen menestys, ei muuta kuin kirjoittamaan oikeampi totuus vahvemmalla ilmaisulla. Oksanen on selvästikin tavoittanut näkökulman, joka kolahtaa hyvin moniin lukijoihin ja teatteriyleisöön. Eli en ymmärrä, mihin pyritään, kun vaaditaan, ettei Oksasen tekstiä pidä ottaa ainoana totuutena. Eivät lukijat tai katsojat tietenkään niin tyhmiä ole olleet enää pitkään aikaan. Hyvän kirjailijan aseita ovat tuoreet näkökulmat ja asioiden tuore yhdisteleminen. Kun hän siinä onnistuu, tuloksena on väkisinkin teos, jonka vaikutus on paljon vahvempi kuin akateemisen tutkimuksen. Eri asia on, ettei kaunokirjallinen teos anna kirjoittajalleen pätevyyttä esiintyä kaikkitietävänä ja tässä Oksanenkin joutuu suosionsa melskeissä tasapainoilemaan.

"Isänmaallinen" kyläpappi Molari kertoo uudessa blogissaan antifasistisen käsityksensä vuosista 1939-1944. Se ei ole tiedettä eikä taidetta, mutta johonkin kirkkoherrankin on saatava aikaansa käytettyä.

5.10.2010 17:36 Antti-Pekka Mustonen
"Palaan vielä Sofi Oksaseen: luulin, että takana ovat ne ajat, joina kaunokirjallisen teoksen piti edustaa koko totuutta."

Aivan näin. - Niin politiikassa kuin kulttuurissa on valtavirtaa ja marginaalia. Tässä uutinen kulttuurin saralta:

"Frankfurtin kirjamessut alkaa suurin suomalaisodotuksin (Otsikko)

Sofi Oksanen on jo tähti Ranskassa (väliotsikko)
Kirjallisuutemme läpimurto alkoi Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden ranskannoksesta. Nyt tähti on 30:neen maahan myyty Sofi Oksanen, jonka ylistetty ja palkittu Puhdistus on jo tekemässä suurta läpimurtoa maailmalla. Ranskassa hän on jo tähti, jonka vaikutus säteilee myös muun kirjallisuutemme menestykseen."
Eli näin mennään Euroopan kulttuuripiireissä.

5.10.2010 18:08 AntiDis (ei kirjautunut)
Hännisten veljesten kirjassa (Hänninen, Jera - Hänninen, Jyri, Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelu nyky-Suomessa) mainitaan Leena Hietasen kritisoivan Sofi Oksasta toistuvasti ja aina uudestaan.
Hyvin ovat Hännisen veljekset Hietasen profiloineet. Tämän osoittaa hyvin Hietasen viimeisin sekava US-puheenvuoronsa tänään. Leena aina innostuu, kun joku tavallista ihmistä tunnetumpi virolainen ei pidä Oksasesta ja ilmaisee siitä julkisesti mielipiteensä.

Hännisten kirjassa on parhaiten käsitelty nimenomaan antifasisteja, vaikka meille heidän toimintaansa ennestään tunteville ei kirjassa ole paljon uutta. Hyvin Hänniset ovat kuitenkin koonneet antifasistiasiaa yhteen.

Itselleni oli uusi tieto, että KGB:n agentiksi ilmoittautunut herra Tammi kulki aikanaan myös Neuvostoliiton passilla.

Mielenkiintoista olisi tietää, että onko se passi Tammella edelleen vai onko Venäjä vaihtanut sen Venäjän passiksi? Jos vanha passi on tallella, niin se pitäisi toimittaa esim. vakoilumuseon kokoelmiin Suomessa muistoesineenä pahimmista suomettumisen vuosista.

5.10.2010 19:57 Pauli Saarinen
On Hännisen veljesten tekstiin pujahtanut joku asiavirhekin.
Sivulla 194 todetaan, että "Tuomiokapituli epäilee Molaria Stalinin tekojen puolustelusta". Siitä ei ollut kysymys.
Tuomiokapituli tutki, onko pappi käyttäytynyt pappisviran haltijalle sopimattomalla tavalla. Erityisenä tutkimuksen kohteena oli kirkkoherra Juha Molarin blogikirjoitus 22.09.2009 "Silminnäkijän tekijät saisivat kuohita itsensä?"
http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/silminnakijan-tekijat-saisivat-ku...

5.10.2010 19:26 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Nimimerkki "vieras" palauttaa (4.10.2010 20:50 vieras,ei kirjautunut) mieliimme vanhan Suomen Sotilaan artikkelin vuodelta 2005:
josta lainaan (4.10.2010 22:33 Tynkä-Karjalan Antti, ei kirjautunut) otteen:

"Venäjän propagandasodan keskeinen teema oli jo ensimmäisen sodan loppumisesta lähtien ollut tšetšeenien demonisointi ja leimaaminen terroristeiksi."
ja kommentoin `Venäjällä on tapana toistaa toimintatapaa, jonka se itse arvelee hyväksi´.
- - -
Nyt näyttää tämä tsetseenien demonisointi ja leimaaminen olevan siirtymässä terroristijärjestö Al-Qaedan suuntaan. Uutinen tältä päivältä:
"Al-Qaeda eyes Russia's North Caucasus - Russian official"
http://en.rian.ru/world/20101005/160839724.html
"Al-Qaeda's main goal is to establish an Islamic caliphate spanning Central Asia, North and Central Africa and the North Caucasus," Nikolai Patrushev told a meeting of Security Councils from 44 countries.

International terrorist organizations like Al-Qaeda, have grown into global movements that unite people with shared ideology throughout the world, Patrushev said.

Terrorist attacks are common in the largely-Muslim North Caucasus, where Russia has been fighting militants since early 1990s, including two brutal wars in Chechnya.

Vapaa käännös: Al-Qaidan tärkein tavoite on luoda islamilainen kalifaatti (so. kalifin uskonnollinen ja poliittinen valta-alue), joka käsittää Keski-Aasian, Pohjois-ja Keski-Afrikan sekä Pohjois-Kaukasuksen," Nikolai Patrushev kertoi 44 maan turvallisuuskokouksessa.

Kansainväliset terroristijärjestöt kuten al-Qaida, ovat kasvaneet globaaleiksi liikkeiksi, jotka yhdistävät ihmisiä, joilla on yhteinen ideologia kaikkialla maailmassa, Patrushev sanoi.

Terrori-iskut ovat yleisiä laajalti islamilaisessa Pohjois-Kaukasiassa, jossa Venäjä on taistellut militantteja vastaan alkuvuodesta 1990 ml kaksi raakaa sotaa Tsetseniassa."

Al-Qaedan demonisointi on varmaan osuvampaa ja saa paremmin kansainvälistä, erityisesti Lännen, hyväksyntää kuin tsetsenien pienen kansan jatkuva syyttäminen. - Sehän on kääntynyt pitkälle käyttäjäänsä vastaan. - Tämä kannattaa sianlihaa syövän imaamin Risto Abdullah Tammen kuin kirkkoherra Juha Molarinkin huomioivan.

PS. Pieni havainto vielä tuosta RIA Novostin uutisen lopusta:
"SOCHI, October 5 (RIA Novosti)". Eli tulevasta olympiakaupungista.

6.10.2010 07:39 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Lisää kansainvälistä huomiota Molarin yllyttämisestä kansanryhmää vastaan.
An Hour in the Caucasus 10-4-10
The new edition of the show includes:
-A demonstration in France protesting the treatment of Chechen refugees in
the European Union
-The closing of Polish refugee centers which may spark a crisis for people
seeking asylum from the Caucasus
-A look into Juha Molari, a Lutheran minister from Finland who has accused
all refugees from the Caucasus of having ties to extremist organizations,
such as the Caucasus Emirate. Audio is included in which Molari seeks the
"extermination" of the editorial board of the Kavkazcenter
-A Nogai folktale called, "Two Friends"
-Much more music and analysis
Kommentaattorin lausahdus ennen Molarin ääninauhaa: "Something that everybody needs to hear".
Mikael Storsjö

7.10.2010 12:46 Pauli Saarinen
Suomen tshetsheenit ja inguushit vetoavat vähemmistövaltuutettuun
Suomessa asuvat tshetsheenit ja inguushit ovat kääntyneet vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n puoleen, pyytäen turvaa Pohjan seurakunnan kirkkoherran Juha Molarin esittämiltä uhkauksilta. Molari, joka on Suomen antifasistinen komitea -nimisen viharyhmän jäsen, väittää, että kaikki Kaukasiasta Suomeen tulleet pakolaiset ovat yhteydessä terrorismiin.

24. syyskuuta Molari kirjoitti blogissaan, että "Kaukasiasta ei ole tullut yhtään oikeaa pakolaista Suomeen, vaan jokainen Kaukasiasta pakeneva ja Suomeen saapunut on yhteydessä terrorismiin". Aiemmin pastori väitti, että Suomi on antanut "suojaa ja tukea" terroristeille, ja että suomalaiset kansalaisjärjestöt tukevat terrorismia.

Suomessa asuvat tshetshenialaiset ja ingushialaiset pakolaiset pitävät kirkkoherra Molarin väitteitä kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Molarin väitteet ovat myös hyökkäys Suomen maahanmuuttoviranomaisia vastaan, koska henkilöillä, joita on perusteltua aihetta epäillä syyllistyneen terrorismirikoksiin, ei ole oikeutta turvapaikkaan Suomessa.

Lue Suomen tshetsheenien ja inguushien avoin kirje vähemmistövaltuutetulle (englanniksi):

Lisätietoja:
Adam Borzujev
p. 046 638 9559
Tiedon välitti:
Kerkko Paananen
tiedottaja
Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi
:: Subscribe to our RSS feed:
::
http://feeds2.feedburner.com/finrosforum

7.10.2010 21:46 Pauli Saarinen
Ruotsinkielinen Västra Nyland kirjoittaa Pohjan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molarista, kun suomenkielinen Länsi-Uusimaa vaikenee:
Molari kopplar situationen i Kaukasien till Pojos säkerhet
http://www.vastranyland.fi/nyheter/molari_kopplar_situationen_i_kaukasie...
Hans exorcism väckte förundran och polisen ska ta sig en titt på hans bloggtexter. Kyrkoherde Juha Molari själv ser både gott och ont med den uppmärksamhet hans förehavanden har fått. Någon avsikt att välja en lugnare väg har han inte.

8.10.2010 06:28 vieras (ei kirjautunut)
"Ruotsinkielinen Västra Nyland kirjoittaa Pohjan suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molarista, kun suomenkielinen Länsi-Uusimaa vaikenee:"

Ei se ole toimittaja Elina Laihon vika. Hän kirjoittaa aina ja juuri niin kuin kirkkoherra Molari haluaa asiasta tiedotettavan. Luottotoimittaja, mutta harmittavan vaatimattomassa läpyskässä.

8.10.2010 07:11 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Luottotoimittaja, mutta harmittavan vaatimattomassa läpyskässä."

Ei Västra Nyland -lehden toimittaja Johan Kvarnströmiäkään liiallisesta kriittisyydestä tai tasapuolisuudesta voida syyttää. Ihan on kirkkoherra Juha Molari sanonut mitä on halunnutkin sanoa. Siis kunnon haastattelun tyyliin.

Mikael Storsjön tai maahanmuuttajien kantaa ei ole tuotu mitenkään esiin.
Juha Molari taas toistaa kaikki omat epätotensa, kuten esimerkiksi:
- olen poliittisesti väritön
- "Han beskriver sig själv som politiskt färglös, men anti-fascist."
- toistaa lupauksensa, ettei kirjoita enää terrorismista. Eli täyttä safkaa.
- "Molari skriver att han slutar skriva om ”stödverksamhet för terrorism”
- lupaa kirjoitta asiasta pienen kirjan, jossa on suuria paljastuksisa. Kuinkahaan kauan tästä on jauhettu?
"Han uppger att stora avslöjanden om Kaukasiska emiratet från hans sida är att vänta inom kort i en bok som han själv ska sammanställa."
- jne., jne., jne. koko kirjoitus täyttä sitä itseään. Kuten ultranarsistille sopiikin.

Siinä artikkeli on oikeassa, että kirkkoherra Juha Molari on pyrkinyt tekemään kaikkensa, että tsetseenit provosoituisivat ja Suomi pienine Pohjan kirkkoineen olisi sen kohteena. - On muistettava, että hänen taistelijaparinsa, sianlihaa syövä imaami, KGB-toimija Risto "Abdullah" Tammen aiempi tehtävä suomalaisissa uskonyhteisöissä.

8.10.2010 22:29 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Ei Västra Nyland -lehden toimittaja Johan Kvarnströmiäkään liiallisesta kriittisyydestä tai tasapuolisuudesta voida syyttää."

Kansainvälinen "maalinosoitus" oli kirkkoherra Juha Molarin kannalta kiitettävä. - Tosin toteuttaja voi olla "vain" mielenterveyspotilas Suomesta. Kirkonpolttajia riittää.
Kiitos herra kirkkoherra! Ja pieni kiitos myös toimittaja Kvarnströmille!

Storsjö, myö kansainväliset karjalaiset ja nykyiset maahanmuuttajat ollaan vissii toista mieltä. Vaan kuule siekii Johan, "hem till mej":

8.10.2010 22:31 vieras (ei kirjautunut)
"Luottotoimittaja" tuntuu olevan myös Västra Nyland -lehden toimittaja Johan Kvarnström.

8.10.2010 17:55 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Suomen komitea Kaukasian Emiirikunnan tunnustamiseksi (saks. Das finnische Komitee zur Anerkennung der Kaukasus Emirat).
Kommentteja?

8.10.2010 19:00 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Avataan hieman. - Suomessa on näillä "komiteoilla" pitkät perinteet. Sieltähän tämä safkalaisuuskin ponnistaa:

"Suomen komitea DDR:n tunnustamiseksi (saks. Das finnische Komitee zur Anerkennung der DDR) oli Suomi-DDR-Seuran piiristä koottu kansalaisjärjestö, joka ehdotti tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti."

"Suomen komiteaan DDR:n tunnustamiseksi kuului jäseniä kaikista puolueista, niin Keskustasta, liberaaleista kuin Kokoomuksestakin vasemmistopuolueiden lisäksi. Tunnustamiskomiteaan kuuluneiden kansalaisjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli yli 1,5 miljoonaa suomalaista. Välillisesti siihen siis kuului yli 20% suomalaisista"

Suomi tunnusti sekä Saksan liittotasavallan että Saksan demokraattisen tasavallan samaan aikaan 21. joulukuuta 1972 solmitun sopimuksen jälkeen. Tunnustamiskomitea lakkautti itsensä tämän jälkeen.

Komitean hallituksessa istui mm. Tarja Halonen SAK.
- - -
Ajatella, jos tällainen joukkovoima saataisiin esitykseni taakse, niin kyllä Anttia ....

10.10.2010 15:30 Vanha demari (ei kirjautunut)
Tämä on kyllä jälkiviisautta. DDR oli eurooppalainen valtio siinä missä muutkin. Kukaan ei 1970-luvulla tiennyt, että DDR lakkaa olemasta. Miksi arvostelet 70-luvun politiikkaa tämän päivän tietojen pohjalta?

9.10.2010 11:46 Pauli Saarinen
Palautettakoon mieleen kirkkoherra Juha Molarin Юха Молaри näkemys Tšetšenian sodasta ja myös toisenlainen näkemys.

”Viisitoista vuotta sitten, 11. joulukuuta 1994, Venäjän joukkojen oli otettava esivallan tavoin vastuu rauhasta ja järjestyksestä. Heidän oli mentävä Tšetšenian tasavallan alueelle. Venäjän oli aloitettava lain ja järjestyksen rakentaminen. Venäjän oli kitkettävä terrorismi pois. Tšetšenian hallinto oli julistautunut itsenäiseksi ja päättänyt vetäytyä Venäjän yhteydestä. Ihmisoikeuksia loukattiin rajusti. Tšetšenian ”hallitus” alkoi luoda erilaisia virastoja ja tiedotusverkostoja, joilla oli kuitenkin suorat kytkennöt pahamaineisiin terroristeihin. Tuo ”hallitus” johdonmukaisesti kiisti Venäjän federaation lainsäädännön ja loi Dudajevin johdolla omia asevoimia.” (Juha Molari, 12.12.2009, Terroristivaltio jäi syntymättä 15 vuotta sitten)
http://juhamolari.blogspot.com/2009/12/terroristivaltio-jai-syntymatta-1...

Toisenlainen näkemys:

”Venäjän televisio tammikuun 1995 alkupäivinä. Kadut täynnä käpertyneitä ruumiita. Mustaksi hiiltyneitä möykkyjä, jotka olivat joskus ihmisiä. Maahan kiinni jäätyneitä lapsenruumiita. Tummia veriläikkiä lumessa. Paniikkia huurteisessa kaupungissa. Ja kaiken keskellä palanut panssarivaunu, jonka katolla törröttää tähden muotoinen hahmo, kuin mustunut kuparipatsas – venäläinen sotilas. Toinen käsi ojossa. Tässä asennossa hän paloi kiinni metalliin hehkuvassa kuumuudessa, kärventyi panssarivaununsa leimahdettua liekkeihin. Niin hän kuoli kesken pakonsa.

Kautta koko Venäjänmaan ihmiset istuivat jähmettyneinä televisioidensa ääressä. Sotilasjohdolla oli krapulapäivä. Mikä oli mennyt vikaan.

Joulukuun kymmenentenä 1994 Jeltsin meni sairaalaan nenäleikkaukseen. Seuraavana päivänä neljäkymmentätuhatta venäläissotilasta vyöryi lumiselle arolle ja ylitti Tšetšenian rajan. Tasavalta oli irtautunut Venäjästä ja julistautunut itsenäiseksi. Presidentti makasi leikkauspöydällä eikä häntä siis näkynyt eikä kuulunut, mutta päivää ennen leikkausta hän oli saanut Venäjän turvallisuusneuvoston hyväksymään ”laittomien aseellisten ryhmien aseistariisumisen”.

Pari viikkoa venäläisjoukot tekivät hajanaisia hyökkäyksiä saadakseen Tšetšenian presidentin, entisen venäläiskenraalin Džohar Dudajevin, taipumaan. Mutta hän muuttui vain entistä jäykkäniskaisemmaksi, ja suurhyökkäys Groznyiin alkoi uudenvuodenaaton aamuna 1994.
[Puolustusministeri] Pavel Gratšov oli sanonut, että ”yksi ainoa laskuvarjorykmentti ratkaisee kaikki ongelmat parissa tunnissa”. Vuorokautta myöhemmin toistatuhatta venäläissotilasta oli kaatunut.

Tšetšenit odottivat Groznyn kerrostalojen kätkössä. Panssarivaunut tuikattiin tuleen. Liekkejä pakenevat sotilaat ammuttiin yksi kerrallaan. Ne, jotka etsivät suojaa taloista hoideltiin porraskäytävissä, missä kaupungin puolustajat odottivat veitset, miekat ja tikarit valmiina.
Korkeiden sotilaslähteiden kautta tuli vähitellen ilmi, että Gratšovin käsky hyökätä Groznyiin oli ollut lähinnä humalaisen päähänpisto. Päähänpistoa nimitettiin Syntymäpäivämyrskyksi.

(Åsne Seierstad, Groznyn enkelit, WSOY, 2008)

Näin siis Venäjän joukot ottivat humalaisen puolustusministeri Pavel Gratshovin päähänpistosta "esivallan tavoin vastuun rauhasta ja järjestyksestä, aloittivat lain ja järjestyksen rakentamisen ja kitkivät terrorismin pois”.

Vaikka puolustusministeri Pavel Gratshov sanoi Venäjän sotilaiden kuolleen hymy huulilla, sotilaiden äidit halusivat poikansa pois taistelukentältä.

9.10.2010 12:18 Pauli Saarinen
Kirkkoherra Juha Molari Юха Молaри kirjoitti, että viisitoista vuotta sitten Venäjän joukkojen oli mentävä Tšetšenian tasavallan alueelle ja kitkettävä terrorismi pois.

Miten kävikään? Nyt Juha Molari näkee "terroristeja" joka puolella. Miksi Venäjän joukot eivät ole kitkeneet terrorismia pois? Onko Molarin idoli Putin epäonnistunut tavoitteessaan? Pitäisikö Putin panna viralta?

Hymy huulillaan kuolleet Venäjän sotilaat eivät ole olleet hyvää mainosta Putinille.

9.10.2010 17:31 AntiDis (ei kirjautunut)
Suomessakin sotilasasiantuntijat erehtyivät sodan tulevasta kestosta. Julkisuudessa eversti Erkki Nordberg epäili myös Grosnyn haltuun oton kestävän kaksi tuntia. Frunzen käynyt everstiluutnantti Pauli Lähde arvioi sodan vievän kaksi viikkoa. Nämä olivat omalla tavallaan suomalaisia huippuasiantuntijoita. Sotia on nyt ollut kaksi ja täyttä rauhaa ei ole vieläkään.

Itse olisin kiinnostunut tietämään, että ketä ovat ne tstsenitaistelijat, jotka toimivat Afganistanissa kapinallisten riveissä ja mistä he ovat sinne menneet ja miksi? Onko tsetsenejä Afganistanissa molemmilla puolilla eli islamilaisten "sissijoukkojen" lisäksi hallituksen riveissä?
USA:n hyökättyä Afganistaniin, niin ainakin venäläiset kertoivat siellä kaatuneen paljon tsetsenitaistelijoita ja tietoa levitettiin myös läntisissä tiedotusvälineissä. Mitään todisteita en ole asiasta mistään lukenut.

TV:ssä äskettäin tulleessa Taleban-dokumentissa haastateltiin nuorehkoa "sissiä", jonka kerrottiin tulleen Tsetseniasta.

Toki sen tiedän, että Afganistanin Taleban-hallinto tunnusti Tsetsenian itsenäisyyden, joten ymmärrystä Talebanin pyrkimyksille voi löytyä tästä sekä uskonnollisista syistä.
Voisiko joku asiasta perillä oleva avata asiaa ja siihen liittyvää problematiikkaa.

10.10.2010 17:45 Mikael Storsjö (ei kirjautunut)
Tshetshenien osallistumisesta Talibanien ja al-Quaidan riveissä löytyy paljon viitteitä julkisuudessa, mm. AFP:n ja Reutersin uutisissa. Totuus on kuitenkin se, ettei löydy yhtäkään konkreettista esimerkkiä tällaisesta. Välillä kerrotaan esim. että jossakin iskussa al-Quaida leiriin on löytynyt tshetsheenien passeja yms - mutta yhtäkään nimeä ei tule julkisuuteen, luultavasti siksi ettei jutussa ole totuuden jyvää. Guantanamon lähes tuhannen vangin joukossa ei ole yhtäkään tshetsheeniä - jopa suomalaisia löytyy enemmän. (Viittaan siellä viruneeseen Ruotsin kansalaiseen, jonka äiti on suomalainen.) Yhdysvaltojen johtamassa sotaretkessä Taleban-hallintoa vastaan vangittiin yhteensä useita tuhansia Taleban-taistelijoita - näidenkään joukossa tiettävästi ei yhtäkään tshetsheeniä.
Yhdestä Afganistanissa toimivasta tshetsheenistä on dokumentoitua tietoa - hänet maailma on vienyt kauas kotikonnuilta Karzain hallituksen pikkuvirkamieheksi.

Kyseessä on nähdäkseni Venäjän alullepanemasta, onnistuneesta disinformaatiokampanjasta. Tshetsheenejä on demonisoitu, ja keskittyjä tarinoita liikkuu maailmassa. Mitään todisteita ei ole pystytty esittämään.

Taliban-hallinto ei ole tunnustanut Tshetshenian itsenäisyyden, vaikka siitäkin puhutaan aika ajoin julkisuudessa. Propagandan maailmassa kyllin usein toistettu valhe muuttuu totuudeksi.
Jo ajatus siitä, että tshetsheenejä olisi taistelemassa Afganistanissa on aika kaukaa haettu. Taistelutannerta löytyy kotimaassa, miksi ihmeessä lähtisivät merta edemmäs kalaa?
Hyvä keskustelupalsta, jossa usein on juttuja tshetsheeniin kohdistuvasta disinformaatiokampanjasta on Yahoon Chechnya-Short list: http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/messages .

Mikael Storsjö

10.10.2010 21:21 AntiDis (ei kirjautunut)
Kiitos Mikael Storsjölle selventävistä kommenteista ja väärän käsitysten oikaisemisesta esim. Tsetsenian itsenäisyyden tunnustamisasiassa. Sillä tavalla olen itsekin ajatellut, että tuskin Afganistanissa mitään tsetseenitaistelijoita on.

Suomessa tarvittaisiin enemmän punnittua ja suomenkielistä tietoa Tsetsenian tilanteesta. Ennen sitä oli paremmin saatavilla. Nyt on varmaan monestakin eri syystä ollut jo muutaman vuoden hiljaisempaa. Sitten ovat astuneet kehiin nämä suomalaiset, venäjämieliset disinformaatikot, jotka äärimmäisen tsetseenivastaisesti yrittävät tarjota propagandaansa ainoana totuutena.
Noissa Tshetsenian sodissa ja tapahtumissa sekä tsetseenien tiiliin laitetuissa terrori-iskuissa riittää varmaan puimista vielä useiksi vuosikymmeniksi. Toivottavasti niistäkin saadaan tutkittu totuus joskus tietää.

Epäilenpä, että tshetsheenien itsenäisyyspyrkimykset Venäjästä tulevat jatkumaan niin pitkään, kunnes päämäärä saavutetaan. Aika näyttää, että meneekö siihen vuosikymmeniä vai satoja vuosia. Toistaiseksi ei kuitenkaan näytä siltä, että venäläiset olisivat valmiita alueesta luopumaan vaan päinvastoin. Kadyrov ilmeisesti saa toimia maassa ihan niin kuin haluaa, kunhan pitää Tsetsenian Venäjän osana.

Itse olen sitä mieltä, että jokaisen kansakunnan pitäisi saada valita oma tiensä ihan niin kuin Venäjään kuulunut Suomikin on saanut. Välivaiheena mekin valtiona kuuluimme ensin Venäjään ja tempaisimme itsenäisyyden sitten tilaisuuden tullen. Ihan hyvin tullaan jo 90 vuoden jälkeen venäläisten kanssa toimeen ja maiden välinen rajakin on vähäongelmainen.
Sivullisiin ja siviileihin kohdistuneita sotatoimia, liiallista voiman käyttöä tai terroritekoja ei voi hyväksyä oli niiden tekijä kuka tahansa.

P.S. "Frunzen käynyt everstiluutnantti Pauli Lähde arvioi sodan vievän kaksi viikkoa." Tämän Lähteen arvion kuulin omin korvin radiosta. Se jäi aikaisemmin sanomatta, että se oli pisin arvio Tsetsenian sodan kestoksi, minkä kukaan suomalainen sotilasasiantuntija julkisuudessa esitti.

11.10.2010 01:12 Pauli Saarinen
Tarvitaan punnittua suomenkielistä tietoa Tšetšenian nykytilanteesta. Jos joku tietää muuta kuin disinfirmaatikko Juha Molarin Юха Молaри jakamaa tietoa, kuulisin siitä mielelläni.

Aikaisemmilta ajoilta tietoa on saatavissa. Iltalukemistonani on ollut (uudelleen) Anna Politkovskajan Venälinen päiväkirja, Like 2008, joka käsittelee paljon Kaukasian asioita. Aiheeseen liittyvää lukemista ovat myös Politkovskajan yhtenä niteenä ilmestynyt Putinin Venäjä ja Venäläinen päiväkirja, Like 2009 sekä Toinen Tsetsenian sota (2003), jota en ole lukenut.

12.10.2010 14:55 Mikael Storsjö
Tämän linkin takana löytyy laajahko analyysi Pohjois-Kaukasian taistelijoiden ja Al-Quaidan väitetyistä yhteyksistä:
http://tinyurl.com/35fdcaf

Kirjoitus julkaistiin muutama päivä sitten Jamestown Foundationin North Caucasus Analysis julkaisussa.

Ote ylläolevasta kirjoituksesta:
"But no one has ever found a Chechen who had been fighting in such hot spots as Afghanistan, Tajikistan, Iraq, etc. Every single person said to be a Chechen ended up being a citizen of the Russian Federation presenting himself as a Chechen in order to increase his significance. It was a favorite topic of Russian media sources to write about those kinds of incidents but they never disclosed the results of their investigations. No Chechen was ever transferred to the Russians; no Chechen ever appealed for help to the Chechen authorities; no Chechen ever tried to reach out to his relatives. A mythical Chechen link thus suited many. For the Russians, this was an opportunity to create in the eyes of the world community the negative image of Chechens as partners of international terrorists. Foreign journalists wanted to prove the trustworthiness of their imaginary conspiracy theory. Foreign military officials, on the other hand, tried to explain the ineffectiveness of their counterinsurgency operations by talking about Chechen mercenaries. The term Chechen has long become a synonym of “incredible audacity and bravery,” and if a town or fortified village in Afghanistan or Iraq puts up a strong resistance, everyone immediately starts to claim that it is because Chechens are defending it."

11.10.2010 14:48 Pauli Saarinen
”Viisitoista vuotta sitten, 11. joulukuuta 1994, Venäjän joukkojen oli otettava esivallan tavoin vastuu rauhasta ja järjestyksestä. Heidän oli mentävä Tšetšenian tasavallan alueelle. Venäjän oli aloitettava lain ja järjestyksen rakentaminen. Venäjän oli kitkettävä terrorismi pois.” (Juha Molari, 12.12.2009, Terroristivaltio jäi syntymättä 15 vuotta sitten)
http://juhamolari.blogspot.com/2009/12/terroristivaltio-jai-syntymatta-1...

Venäjän joukot ottamassa vastuuta rauhasta ja järjestyksestä ja kitkemässä terrorismia pois vuonna 1995:
(Chechnya) Grozny 95
http://www.youtube.com/watch?v=gDoBKlCU6Ss&feature=related

11.10.2010 16:01 Pauli Saarinen
Rauhantuvatoimia:

12.10.2010 21:23 AntiDis (ei kirjautunut)
Alla Dudajevin muistelmia ei ole suomennettu, mikä on merkittävä puute.

Vuoden 1944 tstseenien suurimmasta joukkosurmasta on myös venäjänkielinen teos olemassa, mikä perustuu 1990-luvun tutkimuksiin. Kirja on muistaakseni julkaistu 1990-luvun puolivälissä. Tämäkin kirja olisi hyvä suomentaa.

Mitä mieltä Mikael Storsjö on asiasta?

23.10.2010 22:08 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Alla Dudajevin muistelmia ei ole suomennettu, mikä on merkittävä puute."
AD elää ja voi hyvin:

27.10.2010 13:21 Antti-Pekka Mustonen
"Your fans want you to run as Russia’s next president—who would you like to see as president in 2012?

My idol, [Vladimir] Putin. I want him to be the president as long as he lives. I love him very much, as a man loves a man. He is a man of his word; he brought peace to Chechnya. We were in the hands of bandits, and the alcoholic [Boris] Yeltsin bombed us. Those who criticize Putin are not human, they are my personal enemies. Your fans want you to run as Russia’s next president—who would you like to see as president in 2012?

My idol, [Vladimir] Putin. I want him to be the president as long as he lives. I love him very much, as a man loves a man. He is a man of his word; he brought peace to Chechnya. We were in the hands of bandits, and the alcoholic [Boris] Yeltsin bombed us. Those who criticize Putin are not human, they are my personal enemies. As long as Putin backs me up, I can do everything—Allahu akbar!"

Aivan: "As long as Putin backs me up, I can do everything"
Suomennos: Niin kauan kuin Putin tukee minua, Minä voin tehdä kaiken /kaikkea / mitä vaan.

27.10.2010 22:54 Pauli Saarinen
Ja Ramzan Kadyrov tekee mitä vaan. Naamioidut maastopukuiset miehet sieppaavat rekisteritunnuksettomiin autoihin ihmisiä kadulta tai kodeistaan keskellä päivää. Siepattuja kidutetaan pamputtamalla, sähkösokkeja antamalla, kynnet repimällä yms. ja vaaditaan tunnustamaan olevansa terroristi. Jos ei tunnusta, niin kuolee ja katoaa jäljettömiin.

Tällaisia ovat ne Kaukasian viralliset valtioelimet, joihin Juha Molarin Kaukasian ystävyysseura haluaa ystävällisiä suhteita.

27.10.2010 15:18 Mikael Storsjö
Tässä newsru.com:n jutussa Tshetshenian nukkehallituksen "parlamentin" puhemies Abdurakhmanov lupailee Venäjän valtapuolueelle seuraavissa vaaleissa 115-120 %:n kannatusta Tshetshenian ääntenlaskennassa!

:)) Taitaa se Molari sittenkin olla oikeassa, noin pitkälle Suomen demokratia ei ole vielä kehittynyt.
Googlekäännös venäjänkielisestä sivustosta: http://tinyurl.com/2wlwqkx
Taitaa se Molari sittenkin olla oikeassa - noin pitkälle ei ole Suomen
demokratia vielä kehittynyt, emme taida päästä kuin puoleen tuosta
luvusta ensi eduskuntavaaleissa. Taitaapi Putin saada enemmän prosentteja Tshetsheniassa kuin Safkalaiset ääniä Suomessa! :))
Tässä Google-käännös englanniksi tuosta jutusta:

/ Mikael

27.10.2010 15:38 Mikael Storsjö
Alastomat ja kuolleet Kaukasiassa
Ville Ropposen kirja-arvostelu Arkadi Babtšenkon kirjasta "Sodan värit":
http://kabareekulkukoira.blogspot.com/2010/10/alastomat-ja-kuolleet-kauk...
/ Mikael

27.10.2010 22:41 Pauli Saarinen
”Babtšenkon infernaalinen kuvaus starttaa alokasajasta, johon kuuluu Venäjän armeijassa yleinen, sadistinen simputus, dedovšina. Pitkään palvelleet sotilaat, upseerit ja sopimussotilaat hakkaavat ja nöyryyttävät alokkaita kuukausikaupalla. Ei ihme, että karkureita riittää.

Lähes ilman koulutusta alokkaat lähetetään Tšetšeniaan. Sotilaat itkevät ja kuolevat, henkiin jääneet oppivat taistelemaankin. Ja yhä he saavat turpaan omilta: alokkaita saatetaan kiduttaa, jopa raiskata, ja myydä orjiksi.

Sota on väsymystä vuorilla, kahakoita, likaa, vilua, nälkää, pelkoa ja raaistumista. … Eikä psyykkisiltä seurauksilta vältytä: puolet Tšetšeniassa sotineista on sekaisin kuin lumiukot."
(Ville Ropponen)

Olen lukenut kirjan ja suosittelen sitä erityisesti kirkkoherra Juha Molarille, joka on blogissaan suunnitellut, että hänen Igor-poikansa menee aikoinaan varusmiespalvelukseen Venäjän armeijaan.

27.10.2010 22:09 Pauli Saarinen
Euroopan parlamentin päätöslauselma 21. lokakuuta 2010 ihmisoikeustilanteesta Pohjois-Kaukasiassa (Venäjän federaatiossa)

Euroopan parlamentti
1. tuomitsee kaikki terroriteot ja korostaa, että silmittömän väkivallan käyttämistä siviiliväestöä kohtaan ei voi puolustella millään syyllä, ilmaisee myötätuntonsa kaikkien väkivallantekojen, myös äskeisten Moskovan metrossa tehtyjen pommi-iskujen, uuden Tšetšenian parlamenttiin tehdyn iskun ja lukemattomien Kaukasian tasavaltojen asukkaisiin kohdistuneiden jatkuvien terroritekojen uhrien ystäville ja omaisille;
2. pitää erittäin huolestuttavana, että väkivalta ja terroriteot ovat alkaneet uudelleen Pohjois-Kaukasiassa; vaatii terroritekojen lopettamista ja toisaalta vaatii, että Venäjän viranomaiset tekevät lopun alueella yleisestä ihmisoikeusrikkomusten rankaisemattomuudesta ja oikeusvaltion puutteesta;
3. tunnustaa, että Venäjällä on oikeus taistella todellista terrorismia ja aseellista kapinaliikettä vastaan Pohjois-Kaukasiassa, mutta kehottaa viranomaisia noudattamaan toiminnassaan kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä; varoittaa, että jatkuvat väärinkäytökset ja taistelussa kapinallisia vastaan käytetyt laittomat menetelmät lisäävät entisestään asukkaiden vihamielisyyttä ja vakauden sijasta ne aiheuttavat väkivallan leviämistä alueella;
4. kehottaa Venäjän viranomaisia tekemään kaiken voitavansa varmistaakseen ihmisoikeuksien puolustajien suojan sellaisena kuin se on vahvistettu YK:n julistuksessa yksilöiden, ryhmien ja yhteiskuntaelinten oikeudesta ja velvollisuudesta edistää ja suojella yleismaailmallisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja perusvapauksia;
5. korostaa, että jatkuvan rankaisemattomuuden ilmapiiri Tšetšeniassa luo epävakautta koko Pohjois-Kaukasian alueelle;
6. tuomitsee jyrkästi kaikki kollektiivisen rankaisun muodot, joita kohdistetaan ihmisiin, joita epäillään yhteyksistä kapinallisiin, mukaan lukien aseellisen opposition aktiivistien tai väitettyjen jäsenten perheiden kotien polttamisen; pyytää viranomaisia ryhtymään toimiin tällaisten loukkausten estämiseksi ja niihin syyllistyneiden kaikkien eri tasojen viranomaisten rankaisemiseksi;
7. vaatii Venäjää järjestämään kansainvälisille ihmisoikeusjärjestöille, tiedotusvälineille ja kansainvälisille julkisille instituutioille, kuten Euroopan neuvostolle, Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle, Ety-järjestölle ja YK:lle esteettömän pääsyn Pohjois-Kaukasiaan; kehottaa erityisesti asiasta vastaavia viranomaisia luomaan olosuhteet, jotta Memorial ja muut ihmisoikeusjärjestöt voivat jatkaa täysipainoisesti toimintaansa Tšetšeniassa turvallisessa ympäristössä;
8. pitää erittäin huolestuttavana, että Pohjois-Kaukasian tasavalloissa on kasvava määrä kadonneita, jotka on ilmeisesti siepattu muille Venäjän alueille, ja odottaa, että Venäjän yleinen syyttäjä selvittää ja vahvistaa näiden henkilöiden olinpaikan;
9. vaatii Venäjän federaation viranomaisia varmistamaan, että maan sisäisiä pakolaisia koskevat pitkän aikavälin ratkaisut pannaan myös täytäntöön; kehottaa hallitusta tukemaan tehokkaammin YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimia, joilla jatketaan sisäisten pakolaisten asunto-ohjelmia ja parannetaan palvelujen ja etuuksien saatavuutta sisäisille pakolaisille; painottaa, että sisäisten pakolaisten jatkuva seuranta on tarpeen, jotta voidaan varmistaa, että heidän oikeuksiaan ei enää loukata; kehottaa Venäjän hallitusta tunnustamaan virallisesti maan sisäisen pakolaisen käsitteen ja mukauttamaan lainsäädäntöään vastaavasti;
15. tuomitsee ihmisoikeusjärjestöjen toimistoissa pelottelutarkoituksessa suoritetun etsinnän ja odottaa, että näiden toimien laillisuus ja tavoitteet selvitetään;
16. pahoittelee, että jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset vaikuttavat erittäin kielteisesti Venäjän julkiseen kuvaan ja sen uskottavuuteen maailmassa ja varjostavat Euroopan unionin ja Venäjän federaation suhteita, jotka ovat tärkeitä ja joiden tulisi kehittyä strategiseksi kumppanuudeksi ottaen huomioon osapuolten riippuvuus toisistaan ja monet yhteiset edut, erityisesti poliittisessa, turvallisuuspoliittisessa, taloudellisessa ja energia-alan yhteistyössä, mutta myös demokraattisten periaatteiden ja menettelytapojen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen osalta;
17. kannattaa voimakkaasti Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen Pohjois-Kaukasian ihmisoikeusloukkausten uhrien oikeuskeinoista 22. kesäkuuta 2010 antaman päätöslauselman suosituksia, jotka voivat auttaa huomattavasti ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden nauttiman rankaisemattomuuden lopettamisessa ja palauttaa ihmisten luottamuksen lainvalvontaelimiin;
18. kehottaa Venäjän viranomaisia noudattamaan kaikkia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita ja toteuttamaan toimenpiteitä loukkausten rankaisemiseksi yksittäisissä tapauksissa, esimerkiksi varmistamalla tehokkaiden tutkimusten suorittaminen ja saattamalla syylliset vastuuseen ja ottamalla käyttöön yleisiä toimia tuomioiden täytäntöön panemiseksi, myös muuttamalla toimintaa ja lakeja vastaavanlaisten loukkausten toistumisen ehkäisemiseksi;
19. suosittaa, että valtiolliset viranomaiset liittovaltion, alueiden ja kuntien tasolla aloittavat rakentavan vuoropuhelun kansalaisyhteiskunnan aktivistien kanssa, jotta toimivat demokratian rakenteet pääsevät kehittymään;
20. kehottaa nopeuttamaan EU:n ja Venäjän ihmisoikeusneuvotteluja ja vaatii, että Euroopan parlamentti, duuma, Venäjän oikeusviranomaiset ja kansalaisyhteiskuntaa edustavat järjestöt ja ihmisoikeusjärjestöt voivat osallistua tähän prosessiin tehokkaasti; kehottaa Venäjää noudattamaan kaikkia velvoitteitaan Etyj:n ja Euroopan neuvoston jäsenenä;
21. kiinnittää erityistä huomiota EU:n jäsenvaltioissa asuvien tuhansien Pohjois-Kaukasian pakolaisten tilanteeseen, ennen kaikkea Itävallan tšetšeeniyhteisöön, johon kuuluu vähintään 20 000 ihmistä, joista monet ovat lapsia; ilmaisee vakavan huolensa tässä yhteydessä Wienissä toukokuussa 2010 tapahtuneesta tšetšeenipakolaisen murhasta ja vakavista syytöksistä, että Tšetšenian presidentti olisi sekaantunut tähän rikokseen; kehottaa EU:n jäsenvaltioita toteuttamaan paremmin koordinoitua, johdonmukaisempaa ja näkyvämpää politiikkaa suhteessa Euroopassa asuviin Pohjois-Kaukasian pakolaisiin humanitaaristen ja ihmisoikeuksia koskevien velvoitteidensa mukaisesti;
22. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille, Venäjän federaation hallitukselle ja parlamentille, Etyj:lle sekä Euroopan neuvostolle.

31.10.2010 23:25 Pauli Saarinen
Tshetsheenivähemmistö osoitti mieltään kirkkoherra Molarille
Turun Sanomat 31.10 2010 21:31:29
http://www.ts.fi/online/kotimaa/170625.html

"Kolmisenkymmentä ihmistä kokoontui osoittamaan mieltään Pohjan kirkon edustalle Raaseporissa sunnuntaina iltamessun alkaessa kuudelta. Mielenosoittajat halusivat kiinnittää kirkkokansan huomion Pohjan seurakunnan kirkkoherran Juha Molarin asenteisiin Suomessa asuvia tshetsheenejä vastaan.

Mielenosoittajilla oli mukanaan myös kylttejä, joiden teksti kuului esimerkiksi näin: ”Emme ole terroristeja”, ”Miksi tämä pappi vainoaa meitä” ja ”Molarin viharyhmä vainoaa pakolaisia”. Osa kylteistä oli varustettu kirkkoherra Molarin kuvalla."

Pohjan kirkkoherra Juha Molarin mielestä kysymyksessä oli laiton mielenosoitus, vaikka mielenosoituksesta oli ilmoitettu Raaseporin poliisille Suomen lain mukaisesti kuusi tuntia ennen tilaisuutta.

1.11.2010 00:56 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
Vihapapin vastaus oli hänelle normaalin perverssin tendenssin mukainen:
"Pohjan seurakunnan kirkkoherra Juha Molari sanoo, että kyseessä on laiton mielenosoitus. - Pidän törkeänä, että sivullisille ihmisille aiheutettiin pelkoa tälläisessä muodossa."
Molari varmaan väittää jälleen Saarisen valehtelevan, kun tämä kertoo, että "mielenosoituksesta oli ilmoitettu Raaseporin poliisille Suomen lain mukaisesti kuusi tuntia ennen tilaisuutta".
Mielenosoituksia tulee mielestäni jatkaa.

1.11.2010 02:08 Pauli Saarinen
TKA: Molari varmaan väittää jälleen Saarisen valehtelevan, kun tämä kertoo, että "mielenosoituksesta oli ilmoitettu Raaseporin poliisille Suomen lain mukaisesti kuusi tuntia ennen tilaisuutta".
Saahan Molari väittää, mutta minulla on tuo Raaseporin poliisille lähetetty ilmoitus.
Poliisi kävi paikalla, mutta poistui muutaman minuutin kuluttua, kun huomasi kyseessä olevan rauhallisen mielenosoituksen.

1.11.2010 00:59 kirkonpenkistä (ei kirjautunut)
"Pidän törkeänä, että sivullisille ihmisille aiheutettiin pelkoa tällaisessa muodossa."
Eikös tämä sama Pohjan seurakunnan kirkkoherra käynyt imaani Risto Abdullah Tammen kanssa Suomenlinnassa hillumassa ja pelotteli Storsjön lapsia?

1.11.2010 02:10 Pauli Saarinen
Kysymyksessä on sama kirkkoherra, joka kävi imaami Tammen kanssa pelottelemassa Storjön lapsia ja häiritsemässä kotirauhaa.

1.11.2010 03:24 Harri Rautiainen
Jonkun verran seurannut Molarin nettikirjoitteluja. Mies on ilmiselvästi menettänyt jonkun inkkarin kanootistaan:

1.11.2010 09:42 Pauli Saarinen
Koska kirkkoherra Juha Molarin mielestä kaikki Suomessa asuvat Tšetšeenian pakolaiset ovat terroristeja, tilaisuus saattoi ehkä aiheuttaa pelkoa hänessä.
Mielenosoitus oli erittäin rauhallinen ja hiljainen ja tapahtui kirkon porttien ulkopuolella, jotta uskonrauhaa ei rikottu. Mielenosoittajat keskustelivat seurakuntalaisten kanssa ja jotkut seurakuntalaiset totesivat, että he eivät tiedä Molarin toimista, koska paikallislehti ei koskaan kirjoita niistä.

1.11.2010 10:49 kirkonpenkistä (ei kirjautunut)
"...uskonrauhaa ei rikottu."
Piinaajapappi rikkoo ennemminkin uskonrauhaa kiihottaessaan suomalaisten mielipidettä tsetseenipakolaisille vihamieliseksi terroristikampanjoinnillaan.
Islam sinällään ei ole tällä Piinajalle este, kuten ystävyys imaami Risto Abdullah Tammen kanssa osoittaa. Heillähän on sama jumala eli Putin Kremlissä ja koko FSB:n enkelikuoro tukijoinaan.
Eikö Raaseporissa lueta edes Iltalehteä:
kun ei muka tiedetä kirkkoherran rasistisesta vihakampanjasta???

1.11.2010 11:24 Tynkä-Karjalan Antti (ei kirjautunut)
"Eikö Raaseporissa lueta edes Iltalehteä: ... kun ei muka tiedetä kirkkoherran rasistisesta vihakampanjasta???"

Paikallinen aviisi Länsi-Uusimaa ja sen Raaseporin toimittaja Elina Laiho kirjoittaa lehteensä kaikki Pohjan kirkkoherran lipevät sanat (lue: valheet) sanasta sanaan.

Siihen päälle vielä muutama FSB-uhkaus ja silmät&suut pysyvät kiinni kristikansalta. Vaikenemisen kulttuuri Venäjän suhteen asuu syvällä suomalaisissa. - Ja Venäjä-Molari ratsastaa sillä.

1.11.2010 15:13 Vieras (ei kirjautunut)
Ette te näköjään taas ymmärrä mitään. Paikkakuntalaiset lukevat merkittävät paikkakunnan uutiset paikallisesta lehdestä. Ei sen tehtävänä ole kertoa siitä, että kirkkoherran hommat pannaan tutkintaan. Tai että lehden levikkialueella järjestetään mielenosoitus.
Paikallislehden täytyy keskittyä tärkeimpiin paikallisiin tapahtumiin, kuten sellaisiin, että nuppukylän kirkkoherra lähtee suorittamaan virkatehtäviään. Eli manaamaan Helsingin Tuomiokirkon portaille.
Tutkimusten mukaan Suomessa sananvapaus on maailman huippuluokkaa. Länsi-Uusimaakin käyttää sille suotua sananvapautta ahkeraan. Vaikenemiseen.

2 kommenttia:

  1. Kyllähänn Kavkaz Centerillä on selvästi yhteys Doku Umaroviin terroristeihin ja Storsjö kaveeraa tsetseenien kanssa, joiden maahantulo järjestettiin vähän pimeästi.

    VastaaPoista
  2. Tšetšenian miehittänyt Venäjä kutsuu kapinallisia terroristeiksi. Mikael Storsjö ylläpitää Kavkaz Centerin tietokonepalvelinta Suomessa. Palvelinta ei ole todettu laittomaksi, koska muuten se olisi suljettu. Storsjön maahantuomat tšetšenit ovat saaneet turvapaikan Suomesta.

    VastaaPoista